Heh-heh.
Eilen olin matkakassain kartuttamisen nimissä kauppaamassa noin 90%:a vaatekaappini sisällöstä Valtteri kirpputorilla Vallilassa.
Ei sillä, että olisin uudistamassa garderoobiani naistenlehtien vinkkien mukaisesti "Yksi kolmen tonnin jakku - kuusi eri asua" -tyyliin, vaan koska (vielä toistaiseksi hankkimattomaan) rinkkaan tulee kai mahtua muutakin kuin kuusi talvitakkia ja sata tavallaan ihan kivaa paitaa.
Seuraavassa vinkkejä kaikille kirpparille myymään aikoville!
1) Älä mene edellisenä iltana edes yhdelle. Ei, vaikka olisit pakannut kamat valmiksi autoon ja tehnyt eväät haisemaan jääkaappiin. Jotenkin sitä nimittäin kumminkin päätyy jonnekkin "Kutoselle" tanssaamaan salsaa, tilassa "nakit ja muusi". Ne latinorytmit jää sitten päähän soimaan, ja jatkuu iloisesti hakkaavana päänsärkynä next morning kello 8.35, kun juoksette hädissänne pöytienne luo, ettei niitä anneta ajoissa saapuville kunnon kansalaisille.
2) Älä erehdy pukeutumaan Myyjäksi. Jätä myytävät vaatteet myyntipöydälle, sillä vyölaukku + taitettava matkamuistohattu eivät myy äitisi vanhoja viinilaseja puolestasi. Asiakkaat kyllä näkevät valeasusi lävitse, ja kuuleman mukaan ei ole niin viehättävää, kun kaksi eilisen näköistä leidiä punoittaa hikisenä vaateröykkiöiden takana.
Toisaalta, krapulatuskissa ideoitu "Euron Kori" saattaa osoittautua todelliseksi sukseeksi! Sen ansiosta meikäläisen netto eilisestä kuuden tunnin kärvistelystä oli 150 eskoa ja runsaasti tilaa tulevassa rinkassa.
Montahan kaljaa satasella saa Espanjassa?