Yliopiston etusivulle Suomeksi På Svenska In English

Alkulämmittelynä varsinaiseen urakkaan Lokariin on tehty pari pientä lisäystä ja korjausta:

  • Uutisivirrat generoidaan nyt nopeammin. Tämä tuskin näkyy käyttäjälle. Samlla aloin miettiä, onko mitään järkeä tarjota uutisivirtoja usemmassa formaatissa. Näin ollen Atom-virrasta todennäköisesti luovutaan.
  • Liitetiedostoja voi listä merkintään usemman kuin yhden. Samalla liittarien tiedot on muutettu hyödyllisemmiksi, tideostoista kerrotaan mm. koko.
  • Googlen uuden sitemap-protokollan mukainen sivuindeksi on jo käytännössä valmis. Toteutuksessa on vain yksi tekninen fiba, joka on vielä ratkaistava.

Merkittävämpänä lähipäivien muutoksena ajattelin karsia Lokarin nyt melkoisen sekavia asetuksia rankalla kädellä, lähinnä sellaisia jotka koskevat yksittäisen merkinnän ylä- ja alatunnistetta. Tavoitteena olisi ottaa käyttöön fiksut oletusasetukset, jotka sopisivat suunnilleen kaikille käyttäjille.

Seuraaviin suunnitelmiin voi vielä esittää kommentteja:

  • Ylä ja alatunnisteissa periaatteena on kertoa kaikki merkintään liittyvä info loogisesti ryhmiteltynä. Jos tiedoista haluaa karsia (tai siirtää niitä toisaalle), sen voi halutessaan tehdä CSS:lla.
  • Merkintöjen ylätunnisteisiin (eli kappaleeseen otsikon jälkeen) tulevat merkinnän kirjoittaja (jos ellainen on), päiväys, aika ja uutena infona merkinnän mahdollinen kategoria tai kategoriat. Samlla kategorialista merkinnän lopusta voidaan poistaa.
  • Merkintöjen alatunnisteeseen tulevat permalinkki ja kommenttilinkki. Näitä tietoja ei tarvita enää merkinnän omalla sivulla, joten alatunnisteet esitetään vain blogin etusivulla.
  • Jos sivuston etusivuna on pysyvästi jokin merkintä, sille ei tule ylä- eikä alatunistetta.
  • Samalla ajattelin poistaa kokoaan (valinnaisen) päivämäärän merkintöjen välistä. Harva käyttää, kaipaako kukaan? Kaipaa, joten säilytetään.

Kommentit

  1. JussiR 7.6.2005 klo 14.57 | #
    "Uutisivirrat generoidaan nyt nopeammin."

    Virtojen koko on kuitenkin edelleen jumittanut "kokonaisena" tilaan, vaikka asetuksista olisi laittanutkin sen pois päältä...

    "...lähinnä sellaisia jotka koskevat yksittäisen merkinnän ylä- ja alatunnistetta. Tavoitteena olisi ottaa käyttöön fiksut oletusasetukset, jotka sopisivat suunnilleen kaikille käyttäjille."

    Teoriassa hyvä ajatus, mutta voinee aihetuttaa lievää vastarintaa, kun yhtäkkiä ihmisten blogit näyttävätkin erilaisilta kuin aiemmin. Paras vaihtoehto varmaan olisi laittaa ylätunnisteeseen paljon eri tietoja, jotka sitten CSS:ä piilottaisi tarpeen mukaan valmiista tyylivaihtoehdoista, mutta tämä ei auta niitä, joilla on jo blogi olemassa (eivätkä näin ollen enää käytä oletustyylejä).

    "ja uutena infona merkinnän mahdollinen kategoria tai kategoriat"

    Tämä on kyllä hyvä ominaisuus. On hyvä nähdä mahdolliset kategoriat jo ennen tekstin lukemista, niin tietää valmiiksi mistä kirjoituksessa on suunnilleen kyse.

    "Samalla ajattelin poistaa kokoaan (valinnaisen) päivämäärän merkintöjen välistä. Harva käyttää, kaipaako kukaan?"

    Itse olen käyttänyt tätä, koska tykkään siitä, että päivämäärä näkyy otsikon yläpuolella, mutta toisaalta ei tietenkään ole mitään järkeä näyttää päivämäärää sekä otsikon ylä-, että alapuolella.

    Entä mihin merkinnän kellonaika tulee? Tällä hetkellähän sen voi laittaa permalinkkiin, jolloin se ei näy ollenkaan itse merkintäsivulla, mikä on hieman kummaa...

  2. Aleksi 7.6.2005 klo 23.27 | #

    Tyydyn kapinoimatta, armossa ja herran nuhteessa kaikkiin muutoksiin ja etenkin parannuksiin, joita Lokariin tulee.

    "ja uutena infona merkinnän mahdollinen kategoria tai kategoriat"

    Hyvä idea. Jaa, kannatan.

    "Teoriassa hyvä ajatus, mutta voinee aihetuttaa lievää vastarintaa, kun yhtäkkiä ihmisten blogit näyttävätkin erilaisilta kuin aiemmin."

    Nythän puhutaan siis merkintöjen ylä- ja alatunnisteista? Minä en ainakaan ole heittämässä ensimmäistä kiveä Valtsikan ICT-studion ikkunan läpi, vaikka niistä tehtäisiin monoliittisia hirveyksiä.

    Sen sijaan haluaisin esittää tyhmän kysymyksen: onko merkitöjen id-tunnisteista mitään mahdollisuuksia tehdä jälkikäteen vaihdettavia. Nykyinen postXX muoto on sinänsä ihan fiksu, mutta toisaalta voisin haluta muutella niitä jälkeenpäin... Onko pelkona, että linkkirakennelmat hajoavat toimimattomiksi, mikäli tunnistetta voi muuttaa jälkikäteen?

  3. MattiP 8.6.2005 klo 12.09 | #
    "Samalla ajattelin poistaa kokoaan (valinnaisen) päivämäärän merkintöjen välistä. Harva käyttää, kaipaako kukaan?"

    Esittäisin myös kapinoivan sanani tähän. Itse ainakin käytän jokaisessa blogissa ja näen tarpeelliseksi.

  4. MattiP 8.6.2005 klo 12.52 | #

    Liitetiedostoja en ole itse joutunut koskaan viesteissä käyttämään, joten minusta viestin perässä näkyy turhaan liitteenä ja linkkinä merkinnän käyttämä css-tiedosto.

  5. Jere Majava 8.6.2005 klo 13.00 | #

    Kiitos palautteista

    • Jussi: Ups, luulin jo korjanneeni tun tahattoman kokotekstin uutisivirroista, tsekkaanpa uudelleen. Aika tulee päiväyksen jälkeen. Merkinnän ylätunisteessa on siis kaikki merkinnän "metatieto", alatunnisteessa vain etusivulla tarvittava lisäinfo. Ylätunnisteen karsimista varten julkaisen täällä blogissa erikseen lyhyet CSS-pätkät, jotka blogin tyyliin kopsaamalla voi häivyttää vöitut tiedot.
    • Jussi ja Matti: Ok, merkintöjen välinen päiväyksen sisältävä väliotsikko säilytetään.
    • Aleksi: Merkinnän ID toimii paitsi merkinnän tiedostonimenä, myös Lokarin sisäisenä identifikaattorina. Linkkien rikkoutumista suurempi vaara ID:ta muuttaessa on siis se, ettei Lokari itse osaisi enää viitata oikeisiin merkintöihin. Toisaalta, tiedostonimen ja sisäisen id:n voisi kyllä erottaa toisistaan ja generoida se oletusarvoisesti vaikkapa otsikosta. Laitetaan toive todo-listalle.
  6. Taina 9.6.2005 klo 11.48 | #

    Liitetiedosto on erittäin tärkeä yliopistollisessa blogipalvelussa, joten toivon, että sitä ei ainakaan poisteta.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Etusivu | Arkisto

Edit