Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuu tänä kesänä ennätysmäärä sosiaalityöntekijöitä. Professori Maritta Törrösen mukaan pro gradu-tutkielmansa on toukokuussa jättänyt tarkastettavaksi 56 opiskelijaa, ja tähän mennessä tänä lukuvuonna on tarkastettu yhteensä 84 pro gradu –tutkielmaa. – Bologna-prosessi tuottaa nyt satoa, olemme yhteistyössä kuntien kanssa saaneet opiskelijoiden kiinnostuksen sosiaalityöhön uuteen nousuun, Törrönen toteaa.

Kaksikielinen yhteiskuntapolitiikan laitos vastaa yhdessä SSKH:N (Svenska social- och kommunal högskolan vid Helsinginfors universitet) kanssa valtakunnallisesti ruotsinkielisten sosiaalityöntekijöiden koulutuksesta. Suuri ilonaihe onkin se, että noista 84 tänä vuonna valmistuneista maistereista 35 on tästä koulutuksesta.

Gradujen aiheet ovat ajankohtaisia maahanmuuttajien kotouttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan teatterin avulla koulujen sosiaalityöhön ja viranomaisretoriikkaan. Mukaan mahtuu kaksi laudaturin arvoista työtä, toinen niistä ruotsinkielinen. Myös ruotsinkielisestä sosiaalityön maisterikoulutuksesta vastaava professori Synnöve Karvinen-Niinikoski iloitsee tuoreista maistereista. – Näin suuren joukon valmistuminen on osaltaan vastaus yhteiskunnassa vallitsevaan eriarvoisuuteen, hän kertoo. – Uusi sukupolvi on kenties edellistä yhteiskuntatietoisempaa ja vaikuttamishaluisempaa. Sosio-ekologinen ajattelu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja hyvinvointi kiinnostavat nuorta polvea. Koulutukseen hakijoita on 13,6 prosenttia edellisvuotta enemmän, eli 393. Sisään otetaan 25 uutta opiskelijaa. Ruotsinkielisiä opiskelijoita maisteriopintoihin tulee SSKH:n kautta n. 15 – 20 vuodessa. Myös kiinnostus tohtoriopintoihin ja erikoissosiaalityöntekijäkoulutukseen on kasvussa.

Sekä Törrönen että Karvinen-Niinikoski kertovat, että kelpoisuusvaatimukset täyttävistä sosiaalityöntekijöistä on kunnissa huutava pula, erityisesti lastensuojelussa ja johtotehtävissä. - Opiskelijat viedään lähes käsistä, suuri osa tekee töitä koko opiskelunsa ajan, Törrönen kertoo. Resurssit eivät kuitenkaan yhteiskunnan vaatimuksista huolimatta riitä ottamaan enempää opiskelijoita sisään. Sosiaalityö ei Törrösen mukaan ole liukuhihnakoulutusta vaan se vaatii sekä opettajilta että opiskelijoilta laajaa yhteiskunnallista näkemystä, ihmisläheistä otetta ja tutkimusperustaista ymmärrystä arkisesta selviytymisestä. Sosiaalityön koulutuksessa tarvitaan paljon henkilökohtaista ohjausta, pienryhmäopetusta, lähikontaktia ja keskustelua mm. eettisistä kysymyksistä. Massaluennot eivät sovi, kun puhutaan käytännön harjoittelusta ja ammatinhallinnasta.

Kuntien nykyiset säästöt näkyvät heti katukuvassa ja ne vain lisäävät sosiaalityöntekijöiden tarvetta. – Yhteiskunnallisesti tärkeinä teemoina nousevat sosiaalityössä esiin vanhemmuus ja lapsiperheet, koulujen sosiaalityö sekä vanhuuden kysymykset, Karvinen-Niinikoski kertoo. Myös maahanmuutto ja sekä turvapaikanhakijat että työperäinen muutto lisää sosiaalityöntekijöiden tarvetta. – Vanhukset, koululaiset, vammaiset, työikäiset aikuiset ja kokonaiset perheet ovat sosiaalityön asiakkaita. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalityön oppiaineessa tehdään intensiivistä yhteistyötä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa ns. opetus- ja tutkimusklinikka-yhteistyössä, mitä kansainvälisestikin pidetään hyvin innovatiivisena mallina.

Perusrahoituksensa niukkuudesta kärsivä sosiaalityön oppiaine on saanut ulkopuolista rahoitusta erilaisista hankkeista ja oppiaineella on hyvät suhteet työmaailmaan, sillä koulutuksen, käytännön harjoittelun ja työskentelyn yhteen nivominen ovat alusta lähtien olleet tärkeitä. – Työnantajat arvostavat opiskelijoitamme ja opetustamme. Meiltä valmistuu nyky-yhteiskuntaan tietotyön ammattilaisia, joilla on laaja ymmärrys yhteiskunnan toiminnasta ja ihmisten arkisesta hyvinvoinnista, Törrönen ja Karvinen-Niinikoski toteavat.

Törrösen ja Karvinen-Niinikosken mukaan koulutetut sosiaalityöntekijät ovat taitavia ammattilaisia, joilla on myös ammatillisessa kehittämisessä ja tiedontuotannossa sekä sosiaalisissa innovaatioissa tarvittavat tutkimukselliset valmiudet. Tutkivan sosiaalityön idealle ja käytäntötutkimukselle rakentuva koulutus- ja tutkimusyhteistyömalli on herättänyt myös runsaasti pohjoismaista ja kansainvälistä kiinnostusta. Helsingin yliopistoon tullaan ottamaan mallia hyvistä yhteiskuntasuhteista.

Valtiotieteiden maisteri Siru Auran tuore väitöskirja antaa äänen eronneille intialaisille kaupunkilaisnaisille. Auran tutkimus kertoo tämän marginaaliryhmän ongelmista mutta erityisesti myös siitä, miten he selviytyvät, muuttuvat ja voivat jopa vaikuttaa vallitsevaan yhteiskuntaan uudelleen luotujen sosiaalisten suhteiden avulla kodeissa, suvun piirissä, naisjärjestöissä ja oikeudessa.

Auran väitös on ensimmäinen etnografinen tutkimus aiheesta. Tutkimus perustuu 16 kuukauden antropologiseen kenttätyöhän Bangaloressa, jossa osallistuvan havainnoinnin ja elämänkertahaastattelujen avulla tutustuttiin viidenkymmenen 23-60 –vuotiaan eri kastiin, uskontoon ja sosiaaliseen luokkaan kuuluvan eronneen naisen elämään sekä perhetuomioistuimen käytäntöihin ja naisjärjestöjen arkeen.– Eronneita naisia oli hyvin vaikea löytää, sillä ”eihän Intiassa erota”, vaan ero on yhä tabu, Aura kertoo.

Auran mukaan ero tuo esille intialaisnaisten merkityksen sukulaisuudelle. Eron negatiiviset seuraukset siirtyvät suvulle naisten kautta ja erityisesti eronneiden naisten sisarten ja tyttärien avioituminen vaikeutuu. - Mutta toisaalta äidit, sekä eronneiden naisten äidit että eronneet naiset äiteinä, taistelevat tyttäriensä puolesta vaikka koko muuta sukua vastaan, Aura toteaa. Hänen mukaansa monet eronneet naiset pyrkivät parantamaan paitsi omaa asemaansa myös kaikkien naisten asemaa sosiaalisten suhteidensa avulla. Intiassa eronneet naiset ovat yhä yhteiskunnan kulttuurinen anomalia, he kuitenkin selviävät luovat elämisen vaihtoehtoja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Eronneiden naisten kritiikki, neuvot ja toimintatavat voivat olla laajemmankin kulttuurisen muutoksen siemeniä.

Aiheen, ensin pro gradu-tutkielmaansa ja sitten väitöskirjaansa Siru Aura sai ollessaan puoli vuotta vapaaehtoistöissä Intiassa. Lehti-ilmoitus, jossa etsittiin haastateltavia järjestetystä avioliitosta, poiki vastauksia eronneilta, leskiltä ja sinkuilta. Aura päätyi eronneisiin, koska heitä ei ole aikaisemmin näin tutkittu. Joihinkin naisiin hän on pitänyt yhteyttä yli 10 vuoden ajan.

Valtiotieteiden maisteri Siru Aura väittelee 6.6. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiaali- ja kulttuuriantropologiaan kuuluvasta aiheesta Women and Marital Breakdown in South India : Reconstructing Homes, Bonds and Persons. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Research Series in Anthropology ja sitä myy Yliopistopaino. Auran väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-4628-5

Työnantajat janoavat työpaikkailmoituksillaan nuoria luovia kykyjä palvelukseensa. Mutta miten on näiden innovatiivisten gurujen moraalin laita, kun kyseessä ovat tietoturvaan liittyvät säännöt? Tutkimuksen mukaan työnantajien suuresti peräänkuuluttamat itseohjautuvat ja muutosvalmiit henkilöt noudattavat vähemmän tietoturvasääntöä kuin tylsät ja tunnolliset puurtajat.

Vastikään sosiaalipsykologian laitoksen dosentiksi nimitetty tutkijatohtori Liisa Myyry tutkii kollegoineen tietoturvakäyttäytymisen ja moraalipsykologian yhteyttä. Mukana tutkimushankkeessa on Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen lisäksi Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos ja Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö.

– Tutkimuksessa tehtiin kysely Porin kaupungilla ja Oulussa aikuisopiskelijoiden keskuudessa, ja kriteerinä mukaan pääsyyn oli työkokemus, Liisa Myyry kertoo. – Kyselyssä mittasimme, mitkä arvot olivat työntekijöille tärkeitä ja peilasimme niitä tietoturvakäyttäytymiseen. Esimerkiksi salasanan luovuttaminen toiselle on tietoturvasäännöissä kielletty, mutta jos sillä voidaan helpottaa toisten työtä tai hyödytään itse, eivät kaikki säännöistä piitanneet, hän jatkaa. – Tässä törmää moraaliargumentti tietoturvasääntöön. Sosiaalisissa paineissa etenkin luovat työntekijät toimivat omien moraalisten periaatteidensa mukaan eli omasta mielestään oikein, vaikkei toiminta sääntöjen mukaista olisikaan. Toisaalta taas voidaan toimia rangaistuksen pelossa tai uskoa oman edun kärsivän, jos jättää noudattamatta sääntöjä. – Näin käyttäytyvät usein ne, joille moraali on rangaistuksen välttämistä tai oman edun tavoittelua, Myyry kertoo.

Liisa Myyryn mukaan tietoturvasäännön noudattaminen on iso asia yrityksille nyt ja tulevaisuudessa. Hän toivookin tutkimuksen edetessä siihen mukaan yrityksiä eri aloilta, jotta voidaan tarkemmin selvittää moraalinpsykologian yhteyksiä tietoturvakäyttäytymiseen ja sitä mitä toimenpide-ehdotuksia organisaatiot voisivat saada tietoturvakäyttäytymiseen liittyen. - Onko ainoa keino lisätä valvontaa ja langettaa kovempia rangaistuksia tietoturvarikkomuksista vai miten saisi itsenäisesti ajattelevat työntekijät ohjeiden taakse? Myyry kysyy.

Elina Nihtilän ja Pekka Martikaisen Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tekemän tutkimuksen mukaan puolison kuolema lisää ikääntyneiden siirtymistä pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Tutkimuksessa oli mukana 140 902 yli 65-vuotiasta puolisonsa kanssa asuvaa henkilöä, joiden leskeksi jäämistä ja laitoshoitoon siirtymistä seurattiin viiden vuoden ajan vuosina 1998–2002.

Sosiologian laitoksen väestöntutkimusyksikössä työskentelevien tutkija Elina Nihtilän ja professori Pekka Martikaisen tutkimuksessa havaittiin, että ikääntyneiden laitoshoitoon siirtymisen riski oli erityisen suuri heti puolison kuoltua. Todennäköisyys siirtyä pitkäaikaiseen laitoshoitoon oli yli kolminkertainen, kun puolison kuolemasta oli kulunut enintään kuukausi verrattuna niihin, joiden puoliso oli elossa. Miesten ja naisten tulokset olivat hyvin samansuuntaisia. Laitoshoidon todennäköisyys laski, kun puolison kuolemasta kului aikaa: leskien todennäköisyys oli kuitenkin edelleen 20–50 % korkeampi kuin puolisonsa kanssa asuvien, kun puolison kuolemasta oli kulunut 1-5 vuotta. Nihtilän ja Martikaisen mukaan korkeat tulot tai koulutus eivät suojanneet riskiltä joutua laitoshoitoon puolison kuoltua.

Nihtilä ja Martikainen toteavat, että puolison kuolema lisää hoidon tarvetta, kun kotona ei ole enää puolisoa tukemassa ja huolehtimassa kodin askareista. Rakkaan puolison kuolema voi aiheuttaa emotionaalista stressiä, joka saattaa pahentaa sairauksia ja heikentää toimintakykyä. Laitoshoidon tarve vähenee, jos ja kun lesket ajan kuluessa oppivat elämään yksin. Toisaalta tutkimustulokset saattavat viitata myös siihen, että kaikkein huonokuntoisimmat lesket, jotka eivät pärjää yksin asuessaan, siirtyvät laitoshoitoon hyvin nopeasti puolison kuoltua. Jotta pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta saataisiin tulevaisuudessa laskettua, olisi tärkeää suunnata kotihoidon palveluja leskille heti puolison kuoltua.

Pitkäaikaiseksi laitoshoidoksi määriteltiin terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa tai vastaavissa yksiköissä tapahtuva hoito, joka kesti yli 90 vuorokautta tai oli vahvistettu pitkäaikaishoidon päätöksellä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koottiin väestörekistereistä, sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereistä ja lääkerekistereistä.

Elina Nihtilän ja Pekka Martikaisen artikkeli Institutionalization of Older Adults After the Death of a Spouse julkaistiin 29.5. arvostetussa yhdysvaltalaisessa julkaisussa American Journal of Public Health.

Kuluttajien viivyttely eläkesäästämisen aloittamisessa ja hoitoon hakeutumisessa saattaa heikentää heidän hyvinvointiaan tulevaisuudessa. Valtiotieteen lisensiaatti Timo Seppälän tuoreen väitöksen mukaan tämä saattaa olla seurausta varallisuuden ja terveyden yksilötason elinkaarisuunnittelun ajallisista epäjohdonmukaisuuksista. Seppälä tarkastelee yhteiskunnallisesti ajankohtaisessa väitöksessään kuluttajan terveyteen ja elämänlaatuun liittyvää dynaamista päätöksentekoa eläkesäästämisen aloittamisen ja terveydenhoitoon hakeutumisen valossa.

Seppälän mukaan perinteisessä taloustieteessä yksilöiden oletetaan arvottavan tulevaisuutta suhteellisesti vakioarvoasteikolla, kun taas behavioristinen eli käyttäytymistä tutkiva taloustiede on osoittanut heidän arvottavan lähitulevaisuutta suhteellisesti voimakkaammin kuin kauempana olevaa tulevaisuutta.

Seppälän tutkimuksen pääpaino on viivyttelykäyttäytymisen ja kannustimien teoreettisessa tarkastelussa behavioristisen taloustieteen mallein. Koska väestö ikääntyy, se asettaa uusia vaatimuksia eläke- ja terveydenhoitojärjestelmien toimivuudelle ja siksi on ymmärrettävä miten kannustimet vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen.

Eläkesäästämisjärjestelmä vaikuttaa yksilöiden kulutus- ja säästämiskäyttäytymiseen. Seppälän mukaan kuluttajien kulutusura ei ole ulkoisesti johdonmukainen vaan kuluttajat harmittelevat usein jälkeenpäin säästöjensä vähäisyyttä. Behavioristisen taloustiede on osoittanut kuluttajan kokevan tämän hetkisen kulutuksen viivästyttämisen suhteellisesti kalliimpana kuin kaukana tulevaisuudessa realisoituvan kulutuksen viivästyttämisen. Siksi sitoutuminen säästämiseen, joka maksimoisi koko elinkaaren hyvinvoinnin, on vaikeaa.

Seppälä tarkastelee tutkimuksessaan myös julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoitusvaihtoehtoja ja potilaiden päätöstä hakeutua hoitoon. Seppälä osoittaa, että potilas, joka ei kykene ottamaan huomioon viivyttelytaipumuksensa pysyvyyttä, viivyttelee entistäkin pitempään. Seppälä osoittaa työssään, että oikein asetettuna esimerkiksi terveyskeskusmaksujen korvattavuus voi jopa vähentää julkisen terveydenhuollon kokonaiskustannuksia oikea-aikaisen hoitoon hakeutumisen myötä.

Seppälä osoittaa tutkimuksensa empiirisessä osassa, että laatupainotettujen elinvuosien (QALYien) kehitys on Suomessa kuitenkin ollut ajanjaksolla 1995/96-2004 positiivista. Mittaamalla QALYien suurimman mahdollisen muutoksen suhdetta saavutetusta muutoksesta, havaitaan, että naisten muutokset ovat olleet miesten muutoksia suuremmat ja ikäryhmittäin tarkasteltuna suurimmat muutokset ovat kohdistuneet yli 50-vuotiaalle väestölle.

Valtiotieteen lisensiaatti Timo Seppälä väittelee 3.6. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa kansantalouteen liittyvästä aiheesta Essays on Misplanning Wealth and Health: A Behavioural Approach. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-2782-6

Kanadalainen journalisti ja kirjailija Naomi Klein saapuu luennoimaan Helsingin yliopistoon torstaina 5. kesäkuuta. Kleinin tuorein teos Tuhokapitalismin nousu (2008, WSOY) käsittelee uusliberalistisen kapitalismin laajentumista kriisien ja kriisitietoisuuden avulla. Luennossaan Klein hahmottelee tuhokapitalismiksi kutsumansa ilmiön nykytilaa ja tulevaisuutta.

Tuhokapitalismin tulevaisuus -keskustelun järjestävät Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitos, globaalin hallinnaan huippuyksikkö ja WSOY. Keskusteluun Kleinin esityksen jälkeen osallistuvat maailmanpolitiikan professorit Heikki Patomäki ja Teivo Teivainen. Seminaarikieli on englanti.

Tapahtuma pidetään 5.6. Metsätalon salissa 1 (Unioninkatu 40) kello 12.00– 13.30.

Lisätietoja: Teivo Teivainen, maailmanpolitiikan professori, gsm 050 3505120, s-posti teivo.teivainen@helsinki.fi

Tätä ovat viime aikoina monet kyselleet hämmästyneinä. Riitta Jallinojan ulkomuoto on niin nuorekas, ettei häntä voi uskoa eläkeikäiseksi. Vaikka Jallinoja pitääkin jäähyväisluentonsa 29.5.2008, hän alkaa nauttia eläkettä vasta vuoden kuluttua, koska sai vuodeksi varttuneen tieteenharjoittajan toimen Suomen Akatemialta. Tutkimus, tutkijaryhmän johtajuus ja konsistorin jäsenyys jatkuvat, mutta muut opetus- ja hallintotehtävät saavat nyt jäädä.

Urasuunnitelmat jo lapsena selvänä

Riitan isä oli opettaja ja Riitta asui lapsuudessaan useilla paikkakunnilla. Helsinkiin perhe asettui hänen ollessaan 8-vuotias. Jo lukioaikana Tyttönormaalilyseossa hän tiesi menevänsä opiskelemaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, koska hän oli kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnasta. Aluksi hän opiskeli valtio-oppia mutta siirtyi pian sosiologiaan. Valtio-opissa hän suoritti sivulaudaturin, joka silloin vaadittiin lisensiaatintutkintoa varten. Riitta piti opiskelusta, jopa tentteihin lukemisesta. Gradunsa hän teki lasten päivähoidosta; hän itse perusti sen jälkeen itsekin päiväkodin Espoon Olariin. Hänen valmistuttuaan 1969 professori Erik Allardt pyysi häntä sosiologian assistentin sijaiseksi. Siitä lähtien hän on toiminut sosiologian laitoksella eri tehtävissä, monesti professorin sijaisena. Vuonna 2003 hänet nimitettiin sosiologian, erityisesti perhesosiologian professoriksi.

Perhesosiologia sydäntä lähellä

Riitta Jallinojan lisensiaattityö jatkoi hänen päivähoitolinjaansa, mutta väitöskirjan aihe oli toinen: Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet. Hän on julkaissut noin kuuden vuoden välein perhesosiologiaan liittyviä kirjoja: Perhe, työ ja tunteet, Johdatus perhesosiologiaan, Moderni elämä, Moderni säädyllisyys, Perheen aika ja Perheen vastaisku. Olennaista niille on, että hän pyrkii sitomaan perhettä koskevat ilmiöt ja suuntaukset yleisen sosiologian teorioihin ja kansainväliseen keskusteluun. Teoksia on luettu runsaasti paitsi kurssikirjoina myös laajan yleisön keskuudessa.

Kansainvälisiin sosiologikonferensseihin ja tutkimushankkeisiin osallistuminen, englanninkielisten artikkeleiden kirjoittaminen ja pian ilmestyvän kansainvälisen perhesosiologisen kokoomateoksen toimittaminen ovat osa Riitan tieteellistä toimintaa. Hän kuuluu Euroopan sosiologiyhdistyksen perhesosiologian verkoston johtokuntaan. Elokuussa hän johtaa tämän verkoston konferenssia Helsingissä.

Yhteiskuntasuhteet ja opetus Jallinojalle tärkeitä

1990-luvulta saakka Riitta on ahkerasti hoitanut yliopiston kolmatta päätehtävää, yhteiskuntasuhteita. Hän on esitelmöinyt yliopiston ulkopuolella, antanut haastatteluja ja toiminut tieteellisissä neuvottelukunnissa. 2000-luvulla hänestä tuli valtiotieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani sekä tiedekuntaneuvoston ja konsistorin jäsen. Ansioistaan hän on saanut mm. Suomen Leijonan komentajamerkin. Muille tutkijoille Riitta antaa kuitenkin neuvon, ettei ole viisasta kuormittaa itseään liikaa, koska ihminen voi hoitaa hyvin vain kohtuullisen määrän tehtäviä.

Ura ja perhe on ollut mahdollista yhdistää

Monipuolista toimintaa tieteen, opetuksen, hallinnon ja yhteiskuntasuhteiden kentällä on edesauttanut Riitan perhe-elämä ja aktiiviset harrastukset. Hänen miehensä, menestynyt arkkitehti Reijo Jallinoja toimi professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa, vanhin tytär on väitellyt sosiologiassa ja nuorempi on arkkitehti; lapsenlapsia on neljä. Riitta on oivallinen kokki ja Suomen Gastronomien Seuran jäsen. Kun vapaa-aikaa tulee lisää, hän pyrkii kehittämään itsestään ruoanlaiton taiturin. Toinen vahva harrastus on purjehtiminen. Jallinojat ovat viettäneet 12 kesän vuosilomat purjehtien Välimerellä ja Atlantilla. Viime aikoina harrastukseksi on tullut puutarhan rakentaminen ja hoitaminen Velkuan mökillä.

Teksti: Elina Haavio-Mannila

Kuva: Veikko Somerpuro

”Valtiotieteellisen tiedekunnan kevään viimeisenä pro gradu-tutkielmien sisäänjättöpäivänä tiedekunnan ovista virtasi opiskelijoita. 12.5. klo 11:een mennessä graduja jätettiin tarkastettavaksi 333 kappaletta, mikä on saman verran kuin yhteensä tiedekunnassa normaalivuonna”, opintoasianpäällikkö Tuula Hakkola kertoo.

Vuosi 2008 ei ole normaali, sillä tutkinnonuudistuksen siirtymäkausi päättyy heinäkuun lopussa ja uusi tutkintoasetus otetaan lopullisesti käyttöön. Vanhan mukaan opintonsa aloittaneet haluavat päästä pois muutosten alta. ”Tosiasiassa tutkinnonuudistus on toteutettu tiedekunnassa niin, ettei niiden, jotka eivät ehtineet valmistua, tarvitse huolestua”, Hakkola jatkaa.

Heinäkuussa valmistuvien suma

Hakkola kertoo, että nyt gradunsa jättäneet saavat valtiotieteiden maisterin paperit heinäkuussa, mikäli kaikki tutkintoon vaaditut opinnot on suoritettu kesäkuun alkuun mennessä. Maistereiden lisäksi todistuksensa saavat myös kandidaatit, joten heinäkuussa valmistuvien kokonaismäärä tulee olemaan 500:n tienoilla.

Viimeiset vanhamuotoiset tutkintotodistukset jaetaan elokuun puolella niille, jotka saavat 31.7. mennessä tutkintonsa valmiiksi. Kesällä ei juhlallisia todistusten jakotilaisuutta järjestetä. Vuoden lopulla järjestetään mahdollisesti juhlatilaisuus vuoden 2008 aikana valmistuneille.

Tutkintorakenne muuttuu

Uusi tutkintojärjestelmä on 2-portainen: alempi pakollinen 3-vuotinen kandidaatin tutkinto ja 2-vuotinen maisterintutkinto. Kandidaatin tutkinnon suorittaneilla on oikeus saman tien jatkaa opintojaan maisterin tutkintoon. ”Alan vaihto kandidaatin tutkinnon jälkeen saattaa yleistyä”, Hakkola toteaa. ”Uudistuksen on odotettu nopeuttavan opintojen edistymistä. Lähivuosina on nähtävissä, toteutuuko tavoite”.

Historian lisensiaatti György Kovácsin tuoreessa väitöskirjassa tarkastellaan Joseph A. Schumpeterin teoriaa sosioekonomisesta muutoksesta.

Kovacs rekonstruoi Joseph Schumpeterin teoriaa sosioekonomisesta evoluutiosta ja osoittaa sen makrososiologisia ulottuvuuksia. Kovács myös kriittisesti analysoi Joseph Schumpeterin innovaatioteoriaa ja taloussykleihin liittyviä teoksia ja kirjoituksia. Analyysissään Kovács osoittaa kiistellyt ja ongelmalliset kohdat Joseph Schumpeterin innovaatio- ja taloussykliteoriassa. Tutkimuksessaan Kovács tarjoaa täydentäviä näkökulmia ja vaihtoehtomalleja innovaatioprosessiiin ja taloudellisten syklien interpretaatioon liittyen.

Kovacs osoittaa myös, että Joseph Schumpeter jättää teoriassaan huomiotta ekologiset ja ympäristötekijät kausaalisessa tulkinnassaan innovaatioista ja taloussykleistä. Schumpeterin muutamat kirjoitukset ympäristöstä ovat niin ikään ylioptimistisia ja sopivat siten helposti ympäristövastaiseen argumentaatioon.

Kovacs pitää tutkimuksessaan Joseph Schumpeterin ajatuksia sosiaalisesta evoluutiosta, innovaatioista ja taloussykleistä hyvin tärkeänä ja relevanttina nykypäivän talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikan näkökulmasta. Kuitenkin huomioiden Joseph Schumpeterin teorioiden kirjoitusajankohta, vuosi 1925, niissä on suuriakin puutteita. Schumpeterilaisia ideoita on kehitettävä ennen kuin niitä voidaan soveltaa nykypäivän päätöksenteossa.

Historian lisensiaatti György Kovacs väittelee 16.5. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa yhteiskunta- ja ympäristöpoliittisesta aiheesta Joseph A. Schumpeter's Theory of Social and Economic Evolution - a Reconstruction and Critique. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Commentationes Scientiarum Socialium 70. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-653-354-7

György Kovacs on syntynyt Budapestissa ja suorittanut maisterintutkintonsa Kossuth Lajosin yliopistossa Debrecenissä Unkarissa.

"Viestinnän tutkimus elää ajan hermolla, sillä kohteena ovat yleensä ajankohtaiset tapahtumat ja ilmiöt", sanoo Helsingin yliopiston viestinnän professori Leif Åberg.

"Viestinnän tutkijat ovat kuin formulakuskeja. He joutuvat etsimään ajolinjoja kisan aikana ja analysoimaan tilannetta radalla täydessä vauhdissa. Viestintää ei siten voi tutkia kammioissa. Tutkijan on pysyttävä kärryillä yhteiskunnan, organisaatioiden ja työelämän muutoksista", Åberg jatkaa.

Toukokuussa 60-vuotispäiviään juhliva Åberg on tutkinut ja opettanut organisaatioviestintää yli kolme vuosikymmentä. Hän on osallistunut lukuisiin viestinnän kehittämishankkeisiin sekä kirjoittanut kymmeniä viestintää ja johtamista käsitteleviä kirjoja.

Viestintä organisaation strategisesta näkökulmasta, profilointi ja johtamisviestintä ovat Åbergin erityisiä kiinnostuksen kohteita. Hänen kehittämänsä tulosviestinnän malli, tuttavallisemmin Åbergin pizza, on yksi tunnetuimpia viestinnän funktiomalleja.

Åberg on valtiotieteiden tohtori ja kauppatieteiden lisensiaatti. Viestinnän laitoksen professorina hän on toiminut vuodesta 1995. Hän on valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani ja tiedekuntaneuvoston jäsen.

Tutkimustyön ohella Åberg on luotsannut lukuisia kehittämishankkeita eri organisaatioissa. Viestinnän laitoksella on muutenkin kehitetty aktiivisesti työkaluja viestinnän toimivuuden arviointiin sekä analysoitu kriisiviestintää tuoreeltaan esimerkiksi Tsunamin ja Jokelan tapauksissa.

Tietoverkkojen nopea kehitys ja niissä tapahtuvan viestinnän kasvu ovat lisänneet tutkimuksen kysyntää. Verkko on kuuma tutkimuskohde, koska se muuttaa laajasti viestintää, johtamista ja organisaatioiden olemusta.

"Kehittäminen tapahtuu usein tekniikan ehdoilla. Viestinnän tutkijoita tarvitaan mukaan tuomaan kulttuurista, inhimillistä ja sisältöjen näkökulmaa", Åberg toteaa.

Åberg huomauttaa, että verkko ei ole vain uusi viestintäkanava vaan tila, jossa vaikuttavat toisenlaiset lainalaisuudet.

"Verkon nopeus ja siellä olevien toimijoiden määrä mahdollistavat aivan uudenlaisen tiedon syntymisen, esimerkkinä Wikipedian tyyppiset hankkeet tai parviäly, jossa suuri määrä verkon toimijoita luo uuden ratkaisun", hän jatkaa.

Viestintä strategiseksi voimavaraksi

Leif Åberg on seurannut aitiopaikalta viestinnän roolin muutosta organisaatioiden tukitoiminnosta strategiseksi resurssiksi.

"Viestinnän ammattilaisten toimenkuvassa ja asemassa on tapahtunut selvä muutos viime vuosikymmeninä. Sitä voi kuvata siirtymiseksi vallan eteisestä pöydän ääreen. Nykyiset viestintäjohtajat tuovat organisaatioidensa strategisiin päätöksiin viestinnän näkökulman", Åberg kertoo.

Toinen merkittävä trendi on Åbergin mukaan johtamisen muuttuminen entistä viestintäpainotteisemmaksi.

"Monet työyhteisöt ovat tiimipohjaisia asiantuntijaorganisaatioita. Niissä pohditaan ja kehitetään asioita yhdessä. Samalla johtajan rooli on muokkautunut enemmän valmentajan suuntaan. Kehitys on nostanut viestinnän ja vuorovaikutustaidot johtamisen ytimeen".

Enemmän aikaa tutkimustyölle

Hallinnolliset tehtävät haukkaavat yhä suuremman osan työajasta. Muutos on Åbergin mukaan tapahtunut vuosien varrella hitaasti hivuttamalla.

"Olen todella huolissani yliopistojen tutkijavapauden kaventamisesta. Tieteen tekeminen vaatii vapautta, aikaa tutkimustyölle ja verkostoitumiselle sekä tilaa luovalle joutilaisuudelle. Nykytilanne on kestämätön, sillä tutkimusta ehtii tehdä lähinnä kesäisin ja periodivapailla", professori Åberg sanoo.

Akateemisen työn suolana professori pitää tutkijakollegojen kanssa käytäviä antoisia keskusteluja ja tiedeyhteisön vuorovaikutusta. Tutkimisen ja kirjoittamisen ohella opettaminen on aina ollut mieluisa tehtävä.

"Opiskelijoiden uraa ja kehittymistä on ilo seurata ja saada olla mukana heidän elämänsä yhdessä tärkeässä kehitysvaiheessa" hän kertoo.

Vastapainoa työlle tuovat tulevan kesän purjehdukset tervatulla ahvenanmaalaisella perinneveneellä, joka odottaa jo vesillelaskua. Kesällä on aikaa myös uudelle julkisuuden kenttiä koskevalle tutkimukselle.

Teksti: Anu Tilander

Professori Leif Åbergin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/aberg/