Ilkka Haapolan väitöskirjatutkimus osoittaa, että toimeentulotukikokemukset olivat laman aikana 1990-luvulla toisaalta paljon yleisempiä, toisaalta selvästi lyhytaikaisempia kuin tähän asti on oletettu.

Suomen kansantalous ajautui syvään lamaan 1990-luvun alussa. Työttömyyden kasvaessa myös kunnalliseen toimeentulotukeen turvautuneiden henkilöiden määrä nousi korkeammalle kuin kertaakaan aikaisemmin. Pelkästään vuosina 1990–1992 toimeentulotuen piiriin tuli 200 000 uutta tuenhakijaa, perheenjäsenet mukaan lukien heitä oli jopa 350 000. Haapola selvittää sosiaalipolitiikan alaan kuuluvassa tutkimuksessaan ”Köyhyyden kynnyksellä. Toimeentulotuen dynamiikka 1990-luvun Suomessa”, miten tuenhakijoiden kävi. Väitöskirja tarkastetaan 19.11.2004.

Kuusivuotisperiodilla 1991–1996 tukea sai vähintään kerran joka viides aikuinen, 21–24-vuotiaista nuorista peräti joka toinen. Toimeentulotuen keskimääräinen saantiaika oli lyhyt. Tuen nettokeston eli tukikuukausien summan mediaani oli seitsemän seurantavuoden aikana vain seitsemän kuukautta ja keskiarvo 14,5 kuukautta.

Tukikuukausien kokonaismäärä paljastaa vain yhden puolen toimeentulotuen hakemisesta. Vaikka tuen nettokesto olikin lyhyt, täydellinen irtautuminen toimeentulotuesta oli monille vaikeaa. Viimeisestä tukivuodesta lasketun bruttokeston mediaani venyi peräti neljään vuoteen. Tämä viittaa Haapolan mukaan siihen, että suuri osa 1990-alussa toimeentulotukeen turvautuneista henkilöistä joutui kärsimään pitkittyneistä taloudellisista ongelmista. Useimmat toimeentulotuen piirissä pitkään pysyneistä henkilöistä saivat tukea kuitenkin hyvin epäsäännöllisesti tai satunnaisesti.

Katso Ilkka Haapolan väitöstilaisuuden aika ja paikka yliopiston tapahtumakalenterista.

Teksti: Niina Haasola
Kuva: Ilkka Haapolan väitöskirjan kansi / Sosiaali- ja terveysalan tutkimuksia, Kela 2004
11.11.2004