Suomalainen asevelvollisuusarmeija on nykyimuodossaan aikansa elänyt. On syytä kysyä, millaiseen uhkaan sillä nykyisin valmistaudutaan? Suomea ei uhkaa välittömästi minkäänlainen sotilaallinen uhka, ja mikäli uhkaisikin, on syytä kysyä, onko laajamittainen reserviläisarmeija tehokkain tapa tätä vaaraa torjumaan? Nykymuotoinen sota ei juokse huopatossuissa pellon yli, vaan tulee vaikeasti torjuttavana ilmasta. Teknistyneen ja energiastaan, tietoliikenneyhteyksistään sekä infrastruktuuristaan riippuvaisen maan toimintakyvyttömäksi tekeminen ei enää vaadi miehitystä, tarkat iskut riittävät.

En pyri kiistämään armeijan tarpeellisuutta, aseellinen konflikti on aina mahdollinen ja tämän varalta Suomi tarvitsee myös tulevaisuudessa puolustusvoimiaan. Maanpuolustukseen liittyy kuitenkin paljon muutakin kuin aseen kanssa pöheiköissä hosuminen. Monimutkainen yhteiskunta tarvitsee osaajia kriisiajan tuotantoon, huoltoon, väestönsuojeluun, kriisin hallintaan, logistiikkaan jne. Tämän vuoksi laaja kriisinhallintaosaaminen on tarpeen myös jatkossa. Samaten asevelvollisuusarmeijaan liittyy demokratian näkökulmasta eräs tärkeä piirre, sitä on mahdotonta käyttää poliittisen painostuksen välineenä.

Armeijan ja sodankäynnin teknistyessä ja muuttuessa yhä vähemmän fyysisiä voimainponnistuksia vaativaksi toiminnaksi tilanne, jossa naiset ja miehet ovat maanpuolustusvelvollisuudeltaan erilaisessa asemassa, on kestämätön. Nykymuotoinen maanpuolustus syrjii ja halveksii naisia pitämällä heidän panostaan miehiä huonompana tai heikompana, jonka vuoksi heitä ei muka tarvita. Tosiasia kuitenkin on, että nykymuotoiseen, monipuoliseen maanpuolustukseen naiset sopivat ainakin yhtä hyvin kuin miehet. Tämän vuoksi tulisikin säätää yhtäläisestä maanpuolustusvelvollisuudesta, eräänlaisesta kansalaispalveluksesta.

Kansalaispalvelus voisi jakaantua aseelliseen linjaan ja niin sanottuun siviilikriisinhallintalinjaan. Aseellinen linja koostuisi nykymuotoisesta asepalveluksesta, siviilikriisinhallintalinja taas edellä luetelluista alueista, mm. pelastus-, huolto- ym. tehtävistä. Tällä puolella voitaisiin myös valmentaa ihmisiä kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Kansalaispalvelus olisi pakollinen molemmille sukupuolille ja linjat vapaasti valittavissa jokaisen oman kiinnostuksen ja soveltuvuuden mukaan. Kestoltaan se voisi olla 4-6kk.

Hyvä veli-verkosto syrjii naisia, eikä tästä maasta löydy muuta paikkaa, jossa tämä verkosto ja sen ei-toivotut piirteet niin paljon lisääntyvät ja uusiutuvat kuin armeijassa. Sukupuoleen perustuvat verkostot on räjäytettävä ja tilalle luotava yhteisiä järjestelmiä, jotka kunnioittavat molempia sukupuolia ja kohtelevat heitä tasavertaisesti. Vain tätä kautta voidaan lähestyä sitä tasa-arvoa, joka on aitoa ja orgaanista, ei keinotekoisilla säädöksillä luotua näennäistä tasa-arvoa.

Hyvä Vaahteramäen kasvatti ja muut kiinnostuneet,

Kun ihan lähtökohtaisesti jätetään vanhentunut ja epäsopiva asevelvollisuusarmeija - kriisinhallinta- tai hyökkäysarmeija (jota en tietenkään toivo) - unholaan ja siirrytään moderniin käsitykseen maa-alueen puolustamisesta, niin ammattiarmeija/palkka-armeija on erittäin relevantti vaihtoehto. Puolustuksellisia voimia tarvitaan, anteeksi vaan pasifistit, mutta näin turvataan rauha. Pelotteella.

Kun työntekijät palkataan hakuprosessin kautta soveliaisuutta - eikä sukupuolta - mitaten monipuolisiin tehtäviin ja haluttomia väkisin pakottamatta, niin taataan taso ja vapautetaan erittäin suuri määrä nuoria opiskelemaan suoraan toisen asteen jälkeen. Tätä Haataisen olisi tullut jo esittää. Resurssien kohdentamista oikein.

Eemeli on ihan oikeassa kyseenalaistaessaan naisten etuoikeuden välttää vähintään puoli vuotta elämästään vievän pakkopullan (tällä hetkellä ja nykyisillä resursseilla absurdin turha koulutus, joka lisää maanpuolustuksellista valmiutta ehkä rahtusen ja on enimmäkseen sekä useimmille joutenoloa). Kyse on siis aidosta tasa-arvo-ongelmasta, joka on ratkaistavissa palkka-armeijalla. Kuten myös läntiseen puolustussektoriin integroituminen.

Eli Natoon ja kaikille avoimella haulla palkka-armeijaan! Kohti tasa-arvoisempaa Suomea ja turvallisempaa Eurooppaa sekä maailmaa.

Natoon ja palkka-armeijaan, näkemys tuokin, ja jopa jostain näkökulmasta varsin perusteltu. Herra Mansikka unohtaa kuitenkin erään keskeisen kohdan, mikä puolustaa asevelvollisuusarmeijavaihtoehtoa ja vaikuttaa palkkasotilaiden houkuttelevuuteen,nimittäin armeijan käyttö poliittisen päätöksenteon välineenä ja palkka-armeijan riippuvaisuus työnantajansa palkanmaksukyvystä.

Palkka-armeija sotii rahasta. Piste. Mikäli raha loppuu, loppuu sotiminen. Kriisin kohteeksi joutuvan maan maksuvalmius todennäköisesti heikkenee nopeasti, mikä puolestaan vaarantaa palkanmaksukyvyn. Tämän lisäksi on täysin mahdollista, että joku ostaa palkka-armeijan. Tämä ajatus voi Suomen armeijaan yleistettynä tuntua kaukaa haetulta, jopa absurdilta, mutta on ikävää todellisuutta Afrikan sotatantereilta. Kuka takaa, että suomalaisen yhteiskunnan sortuessa sodan kurimukseen meidän palkkasoturimme olisivat sen uskollisempia valtiolle, mikäli paremman palkan saa yksityiseltä?

Toinen pointti, mikä mielestäni tukee yleistä maanpuolustusvelvollisuutta (mikä tulee toki kalliiksi, mutta niin tulee riittävän kokoisen palkka-armeijankin varustaminen) on sen sosiaalisia luokkaeroja tasoittava vaikutus. Tällä hetkellä armeija on peruskoulun jälkeisen elämän ainoa paikka, joka konkreettisesti tuo rikkaat ja köyhät yhteen suorittamaan yhteisiä tehtäviä. Yhteinen kokemus "laitoksesta", niin negatiivinen kuin se monien kohdalla onkin, vaikuttaa mielestäni sosiaalisen dialogin mahdollisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin ja auttaa meitä ymmärtämään myös erilaisesta taustasta tulevia ihmisiä. Tätä ei palkka-armeija tee.

Sosiaalinen dialogi vai..just joo. Suomalainen yhteiskunta on yllättävän toimiva, vaikkei puolet sen kansalaisista ole Eemelin teorian mukaan pystyneet sosiaaliseen dialogiin toisen puolikkaan kanssa kyseisenä ajanjaksona (armeija->miehet, ei naiset).

Eemelin mielestä asevelvollisuus siis on tarpeellinen, koska siellä rikkaat ja köyhät altistuvat toisilleen. Vai niin. Minusta se altistaa lähinnä myöhempänä aikana kanssaolijat iän ikuisiin jaaritteluihin armeijakokemuksista, mikä on hemmetin tylsää;) Tämä on vähän saman tyylistä ajattelua, kuin se, että armeija tekee pojasta miehen. Jos dialogilla haetaan yhteiskunnallista tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, niin armeija on kyllä kömpelö väline toteuttaa sitä. Armeija on puolivuotisenakin pitkä, turha ja suoranainen haitta (nykyään lähinnä miesten) nuorten elämänpolun nopeamman koulutuksellisen ohjautumisen edessä. Tämä on resurssien tuhlausta. Yritetäänpä vaikkapa kasvatuksellisin ja perusopetuksen keinoin.

Sitten palkka-armeijan lojaliteetista. Kriisin kohdatessa nykyinen asevelvollisuusmuodon mukainenkin vaihtoehto on hirvittävän kallis ylläpitää ja huoltaa ym. Minun on lisäksi jotenkin vaikea ajatella asiaa niin, että väkisin armeijaan pakotetut ja siellä lähes mitään oppimattomat sukupolvet ovat kutsun käydessä huomattavasti varmempi reservi, kuin työhön motivoituneet ja sitoutuneet ammattilaiset (onko esimerkiksi yrityselämässä joskus jokin suuryritys ostanut toisen yrityksen henkilöstön ostamatta itse firmaa?). Valintakriteeristöllä pystytään varmaan suuri osa "vakooja-aineksesta" karsimaan. Huomauttaisin vielä, että palkka-armeija on monen muun maan valinta ja moni maa on sen valinnut noudatettuaan sitä ennen meidän systeemiimme verrattavaa järjestelmää. Eikä niillä mene hassummin.

Varmuudesta, johon Eemeli myös viittasi, liittyy mielestäni oleellisesti Nato-jäsenyys. Naton jäsenmaana olisimme oikeutettuja turvatakuisiin. Siispä toistan ajatukseni liittymisestä Natoon, joka oleellisesti muuttaa armeijamme vaatimuksia ja lisää turvallisuutta. Palkka-armeija sopisi Nato-kuvioon, halukkaat naiset ja miehet voisivat haun läpäisten toimia siinä ammatissa ja suuri enemmistö nuorista pääsisi nykyistä aiemmin valitsemaansa koulutusputkeen.

Eli naisten armeijavelvollisuus on mielenkiintoinen aihe, mutta koko armeijalaitoksemme tarkoituksenmukaisuus mykymuotoisena on vielä mehevämpi aihe. Miten 19-20-vuotiaina hukattu 6-12kk sopii Lissabon-strategiaan? Ja miten niin me olemme liittoutumattomia?

Mr Strawberry ilmeisesti tuntee pystyvänsä hyvin sosiaaliseen dialogiin naissukupuolen kanssa. Armeijaa käyneenä miehenä voin olla tästä vain kateellinen.

Joka tapauksessa, strategisesta näkökulmasta palkka-armeija -intoilua ei voi kuin ihmetellä. Millähän palkkataulukolla Suomen valtio työllistää niin suuren joukon, että sillä voidaan tämän maan pinta-ala tehokkaasti kattaa? Miten paljon tela-ajoneuvoja heille täytyy kustantaa, että "modernia liikuntasotaa" voidaan käydä kuljetusinfrastruktuurin ollessa se mikä on? Vai luovutaanko alueellisesta puolustuksesta ja keskitytään miehittämään muureja paperitehtaiden ja Helsingin ympärillä?

Nato-jäsenyyden kannattajat pelottavat minua aina jollain tasolla. Samalla kun he vaativat "turvatakuita", he ovat ensimmäisinä tavallisten suomalaisten fyysisen turvallisuuden oleellisen heikentämisen asialla maanpuolustusta purkaessaan. Yksikään perinteisesti asevelvollisuutta käyttänyt länsimaa ei ole joutunut vakavaan sotilaalliseen kriisiin siitä luovuttuaan. Kansainvälisten arvioiden (esim. Jane's International Defence Review) mukaan näiden maiden puolustuskyky on heikentynyt, siinä missä Suomen valmius on yhä eurooppalainen malliesimerkki.

Ja huomattakoon sekin, että perinteisesti palkka-armeijaankin turvanneet maat ovat olemassaolonsa uhatuksi tullessa aina aloittaneet kutsunnat - tai tulleet valloitetuiksi. Jopa Yhdysvallat, palkkasoturien luvattu maa, tukeutuu oman alueensa puolustamisessa kansalliskaarteihin ja U.S. reserviin, kansalaisten armeijaan. Suomen mahdollinen palkka-armeija tuskin saa USA:n vakinaisten joukkojen hoitamia imperiaalisia järjestyksenpitotehtäviä ihan pian. Ellemme sitten "liittoudu".

Mitä armeijassa hukattuihin vuosiin tulee, viimeaikaiset tutkimukset kypsyyden ja luovuuden kehityksestä itse asiassa tukevat ajatusta siitä, että ylimääräinen miettimisvuosi on miehille enemmän tarpeen kuin naisille - vaikken tällaista erottelua itse kannatakaan. Minun arvomaailmaani sopii hyvin se, että valtio tukee nuoria antamalla heille kunkin oman tarpeen mukaisen lähtöaskelman koulutusputkeen, vaikka joistakin muista se varmasti onkin tasapäistämistä. Nykyinen asevelvollisuus / siviilipalvelus ei varmasti täytä tätä tarvetta monien kohdalla, mutta täysi laissez-faire ei ole siihen ongelmaan vastaus. Jos valtio voi samalla parantaa kansalaisten turvallisuutta ja antaa nuorille todellisia eväitä elämään ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta, sosialidemokraatin ei kuulu sanoa sille ei.