— Laki valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisesta Helsingin yliopistoon annettiin 8.12.1944.
— Tutkintoasetukset, toisin sanoen asetukset valtiotieteellisestä virkatutkinnosta sekä valtiotieteen kandidaatin ja valtiotieteen lisensiaatin tutkinnosta annettiin 26.4.1945
— Tiedekunta, eli professorien muodostama kollegio, kokoontui ensimmäisen kerran 9.5.1945 "perustautuakseen ja aloittaakseen toimintansa", kuten rehtori oli kirjeellä pyytänyt . Asialista oli lyhyt: perustautumistoteamuksen lisäksi kokouksessa toimitettiin dekaanin ja varadekaanin vaali, päätettiin pyytää konsistoria määräämään lainopillisten aineiden professorit tiedekunnan apujäseniksi käsiteltäessä virkatutkintoa koskevia asioita ja lopuksi päätettiin, että kesäaikana tapahtuvista tenteistä saa kukin opettaja sopia oppilaittensa kanssa.
Vastaperustettu tiedekunta
26.4.1945 annetun asetuksen mukaan uuteen tiedekuntaan siirrettiin historiallis-kielitieteellisessä osastossa yhteiskuntatieteellisen opintosuunnan muodostaneet oppituolit:
— kaksi kansantaloustieteen professorin virkaa (perustettu 1906 ja 1942)
— finanssiopin professorin virka (perustettu 1921)
— yleisen valtio-opin professorin virka (perustettu 1921)
Näiden lisäksi uuteen tiedekuntaan siirrettiin käytännöllisen filosofian oppituoli (perustettu 1906).
Edellä mainittujen lisäksi tiedekuntaan perustettiin pian uusia oppituoleja: sosiologia (1945), tilastotiede (1945), sosiaalipolitiikka (1946) ja poliittinen historia (1946). Ruotsinkielinen oppituoli perustettiin kansantaloustieteeseen vuonna 1945 ja yleiseen valtio-oppiin vuonna 1948. Yleinen valtio-oppi sai myös apulaisen (apulaisprofessorin) viran 1948. Seuraavan kerran tiedekunnan oppiainekirjo laajeni vasta 1962, jolloin perustettiin sosiaalipsykologian oppituoli.
Ainoat huonetilat, jotka tiedekunta aluksi sai käyttöönsä, oli lääketieteellisen tiedekunnan kanssa jaettu huone yliopiston päärakennuksessa. Huoneessa pidettiin tiedekunnan kokoukset sekä dekaanin vastaanotot, tehtiin toimistotyöt ja siellä myös professorit saattoivat pitää suulliset kuulustelunsa. Ensimmäiset varsinaiset laitostilansa tiedekunta sai muutaman vuoden kuluttua, kun tilastotieteelle osoitettiin kolme huonetta päärakennuksen vanhalta puolelta.
Hallintohenkilökuntaa ei ollut lukuun ottamatta sivutoimista notaaria, joka piti pöytäkirjaa tiedekunnan kokouksissa, oli läsnä dekaanin ottaessa vastaan opinnäytetöitä sekä antoi opiskelijoille merkinnät opintokirjaan suoritetuista peruskursseista ja pro exercitio -kokeista, toisin sanoen silloisista yleisopinnoista. Notaari vastasi myös tutkintotodistuksista ja niiden kirjoituttamisesta yliopiston konekirjoittamossa.
Uuden tiedekunnan tutkinnot
Pääasialliseksi tutkinnoksi ajateltu valtiotieteellinen virkatutkinto vastasi rakenteeltaan oikeustieteellisiä tutkintoja: siihen kuuluivat peruskurssit siviili-, rikos- ja prosessioikeudessa, kirjanpidon kurssi, hallinnollisen tai sosiaalisen toiminnan käytännölliset kurssit tai harjoittelu tai työkokemus, harjoitusaineiden kirjoittaminen, seitsemän approbatur-arvosanaa sekä yksi cum laude -arvosana. Approbatur-arvosanat saattoi valita yhdeksästä oppiaineesta ja cum laude -arvosanat kolmesta. Arvosanojen vaatimukset oli yleensä kevennetty yhdellä kirjalla verrattuna valtiotieteen kandidaatin tutkinnon vaatimuksiin. Vuonna 1950 tutkintovaatimuksiin lisättiin lyhyehkö tutkielma. Virkatutkinto on määritelty ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi.
Valtiotieteen kandidaatin tutkinto - joka oli ylempi korkeakoulututkinto - vastasi filosofian kandidaatin tutkintoa: arvosanat tuli suorittaa vähintään kolmessa aineessa, joista ainakin kahden tuli olla edustettuna valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Vähintään yhdessä aineessa piti saavuttaa laudatur ja yhdessä cum laude. Peruskurssit tuli suorittaa siviilioikeudessa sekä rikosoikeuden, prosessioikeuden ja julkisoikeuden tärkeimmissä osissa. Pro exercitio -kokeet vaadittiin kahdessa kielessä. Maisterin arvon kandidaatti sai joko osallistumalla promootioon tai hakemalla tiedekunnalta tätä arvoa "ilman juhlallista vihkimistä".
Todistus valtiotieteen lisensiaatin tutkinnosta annettiin alunperin väitelleelle, kun väitöskirja oli hyväksytty ja kun opiskelija oli suorittanut laudatur-arvosanat kahdessa aineessa. Tämän todistuksen perusteella väitellyt saattoi hakea valtiotieteen tohtorin arvoa.
Teksti: Terhi Kulonpalo