Korruptio (jatkoa)
11.4.2005 klo 15:12 | Nettikolumnit
Hufvudstadsbladetissa tuore meppi Alexander Stubb kehuskeli äskettäin sillä kuinka hän oli saanut tehtäväkseen laatia jonkun vähemmän merkittävän mietinnön. Hän sai kuitenkin yhteydenottoja lukuisilta ns. lobbarreilta ja kävi kuuntelemassa useita, mm. McDonaldsia. Hän sanoi ottaneensa joitakin näkökohtia huomioon, jotka hänen mielestään olivat tärkeitä.
Stubb piti järjestelmää hyvänä. Sai paljon informaatiota ihan ilmaiseksi ja melko vähällä vaivalla (ja joitakin ilmaisia lounaita). Ainoa mitä hän ei sanonut hyväksyvänsä, olivat lobbareiden lobbarit jotka lupasivat rahasta järjestää kontaktin meppiin! Se haiskahti jo vähän epäilyttävältä.
Nythän meidän on tietenkin pakko uskoa Stubbia, että hänen lobbarikontaktinsa olivat OK eikä hän saanut mitään sopimattomia lahjuksia sitä vastaan, että hän otti huomioon joitakin mielipiteitä ja jätti joitakin huomiotta. Tämä ei ole aivan helppoa, kun ajattelee, että jo hänen kampanjansa oli erittäin hyvin rahoitettu - mahdollisesti juuri samojen lobbareiden toimesta. Mutta oletetaan nyt kuitenkin, että suomalaisena meppinä Stubbia ei aivan helposti voi lahjoa.
Entä sitten muut mepit? Puolalaiset, virolaiset, kreikkalaiset, italialaiset (joilla on tolkuttoman iso palkka juuri sen takia ettei heitä voisi lahjoa)? Olisiko niin että järjestelmä jossa oletetaan että yksityiset tahot ovat suoraan yhteydessä henkilöihin jotka laativat yksilöllisiä raportteja (eikä esim. kuuleminen tapahdu pääsääntöisesti komiteoissa), on erityisen hyvin soveltuva lahjontaan? Että lahjottava meppi ei edes viitsi tavata sellaisia tahoja jotka eivät maksa, joten häneen kannattaa ottaa yhteyttä vain meppien välittäjän kautta? Että tällaisia meppejä olisi itse asiassa enemmistö kaikista? Ei kai nyt sentään!
Entä Suomi? Täälläkin lahjonta on isoissa asioissa luonnollinen ajatus. Firmojen korkein johto on aina "lahjottu": sen katsotaan olevan lojaali yritykselle vain jos se saa erilaisia erityisetuja, bonuksia ja optioita. samanlaista palkkiojärjestelmää pyritään tuomaan valtion virastoihin UPJ:n nimellä. Nöyrät ja sopeutuvat palkitaan kun taas riippumattomat ja kriittiset saavat jäädä ilman. Merenkulkuhallituksen virkamiehet katsoivat olleensa yrittäjäluontoisessa tehtävässä markkinoidessaan monitoimijäänmurtajia. Virkamiesten onkin itse asiassa yhä vaikeampi tehdä eroa yksityisen ja julkisen välillä. Pitää suhtautua myönteisesti yrittämiseen. Yliopistoissa erityisesti pitäisi olla aktiivisessa suhteessa yrityksiin ja kerätä mahdollisimman paljon ulkoista rahoitusta. Monille professoreillekin alkaa olla hyvin epäselvää, mikä on vapaata tutkimusta ja mikä yritystoimintaa. Yliopiston autonomia on täysin vieras käsite: sen sijaan puhutaan mielellään johtamisesta ja sen tärkeydestä.
Eli viime kädessä kaikki palautuu siihen, että virkamiesten tulee olla ensisijaisesti vastuullisia kansalaisille mutta erittäin hyvin suojattuja ja sanktioituja lahjontaa vastaan. Nyt ns. kansalaisvastuu on päässyt kääntymään päälaelleen. Bryssel ei ole täynnä kansalaisjärjestöjä vaan yksityisiä lobbareita. Viranomaisen ei tarvitse välittää kansalaismielipiteestä, mutta hänen täytyy olla herkkänä kun yritykset esittävät toivomuksiaan.
hohhoijaa...jatkoa odotellen..
Se oli jo jatkoa! Ja huomaan että olen ollut tosi ajankohtainen. Ilmiön nimi on kuulemma Public Affairs ...
Moi taas.
Tein muuten yhden radio-ohjelman osion juuri tuosta lahjonnasta viime keväänä. Tuli aika tolkuton määrä sähköpostia siitä, miten maailmalla toimitaan ja pyyntö, että voit käyttää tietoja ainoastaan nimettöminä esimerkkeinä. Public Affairs, niinpä niin.
Tähän juttuunhan olisi nyt jatkoakin: HBL:ssä keskusteltiin joku aika sitten siitä pitäisikö Meppien saamat ilmaiset lounaat julkistaa, ja Lasse Lehtinen sanoi että tämähän on pelkkää populismia eikä ketään järkeävää ihmistä yhdellä lounaalla lahjota. Eipä tietenkään, mutta tällä yhdellä lounaalla voi olla seurauksia ja jotkut herkullisille ruuoille persot henkilöt voivat olla helpommin lahjottavissa kuin toiset. Itse olen sitä mieltä, että koko ns. lobbausjärjestelmä on perusmätä, ja että useimmissa maissa löytyy joukko meppejä jotka ovat takuulla lahjottavissa. Tämänhän voi päätellä siitäkin, että jopa suomalaisista mepeistä olen taipuvainen pitämään kahta tai kolmea hyvinkin lahjottavissa olevana tai jo valmiiksi lahjottuna. Ja voihan sen sanoa niinkin, että jos lobbauksesta ei olisi konkreettista hyötyä, niin eiväthän firmat niin hirveästi rahaa siihen pistäisi. Tuskin ne toimivat vain sillä periaatteella että meidänkin pitää, kun muutkin ovat Brysselissä .