Yliopiston etusivulle Suomeksi På Svenska In English
Tohtorinhatut

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen ja valtiotieteellinen tiedekunta isännöivät LERU-yliopistojen vastaavien tiedekuntien kokousta huhtikuussa. Kokouksen teemana oli kyseisten alojen jatkokoulutus.

Otsikolla "Quality assurance and collaboration in doctoral education in the LERU Social and Behavioural Sciences" järjestetty kokous oli molempien isäntien eli käyttäytymistieteellisen tiedekunnan varadekaani, professori Kimmo Alhon ja valtio-opin professori Turo Virtasen mukaan hyödyllinen.

– Kansainvälistä yhteistyötä tehdään kyllä paljon, mutta yleensä vain tutkimuksessa. Koulutusstruktuurin näkökulma on yhteistyössä harvinainen, sanoo Alho.

Nyt järjestetyssä kokouksessa oli Helsingin yliopiston lisäksi edustajia Heidelbergin, Oxfordin, Edinburghin, Geneven, Leidenin, Utrechtin ja Lundin yliopistoista.

– Niin sanottu Bolognan prosessi edellyttää, että tunnemme myös muiden yliopistojen jatkokoulutuskäytännöistä. Tohtorikoulutuksessa on suuriakin eroavaisuuksia ja niistä kuuleminen auttaa meitäkin kehittämään omaa jatkokoulutustamme, Turo Virtanen toteaa.

Esimerkkinä kokouksessa kuulluista hyvistä käytännöistä Virtanen mainitsee erään yliopiston jatko-opiskeluoikeuden vahvistamiskäytännön. Säilyttääkseen oikeuden jatkotutkintoon, täytyy opiskelijan säännöllisen väliajoin olla valmis kertomaan, miten tutkimus on edistynyt. Tämän perusteella päätetään, onko jatkaminen mahdollista.

Kimmo Alhon mieleen taas jäi parhaiten se, että moniin suomalaisiin tohtorin tutkintoihin väitöskirjan lisäksi vaadittavaa 60-80 opintopisteen määrää pidettiin ulkomaalaisten osallistujien keskuudessa huomattavan suurena.

The League of European Research Universities (LERU) perustettiin vuonna 2002. Perustajäseniä ovat Cambridgen, Edinburghin, Geneven, Heidelbergin, Helsingin, Leidenin, Leuvenin, Milanon, Münchenin LMU, Oxfordin ja Strasbourgin ULP yliopistot sekä Karoliininen instituutti. Viime tammikuussa mukaan kutsuttiin myös Amsterdamin, Lundin, Utrechtin ja Zurichin yliopistot sekä Université Paris-Sud 11 ja University College London. Liiton jäsenmäärä nousi tuolloin kaikkiaan kahdeksaantoista. Liiton tavoitteena on toimia korkeatasoisen ja kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen puolestapuhujana Euroopassa. Leru SBS -yhteistyö (SBS = social and behavioural sciences) alkoi vuonna 2003.

– LERU on yliopistojen ruohonjuuritasolla melko tuntematon, mutta tarjoaa hyvän keinon tutustua oman alan ulkomaalaisiin tutkijoihin, Virtanen toteaa.

LERU SBS valitsi Helsingissä uuden johtokunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin professori Vicki Bruce Edinburghin yliopistosta, ja seuraava tapaaminen järjestetään Lundissa. Yhteistyön toivotaan synnyttävän yhteisiä kursseja jatko-opiskelijoille ja helpottavan opiskelijoiden, post doc -tutkijoiden ja heidän ohjaajiensa liikkuvuutta LERU:un kuuluvissa yliopistoissa.

Katso myös LERU:n verkkosivut.

Teksti: Niina Haasola
Kuva: Promootio 2003
3.5.2006

Edit