Mulla on sittenkin uusi blogi. Se löytyy täältä. Etsii vielä vähän identiteettiään, mutta ehkä jokunen lukija auttaisi asiaa. Tervetuloa siis!
After all...
23.8.2006 klo 17:13
Panoraama olohuoneestamme näyttää jokseenkin yhtä pilviseltä kuin elokuussa, kun katselin sitä ensimmäisen kerran. Muistan niin tarkalleen, miltä silloin tuntui. Kuin eilispäivä jne.
Miten kumma talvi minulla onkaan takana. Mitähän ajattelen siitä 20 vuoden kuluttua?
Paluu oikeaan elämään alkaa tänään puoli viiden Finlandsfärjalla. Ne punavalkoiset laivat, joita olen koko vuoden tuijotellut junan ikkunasta, muuttuvat symboleista käytännön kuljetusvälineiksi.
Mikä fiilis? Päällimmäisenä stressaan yhtä työjuttua, jonka teko jäi täysin puolitiehen ja jota saanen palata tekemään tänne lähiaikoina – aargh, epäluotettavat ihmiset. Ja sitten on vähän uteliaisuutta ja innostusta. Millaista Suomessa on? Mistä saan kämpän? Tuleeko lämmin kesä?
Ja sitten on vähän pakokauhua koko tästä tilanteesta. Olisi jo huominen. (Mä en koskaan pelännyt seuraavaa aamua...)
Tämä on blogin viimeinen merkintä. Kiitän suurella kunnioituksella ja ystävyydellä lukijoita (onkohan teitä viisi vai sata?) ja erityisesti kommentoijia kaikesta kannustuksesta, tuesta ja lohdutuksesta. Ilahduin jokaisesta. Oikeasti. Kiitos!
Ja kiitän myös kaikkia ruotsalaisia. Tack så mycket! Ni har ett härligt land.
Kun sain lomalla sopivasti etäisyyttä Tukholmaan, ajattelin ensin, että istun tämän viimeisen viikon neljän seinän sisällä. Jotta en taas näkisi kaikkea kaunista ja jotta ei tulisi suru. Mutta se olisi kyllä ollut vastoin kaikkia periaatteitani ("jotta ei sattuisi" ei ole pätevä syy minkään tekemättä jättämiseen).
Tänään haastateltava oli tekemässä viidensiä ohareita kolmen päivän sisällä. Kun se vihdoin soitti ilmoittaakseen, että on vähintään tunnin myöhässä (keskimääräinen myöhästymisaika on pyörinyt kahdessa tunnissa), sanoin että unohda koko homma. Että eiköhän me valokuvaajan kanssa olla saatu ihan tarpeeksemme sinusta.
Niinpä sain lähteä kaupungille yksikseni.
Ensin kävin kirjakaupassa, Mäster Samuelsgatanin jättimäisessä Akademibokhandelnissa. No juu, Helsingin Akateeminen korvaa lähes täysimittaisesti.
Sitten Kulttuuritaloon. Tukholman paras talo. Ihmisiä, näyttelyitä, tilaa. Ukkoja pelaamassa shakkia. Kirjasto. Sanomalehtiä ympäri maailmaa. Kahvila, josta saa maailman ankeinta caesar-salaattia mutta jonka näköalat rumahkolle Sergelintorille korvaavat kaiken. Aina näkee jonkun polttarisankarin juoksemassa suihkulähteitä ympäri tai jonkun mielenosoituskulkueen tai muun performanssin. Ja kärkkymällä saa yleensä ikkunapöydän.
Pois lähtiessäni bongasin pohjakerroksesta miniatyyri-Tukholman, jota olikin pitänyt käydä katsomassa. Suosittelen myös risteilyturisteille. Se on olohuoneen kokoinen, ja sen avulla saa kivasti käsityksen kaupungin rakenteesta. Etsin kaikki rakkaat paikat. Eniten liikutuin, kun löysin lenkkireitin, jota oli tapana juosta ennen perjantain treenejä Söderin rannassa. Oi niitä aikoja. Aina mentiin, vaikka olisi ollut millainen pakkanen tai lumimyrsky.
Ja sitten oikealle Söderille. Kävin Hammarbyn fanikaupassa, kun on koko kevään pitänyt mennä. Katrille synttärilahja ja itselle vähän muistoesineitä. Ei sillä että olisin mikään fani, mutta Hammarby silti jotenkin symboloi tätä vuotta.
Kävelin Ringvägenin melkein päästä päähän. Tukholman paras katu. Eriksdalshallenin ohi. Kivoin kotihalli ikinä, vaikka talvella olikin vähän kylmä. Se johtui kuitenkin enemmän paskoista treeneistä kuin hallista.
Medborgarplatsen on nyttemmin täynnä ihania isoja kesäterasseja, joilla en nyt sitten ehtinyt käydä. Panin huvituksella merkille, että ruotsalaiset ovat keksineet lämpölamppujen lisäksi toisenkin keinon lokalisoida terassikulttuuria pohjoisen oloihin: melkein joka tuolin selkänojalle oli viikattu viltti. Mahtavaa! Löytyykö tätä vielä Helsingistä?
Ja tietysti Medborgarplatsenilla kuuli suomea. Käänsin päätäni, ja kappas, kunnon puistokemistejä. Tietysti.
Metrolla Slusseniin. Rakas äänimaisema. "Byte till tunnelbana mot Ropsten och Mörby centrum samt till Saltsjöbanan och bussar mot Nacka och Värmdö." Tämä nyt on vain hokema vailla merkitystä. Vähän niin kuin Suomessakin: "Det här är E-tåget till Esbo. Vi stannar på alla stationerna."
Mutta se erityinen ja ihana ja ruotsalainen on tässä: "Tänk på avståndet mellan vagn och platform när du stiger av."
Puhumattakaan tästä: "Se upp för dörrarna. Dörrarna stängs."
Kysymyksiä DN:n maanantain pääkirjoituksessa:
"Naturligtvis måste vi använda engelska i internationell verksamhet. Men varför ska en forskare förvanska sina idéer på ett språk som han eller hon inte behärskar i stället för att skriva på sitt modersmål och sedan ta hjälp av en professionell översättare? Varför ska en politiker försätta sig i underläge vid en förhandling genom att tala bristfällig engelska i stället för att utnyttja tolk? Varför ska svenska lärare undervisa svenska elever på dålig engelska i olika så kallade internationella program?"
Niin. Olen hyvin iloinen Suomen kieltenopetuksen hyvästä tasosta enkä voi mitenkään käsittää esimerkiksi Ranskan meininkiä (pari vuotta sitten yksi ranskalainen opettajakoulutusihminen vieraili luennollamme ja kertoi ylpeänä, että nykyisin heillä alkaa englanninopetus jo alaluokilla – jos löytyy joku englannintaitoinen isä tai äiti sitä opettamaan). Ja olen sitä mieltä, että niin tutkijan, poliitikon kuin opettajankin olisi hyvä puhua sujuvaa englantia.
Mutta olisiko näitä kysymyksiä voinut edes esittää Suomessa? En pysty kuvittelemaan moista teemaa Hesarin pääkirjoitukseen tai vastaavaan. Olemmeko ehkä hieman hysteerisiä englanninosaajia?
Baila baila
15.5.2006 klo 0:53 | asiaa
Kaksi iltaa vastentahtoisesti yössä. Vastentahtoisesti siksi, että matkaväsymys painaa edelleen, ja myös siksi, että ottaa päähän maksaa drinkistä 100 kruunua, kun Espanjassa 1,60 eurolla sai juoman ja tapaksen, joka riitti täyttämään vatsan pitkäksi aikaa. Miksi en jäänyt sinne?
Perjantaina oli yhden jengikaverin studentskiva eli jonkinlainen abijuhla. Luulin alunperin että ylioppilasjuhla, ja siksi olinkin ostanut kaupitellun pääsylipun uteliaana.
Mutta ei, ne olivat vain ihan tavalliset bileet baarissa. Jengikaverin luokka juhli... kuukauden päässä häämöttävää valmistumista? No, eipä penkkariperinne kai sen loogisempi ole.
Näillä on muuten ihan järjettömän rumat yo-lakit – koulun nimi lukee isolla lipassa siinä lyyran vieressä. Niitä näkyy nykyisin kadulla harva se päivä, kun koulut saavat lakittaa oppilaansa milloin haluavat. Tyhmää.
Eilinen bileilta taas oli työkeikka. Mutta tulipahan sittenkin käytyä Café Operassa – ja vieläpä ekalla kerralla suoraan jonon ohi! Olin erään kohtuullisen hyvin toimeentulevan kanta-asiakkaan seurassa.
Melkoinen pettymys tuokin paikka. Olin kuvitellut tuntevani itseni siellä vähäpätöiseksi harmaavarpuseksi (pukeutumispaniikki ennen lähtöä oli valtava), mutta pöh. Ihan tavallista kännistä yökerhomeininkiä, paitsi että pojat näyttivät tavallista tyhjäpäisemmiltä, ja tytöt, tytöt ne vasta ääliöiltä näyttivätkin kuolleeksi tupeeratuissa pehkoissaan ja silikoneissaan. No juu, ehkä minun ei vain pitäisi mennä baariin selvin päin.
Rahan mahti tuossa paikassa oli aika päällekäyvää. Iso ja koristeellinen holvisali oli täynnä pöytiä, joita varattiin vip-asiakkaille. Seurueemme toki sai sellaisen... Mutta miksi hitossa yökerhon lattia on täynnä pöytiä? Pöydässä istuessani sain niskaani pari lasia samppanjaa ja ison määrän iskuja pöytien välissä tanssivien kyynärpäistä. Oli toki siinä viereisessä salissa ihan pöydätönkin tanssilattia, mutta kysyntään nähden aivan liian pieni.
Kaiken kruunasi ilmassa sitkeästi leijunut oksennuksen haju.