Internet-varustellun tietokoneen löytäminen Ruotsin pääkaupungin keskustassa kesti vajaat puolitoista tuntia. Tulin etsimisestä aika pahalle tuulelle ja mietin, kenelle voisin valittaa asiasta. Kuninkaalle?
Muuten kaikki on mennyt hienosti. Kämppä on mieletön, merinäköalat ja kaikki. Ilman tätä käsipalloharrastustani mulla ei olisi ikinä varaa asua näin. Muutenkin joukkueessa kaikki on sujunut hienosti, ikinä ei missään ole pidetty pelaajista näin hyvin huolta. Kyllä on eroa Suomen ja Ruotsin urheilutoiminnassa. (Näytti olevan asia taas otsikoissa Suomessakin. Veikkauksen Nieminen sanoi jossain, että ammattilaisurheilu ei ole Suomessa mahdollista kuin jääkiekossa.)
Suuri kysymykseni onkin, mistä rahat tulevat? Kuka ihan oikeasti maksaa asuntoni? Kenen varoilla saan t-paitoja, sukkia, kenkiä ynnä muuta seuralta? Meidän kotiotteluissa käy kuulemma viitisenkymmentä katsojaa, niin että niiltä ne rahat eivät ainakaan tule... Käsittääkseni täällä liitot tukevat seuroja aika paljon, mutta mistä liitto saa rahansa? Tämä pitää selvittää.
Tarkoitus oli kirjoittaa paljon muutakin, mutta nyt meni lopullisesti hermo, koska koneesta hävisi yhtäkkiä paitsi ääkköset, myös välimerkit. Aina tää on tätä yleisillä koneilla.
Ai niin, koulussakin kävin tänään. Aika huonolta vaikutti, mutta palataan siihen.
Kommentit
Haa, muistinpa tuossa viestin saadessa, että tällaisesta blogista oli taannoin puhetta. Polkkaaminen on perinteikäs valtsikalainen harrastus.
Kiva kuulla, että kaikki - tai no, lähes kaikki - on lähtenyt rullamaan hyvin Svea-mamman huomassa. Täällä rapakon toisella puolella kun tuntuu välillä kaikki takkuavan: trombi tuhosi Talin golf-kentän, ulkkareille ollaan laittamassa 12000 euron lukukausimaksuja ja webooodi ei ota vastaan kielikursseille ilmoittautuvia.
Tuo Tukholman vähäinen nettikahviloiden määrä johtunee korkeasta laajakaistayhteyksien määrästä, kuten Helsingissäkin. Näppituntumalta väittäisin, että nettikahviloiden määrä kasvaa sitä mukaa mitä takapajuisempaan kaupunkiin matkaa.
Säästän sinulta etsimisen vaivan: http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980767518
Haa, löysit tän... Kiva kun on yksi lukijakin :) Mulla on sama käsitys nettikahvilaindeksistä. Paitsi että Helsingissä on ehkä kirjastoja ja niissä ilmaisia nettikoneita vähän tiheämmässä? Täällä on muuten yliopistolla pelkkiä macceja. Harmi vaan että ne on niitä vanhoja pönttö-iMaceja, ja pahimmassa tapauksessa niissä on vielä OS 9. Auts.
Kerro
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.