Ympäristöhistorioitsija Simo Laakkoselle ympäristöpalkinto
26.9.2005 klo 11:19 | Uutiset
Uudenmaan ympäristökeskus palkitsi yhteiskuntahistorian laitoksen tutkijan Simo Laakkosen ympäristön kannalta ansiokkaasta toiminnasta 23.9.2005.
Uudenmaan ympäristökeskus palkitsee vuosittain henkilön tai organisaation, joka toimii ympäristön kannalta ansiokkaasti ja esimerkillisesti. Tänä vuonna palkinto annettiin valtiotieteiden tohtori, dosentti Simo Laakkoselle.
Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskuntahistorian laitoksella työskentelevä Laakkonen on tutkijana ja opettajana ansioitunut ympäristöhistorian ja vesiensuojelun edistämisessä. Hän on tutkinut muun muassa Itämeren ja Helsingin ympäristöhistoriaa, ympäristöpolitiikan, ympäristötieteen ja -tekniikan historiaa sekä vesien pilaantumista ja suojelua.
Palkinnon myöntämisen perusteissa painotettiin tänä vuonna ympäristöhistoriallista näkökulmaa. Ympäristöhistorialliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa tarvitaan ympäristöön vaikuttavien päätösten tueksi, ja muutoksen tarkkaileminen pitkällä aikavälillä syventää näkemyksiä. Myös asukkaat tarvitsevat tietoa valintojensa pohjaksi. Laakkosen kiinnostus ympäristöhistoriaan on perua laajemmasta kiinnostuksesta ympäristön tilaan ja siihen, mihin maailma on menossa.
— Kaikkiin ongelmiin, ajattelutapoihin ja ratkaisumalleihin löytyy aina historiallinen näkökulma. Esimerkiksi vesiensuojelua on vaikea ajatella ilman historian tarjoamaa viitekehystä, ja ainoa tapa tarkastella kokonaisuutta on katsella taaksepäin, Laakkonen painottaa.
Simo Laakkonen on yksi harvoista ympäristöhistorian tutkijoista. Hänen väitöskirjansa ”Vesiensuojelun synty. Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928” vuodelta 2001 käsittelee Helsingissä 1800-luvun lopulla käytyä vesi- ja jätehuollon periaatekeskustelua, vesikäymäläjärjestelmän ympäristövaikutuksia sekä tiedemiesten ja kaupungin päättäjien reaktioita merialueen tilan nopeaan heikentymiseen. Tutkimuksessa myös kartoitetaan vesiensuojelukysymyksiä osana kansalaisyhteiskuntaa.
Palkinnon perusteluissa todetaan, että Laakkosen teokset ja hänen useat suurta yleisöä kiinnostavat kirjoituksensa palvelevat myös tieteellistä yleisöä laajempaa lukijakuntaa.
Katso myös Uudenmaan ympäristökeskuksen tiedote aiheesta.
Teksti: Niina Haasola
Kuva: Jukka Pihlajaniemi / Uudenmaan ymoäristökeskus
26.9.2005