Heja Sverige!

Eilen kotimatsi, ehdin pelata viisi minuuttia ennen kuin nilkka taittui nätisti sivulle. Olinkin välttynyt näiltä jo pari vuotta – syytän uusia kenkiä, joissa on kapeampi lesti kuin erään toisen merkkisissä erittäin ihanissa ja, no, stabiileissa käsiskengissä.

Joukkueen asenne oli rasittava. Ensinnäkin luulivat, etten tuskissani osaakaan enää ruotsia, ja pyysivät kämppistäni Katria (joka siis puhuu ruotsia aika paljon sujuvammin) kääntämään yksinkertaisimmatkin asiat. "Sano sille, että hengittää ihan rauhallisesti." "Kysy siltä, kummalle puolelle sattuu." Aargh.

Ja kuvittelivat myös, että en tiedä mitään siitä, mitä nyrjähtäneelle nilkalle pitää tehdä. Ärsyttävää neuvomista kuin pikkulapselle. Tosin olisin kyllä tehnytkin aika eri tavalla. Olisin esimerkiksi laittanut kylmää siihen.

En tiedä, onko tämä kulttuuriero vai lääketieteen uusinta uutta, mutta kylmä ei kuulemma auta mitään, vie vaan kivun valheellisesti pois (vieköön vaikka valheellisesti, mutta kun sattuu niin riivatusti!). Sen sijaan pitää laittaa puristusside. Puristussiteeseen liittyy ruotsinkielinen termi linda, sekä verbi että substantiivi. Me jengin suomalaiset emme kumpikaan tienneet, mitä se tarkoittaa, mutta sitä meille hoettiin koko eilispäivä. Linda sitä, linda tätä. Muista sitten kahdenkymmenen minuutin välein linda. Katri, sano sille että linda. Katri koitti kysyä, että mitä se tarkoittaa, ja vastaukseksi sille toistettiin vain yhä kovempaan ääneen että no linda.

Nyt soi eräs Frederikin mestariteos päässä ja naurattaa joka kerta kun joku alkaa taas puhua lindasta.