Valtio-oppia ikä kaikki
2.4.2004 klo 9:54 | Uutiset
Yleisen valtio-opin laitoksen pitkäaikainen professori Tuomo Martikainen on jäämässä eläkkeelle 1.5.2004, mutta häntä on vielä mahdollista kuulla luennolla maanantaina 5.4.2004.
Tunnetuin suomalaisen poliittisen osallistumisen tutkija, professori Tuomo Martikainen tuli vuonna 1965 assistentiksi samalla laitokselle, josta hän on nyt jäämässä eläkkeelle. Hän valmistui myös maisteriksi juuri Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta.
– En ole siis kovin pitkälle elämässäni päässyt, Martikainen naurahtaa.
Tulkintaa voidaan hyvällä syyllä pitää vääränä, sillä Martikainen on pitkän linjan hallinnon ja poliittisen osallistumisen tutkija, joka on elänyt ajassa ja tutkinut aina kulloinkin ajankohtaiseksi nousseita aiheita, kuten esimerkiksi EU-vaaleja ja ääriliikkeiden nousua. Assistentuurin jälkeen hänestä tuli hallinto-opin apulaisprofessori vuonna 1976 ja nykyisessä virassaan hän toiminut vuodesta 1982 saakka.
– On toki kiehtovaa tutkia näin keskeisiä kysymyksiä yhteiskunnassa. On tärkeää tietää, miten ihmiset sitoutuvat politiikkaan tai minkälainen on esimerkiksi yksityisen ja julkisen rajanveto yhteiskunnassa, Martikainen toteaa.
Tutkimuksen tekemistä ja opettamista hän ei halua pistää arvojärjestykseen.
– Kumpikin on tärkeää. Opettajan on tehtävä tutkimusta pysyäkseen ajan tasalla ja pelkkä tutkijana työskentely vuodesta toiseen taas olisi mielestäni melkeinpä luonnotonta.
Professori Martikainen luennoi maanantaina 5.4.2004 kello 15.15-16.30 Eurooppa-tutkimuksen luentosarjassa aiheesta Eurovaalit vaalitutkimuksen perinteessä. Luento pidetään Economicum-rakennuksessa osoitteessa Arkadiankatu 7, luentosali 1.
Lue myös professori Martikaisen haastattelu eurovaaleihin liittyen yliopiston Tiede&tutkimus -kanavalta.
Teksti: Niina Haasola