Indonesian pohjoispuolella tapahtui 26.12.04 klo 2.58 (Suomen aikaa) voimakas maanjäristys, joka aiheutti valtavan hyökyaallon, tsunamin. Satojen kilometrien tuntivauhtia liikkunut aalto iski tuhoisimmin Bengalin lahden ympärillä olevien maiden rannikoille ja aiheutti jopa yli 200 000 ihmisen menehtymisen. Suomalaisia luonnonkatastrofissa menehtyi 178. Raportissa analysoidaan suomalaisten sanomalehtien, television, radion ja Suomen tietotoimiston Aasian hyökyaaltokatastrofia koskevia uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Analyysi perustuu mediasisältöjen analyysiin sekä journalistien haastatteluihin. Raportissa annetaan yleiskuva tsunamiuutisoinnista sanomalehdissä ja televisiossa, tarkastellaan nopeimpien välineiden, radion ja STT:n, uutisointia katastrofin kahtena ensimmäisenä päivänä sekä analysoidaan median ja suomalaisten viranomaisten välistä suhdetta.
Koko raportti löytyy seuraavasta linkistä Tsunami suomalaisessa mediassa
ja Aasian luonnonkatastrofin tutkintalautakunnan tutkintaselvitys
jos ongelmia raportin avaamisessa päivittäkää Adobe Reader uusimpaan versioon