Löylyissä

12.4.2006 klo 18:43 | asiaa

Kävin tänään uimassa, tai no vesijuoksemassa. Hieno laji.

Uimahallissa oli ihan oikea sauna, jota päätin rohkeasti kokeilla. Useimmilla punttisaleillakin on täällä kyllä saunat, mutta ne näyttävät siltä kuin niissä ei kukaan koskaan olisi käynyt. Melkoista sähkönhukkaa pitää niitä päivät pitkät päällä.

Uimahallin saunassa oli äiti kahden pienen pojan kanssa, ihan ylälauteella. Pojat söivät eväslaatikosta omenaviipaleita. Seinät oli kaakeloitu, ja kaakelit olivat tulikuumat, niin ettei niihin voinut nojata.

Etsin vesikiulua, ennen kuin tajusin, että ruotsalaiset ovat keksineet paljon näppärämmän tavan huolehtia löylyistä. Kiukaan päälle oli asennettu suihku.

Kun eväsretkeläiset lähtivät pois, kokeilin suihkulöylyjä. Poltin sormeni metalliseen katkaisijaan, ja ihan turhaan. Suihkusta tuli vettä samalla teholla kuin suihkupullosta. Se riitti sihisyttämään kiviä kivasti.

Kommentit

  1. Totte 12.4.2006 klo 21.59 | #
    "Etsin vesikiulua, ennen kuin tajusin, että ruotsalaiset ovat keksineet paljon näppärämmän tavan huolehtia löylyistä. Kiukaan päälle oli asennettu suihku."

    Wanha. Tällainen oli Tikkurilan uimahallissa jo joskus kymmenen vuotta sitten. Ja siihen päti myös tämä:

    "Se riitti sihisyttämään kiviä kivasti."
  2. joanna 13.4.2006 klo 12.48 | #

    Höh. Et olisi kertonut ;)

Kerro

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit