Heja Sverige!

Epäonnisesti alkanut maanantaiaamu kärjisti pitkään jatkuneen kouluturhautumisen. Piti alkaa uusi kurssi tänään, uuden luokan kanssa vielä. Olin päättänyt hypätä vielä puoli vuotta aloittelijoiden suuntaan, kun prosemin kirjoittaminen ruotsiksi kolmen hengen ryhmätyönä ei kiinnostanut.

Myöhästyin aamulla junasta, vaikka juoksin koko matkan asemalle. Odotin bussia kymmenen minuuttia ja myöhästyin sitten tietysti myös koulusta. Kun vihdoin pääsin perille, luokka oli tyhjä ja pimeä.

Kurkin muihin mahdollisiin saleihin, jos tunti vaikka olisi siirretty. Ei näyttänyt oikealta, mutta en kyllä viitsinyt käydä varmistamassa. Ja olisin tietysti voinut kavuta yläkertaan kysymään toimiston auttavaisilta tädeiltä, mutta en viitsinyt. Lähdin pois ja kävellessäni aamuauringossa totesin, että enpä taida viitsiä mennä koko kurssille. Istahdin puistonpenkille miettimään, mitä helvettiä teen koko koulussa.

(Luin eilen luokkalaisteni tekemiä ryhmätöitä, aiheena diskurssi- tai semioottinen analyysi. Eräs suosikkiryhmäni päätti analyysinsä Pariisin levottomuuksien uutisoinnista jotenkin näin: "Ruotsissa on keskusteltu siitä, voisivatko Pariisin tapahtumat tapahtua täälläkin. Meidän mielestämme huoli on liioiteltu, osin siksi, että Tukholma on pienempi kaupunki kuin Pariisi, osin siksi, että ranskalainen politiikka eroaa suuresti ruotsalaisesta.")

Tammikuun loppuun taitaa siis mennä ilman koulua. Sitten alkaa uusi lukukausi, ja voisin tietysti koittaa keksiä itselleni joitakin muita kursseja kuin viestintää ja mediakulttuuria. Valitettavasti saan paniikkikohtauksen joka kerta kun avaan opinto-oppaan, jossa kuvaillaan joka pirun kurssia sanoilla grupparbete, gruppseminarium, hemtentamen, jne. Eikö nyt jossakin voisi vain käydä luennoilla, kirjoittaa esseitä ja lukea ihan tavalliseen tenttiin? Melkein mikä vain aine kelpaisi jo tässä vaiheessa.