Heja Sverige!

Vika ilta Suomessa. Huomenna muutan vuodeksi Tukholmaan. Olen paskana.

En arvannutkaan, että tämä olisi näin vaikeaa. Meinasin ruveta itkemään töissä. Kaikki asiat sekaisin, mielessä ja lattialla. MItä kaikkea olen unohtanut? Pystyykö tästä sekamelskasta erottamaan tunteita? Hei kamoon minä, oon menossa tohon lahden toiselle puolelle, sieltä pääsee tunnissa takaisin ja sitä paitsi siellä on kivaa!

Jos viime päivien paniikin unohtaa, ajatuskulku on mennyt suunnilleen näin. Ensiksi ehkä kuukausi sitten alkoi tuntua, että koko lähteminen on varta vasten vaikeuksien hakemista. Suomi-elämässä on kaikki tällä hetkellä oikein hyvin, takana on loistava mahtava ihana kesä ja edessä voisi olla paljon kivaa kaikilla rintamilla. Että miksi ihmeessä lähden jonnekin, missä kaikki _saattaa_ mennä päin helvettiä? Elämän voisi elää helpomminkin, pitää onnesta kiinni jne.

Joku viisas sitten sanoi, että jos et nyt lähde, niin et lähde koskaan. Ja se sitten joskus harmittaisi. Varmaan totta. Nyt on vielä jotenkin mahdollista lähteä, vuoden kuluttua kynnys olisi vielä korkeampi. Viime hetkellä siis. Huh, ehdinpäs.

Ehkä tästä tulee hyvä vuosi. Ja ehkä tästä tulee blogi.