Yliopiston etusivulle Suomeksi På Svenska In English

Helsingin yliopistossa vietettiin 26.5.2004 professoreiden virkaanastujaisia. Virkaanastujaisesitelmänsä piti myös kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen.

Koposen tutkimustyötä on ohjannut pyrkimys selvittää yhteiskunnallisen kehityksen historiallisia edellytyksiä ja ulkopuolisen intervention mekanismeja ja vaikutuksia kehitysmaissa. Kansainvälisesti hänet tunnetaan parhaiten Tansanian esikoloniaalisista ja siirtomaa-aikaisista historiaa kehitysperspektiiveistä tarkastelevista teoksistaan. Viime vuosina hän on paneutunut myös Suomen kehitysyhteistyön historiaan ja nykypäivään ja selvitellyt globalisaation vaikutuksia kehitysmaihin ja kehitysmaiden suhteisiin.

Virkaanastujaisluennossaan Koponen puhuu ”tosiasioiden” ja ”arvojen” rajan-käynnistä kehitysmaatutkimuksessa.

–Tämä ei ole ehkä viime vuosina ollut muodikas kysymys yhteiskuntatutkimuksessa, mutta olen itse kokenut, että se on yksi niitä kehitysmaatutkimuksen ja yleisemmin yhteiskuntatutkimuksen keskeisiä ongelmia, joita on luultavasti mahdoton lopullisesti ratkaista, mutta joista siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – täytyy jatkuvasti palata, professori totesi.

Kuopiossa vuonna 1947 syntynyt Koponen kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulusta vuonna 1966. Valtiotieteen kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1975, lisensiaatin tutkinnon 1985 ja tohtorin tutkinnon 1995, kaikki Helsingin yliopistossa. Hänet nimitettiin poliittisen historian dosentiksi Helsingin yliopistoon 1995. Ennen akateemista uraansa Koponen tunnettiin journalistina, hän työskenteli Aamulehdessä, Uudessa Suomessa sekä Helsingin Sanomissa.

Lue myös yliopiston Ajankohtaista-kanavan virkaanastujaisista kertova uutinen.

Lisätietoa kehitysmaatutkimuksen laitoksesta löytyy laitoksen kotisivuilta.

Teksti: Niina Haasola

Edit