Heja Sverige!

Sallikaa minulle vielä tämä, sillä tämä on paras kaikista. Ja vihoviimeinen.

Ryhmääni kuului jälleen se kiltti toimikuntatyttö sekä se, jonka poikaystävä jätti kuuden vuoden jälkeen, mutta joka tosin löysi jo uuden koulusta. Viimeksimainittu on muuten alunperin Ahvenanmaalta, ja 26-vuotias eli aikuinen ihminen, ottakaa huomioon jatkossa.

Taas oli tehtävänä joku viiden pennin analyysi parista lehtiartikkelista. Miten Amerikka representoidaan niissä ja blaablaa. Meidän piti nähdä eilen kymmeneltä koululla. Kinkkasin sinne kepeillä tunnelbana-asemalta parikymmentä minuuttia. Kämmenet verillä.

Kävi ilmi että oolantilainen on nukkunut pommiin. Aloitimme siis toimikuntatytön kanssa, haimme arkistosta sopivat artikkelit ja kopioimme ne.

Oolantilainen saapui kahden tunnin kuluttua ja lysähti anteeksi pyytämättä koulun kahvilan pöytään. (Myöskään polveni ei saanut myötätuntoa, mutta mitäs siitä.) Hetken perästä uusi poikaystävä ilmestyi samaan pöytään hiplaamaan rakastaan. Luimme artikkelit, ja kummankin jälkeen oolantilainen analysoi, että "den här är så svår, sku vi inte kunna ta nån annan artikel?" Toimikuntatyttö oli hiljaa, niin että minä sitten selitin, millaisia Amerikka-representaatioita olin löytänyt tekstistä.

Sitten oolantilainen alkoi näprätä kännykkäänsä, johon oli kai saapunut liikuttava tekstari, koska seuraavaksi oli itkukohtauksen aika. Tyttö hävisi vessaan. Selitin toimikuntatytölle, mitä mielestäni toisesta artikkelista voisi sanoa. Kun itkijä palasi, pyysin että toimikuntatyttö referoisi keskustelumme vähän paremmalla ruotsilla. Ei se osannut tai kehdannut, vaikka oli juuri nyökkäillyt innoissaan ja ollut kaikesta samaa mieltä. Multa meni hermot ja lähdin ostamaan lounasta.

Kun tulin takaisin, nämä kaksi olivat päätyneet siihen, että oolantilainen menee nyt vuorostaan selaamaan kaatuilevaa arkistoa ja etsimään "helpompaa" artikkelia. Sitten katsottiin välillä telkkarista Anja Pärsonin laskua ja vaikka mitä, ja lopulta löytyi helpompi artikkeli. Sitä piti kinkata tietokoneluokkaan lukemaan, koska ryhmäläiseni eivät ole vaivautuneet ostamaan tulostuskiintiötä. Saatana.

Yllätys yllätys, artikkeli ei sopinut tehtävänantoon. Hengitin vielä kerran syvään ja tein viimeisen yrityksen välttää raivokohtaus. Selitin kaiken mitä ikinä keksin kahdesta artikkelistamme vakuuttaakseni tämän suuren tieteentekijän niiden sopivuudesta. Lopulta se antoi periksi.

Siinä vaiheessa kello oli yksi. Olimme saaneet kolmessa tunnissa valittua kaksi artikkelia. Minun piti lähteä kinkkaamaan seuraavaan paikkaan. Niinpä ehdotin, että voin kirjoittaa kotona koneelle kaiken ja voitaisiin seuraavana päivänä vähän sitten yhdessä "katsoa sitä" eli korjata kielivirheeni. Näin se ryhmätyö sujuu.

Lähdin ja suunnittelin ilmoittavani seuraavana aamuna, että polvi on niin kipeä, että voivat korjata keskenään ne kielivirheet.

Parin tunnin päästä sain oolantilaiselta tekstiviestin, jossa hän kysyi, olisiko ok, jos hän vaihtaisi toiseen ryhmään.