Heja Sverige!

Kaksi iltaa vastentahtoisesti yössä. Vastentahtoisesti siksi, että matkaväsymys painaa edelleen, ja myös siksi, että ottaa päähän maksaa drinkistä 100 kruunua, kun Espanjassa 1,60 eurolla sai juoman ja tapaksen, joka riitti täyttämään vatsan pitkäksi aikaa. Miksi en jäänyt sinne?

Perjantaina oli yhden jengikaverin studentskiva eli jonkinlainen abijuhla. Luulin alunperin että ylioppilasjuhla, ja siksi olinkin ostanut kaupitellun pääsylipun uteliaana.

Mutta ei, ne olivat vain ihan tavalliset bileet baarissa. Jengikaverin luokka juhli... kuukauden päässä häämöttävää valmistumista? No, eipä penkkariperinne kai sen loogisempi ole.

Näillä on muuten ihan järjettömän rumat yo-lakit – koulun nimi lukee isolla lipassa siinä lyyran vieressä. Niitä näkyy nykyisin kadulla harva se päivä, kun koulut saavat lakittaa oppilaansa milloin haluavat. Tyhmää.

Eilinen bileilta taas oli työkeikka. Mutta tulipahan sittenkin käytyä Café Operassa – ja vieläpä ekalla kerralla suoraan jonon ohi! Olin erään kohtuullisen hyvin toimeentulevan kanta-asiakkaan seurassa.

Melkoinen pettymys tuokin paikka. Olin kuvitellut tuntevani itseni siellä vähäpätöiseksi harmaavarpuseksi (pukeutumispaniikki ennen lähtöä oli valtava), mutta pöh. Ihan tavallista kännistä yökerhomeininkiä, paitsi että pojat näyttivät tavallista tyhjäpäisemmiltä, ja tytöt, tytöt ne vasta ääliöiltä näyttivätkin kuolleeksi tupeeratuissa pehkoissaan ja silikoneissaan. No juu, ehkä minun ei vain pitäisi mennä baariin selvin päin.

Rahan mahti tuossa paikassa oli aika päällekäyvää. Iso ja koristeellinen holvisali oli täynnä pöytiä, joita varattiin vip-asiakkaille. Seurueemme toki sai sellaisen... Mutta miksi hitossa yökerhon lattia on täynnä pöytiä? Pöydässä istuessani sain niskaani pari lasia samppanjaa ja ison määrän iskuja pöytien välissä tanssivien kyynärpäistä. Oli toki siinä viereisessä salissa ihan pöydätönkin tanssilattia, mutta kysyntään nähden aivan liian pieni.

Kaiken kruunasi ilmassa sitkeästi leijunut oksennuksen haju.