Lensin tänään aurinkoisesta Helsingistä Tukholmaan. Täällä satoi räntää.
Enää ei tarvinnut miettiä, missä on koti. Täällä se odotti. Jotenkin mystisesti vain tunsin palanneeni kotiin pitkältä matkalta. Kaikki tavarani, kaikki kodin kikkakolmoset (kuten että ei saa laittaa leivänpaahdinta ja vedenkeitintä samaan aikaan päälle, ettei sulake poksahda), ja nimikin ovessa.
Jotenkin tunsin myös, että nyt alkaa arki, vaikka Ruotsi-elämäni yhä onkin tolkuttoman kaukana perinteisestä arjen määritelmästä. Tästä on kuitenkin tullut minulle normaali olotila. Kurjat myrskyt ja seikkailut ovat ohi, ja edessä on tyyntä ja rauhaa. Arkea siis.
Kävin moikkaamassa ihmisiä treeneissä ja sain kymmenkunta hikistä halausta ja paljon tervetulotoivotuksia. Tuntui ihanalta. Ihan niin kuin Suomessa jokunen viikko sitten.
Lääkäri ylisti eilen polveni parantumistahtia ennennäkemättömän nopeaksi. Paljon enempää ei tarvinnutkaan tehdä, jotta minut sai täyteen energiaa ja tulevaisuudenuskoa.
Tästä jatketaan. Taas.
Kommentit
Kiva kuulla että olet saanut polveesi asianmukaista hoitoa. Itse olen kokenut aivan saman vamman. Kannattaa kuntouttaa polvea juuri fysioterapeutin ohjeiden mukaan, eli sopivasti. Liian aikaisin ja liikaa kuntouttamalla saattaa tulla todella ikävää takapakkia, joten malttia. Nimim. kokemusta takapakista.
Sori, että tää ehkä kuulostaa liian "isoveli" neuvoo -osastolta, mutta, mutta... tulipa nyt sanottua.
Kiitos neuvoista jälleen ihalija. Tuota samaa fyssarikin tolkutti, niin että yritän pysyä kohtuudessa. Yksi toinen tuttu fyssari juuri valitteli, että kuntoutuksessa aina urheilijoita pitää toppuutella ja niitä, jotka eivät paljon liiku, pitää yrittää potkia, että tekisivät edes jotain...
Kerro
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.