Vaikeus on siinä, ettei sääntöjen mukaan eläminen kuitenkaan riitä. Kyllähän sitä siis onnistuu (ainakin suunnilleen, välillä täpärästi, mutta kokonaisuudessaan onnistuu kyllä) elämään sääntöjen mukaan. Veroilmoitukset on tehty kunnolla. Laskut maksettu eräpäivänä. Henkilöllisyystodistus kulkee aina mukana (sekä pieni muovikotelo pankkikorttia varten!).
Ystäviä ei kuitenkaan ole.
*
Säännöt ovat monimutkaisia, monimuotoisia. Työajan ulkopuolella täytyy suorittaa ostoksia, käydä nostamassa rahaa pankkiautomaateilla (joissa niin usein joutuu odottelemaan). Ennen kaikkea täytyy maksaa kaikenlaisia maksuja organisaatioille, jotka hoitavat ihmiselämän eri aspekteja. Kaupanpäällisiksi voi vielä sairastua, mistä seuraa kuluja ja uusia muodollisuuksia.
Siitä huolimatta jää vapaa-aikaa. Mitä tehdä? Miten käyttää se? Omistautua lähimmäisen auttamiselle? - Rehellisesti sanoen, lähimmäinen ei juuri kiinnosta. Kuunnella levyjä? Se oli yksi ratkaisu, mutta vuosien kuluessa täytyy myöntää että musiikki koskettaa yhä vähemmän ja vähemmän.
Näpertely, sanan mahdollisimman laajassa merkityksessä ymmärrettynä, voi tarjota yhden ulospääsyn. Mutta todellisuudessa mikään ei voi estää yhä useammin ilmaantuvia hetkiä, jolloin absoluuttinen yksinäisyys, universaali tyhjyydentunne, lähestyvän tuskallisen ja lopullisen tuhon aavistus yhdessä upottavat ihmisen todellisen kärsimyksen tilaan.
Eikä siitäkään huolimatta vielä haluaisi kuolla.
*
Teillä on ollut elämä. On ollut hetkiä jolloin oli elämää. Ei niitä tosin muista kovin hyvin, mutta niistä on todisteena valokuvia. Se tapahtui luultavimmin murrosiän aikaan, tai vähän sen jälkeen. Miten suuri elämänhalu olikaan, silloin! Elämä näytti olevan täynnä julkaisemattomia mahdollisuuksia. Olisi voinut tulla iskelmälaulajaksi, tai lähteä Venezuelaan.
Vielä hämmästyttävämpää: teillä on ollut lapsuus. Tarkkailkaa seitsemänvuotiasta lasta, joka leikkii lelusotilailla olohuoneen matolla. Pyydän katsomaan häntä tarkasti. Eron jälkeen hänellä ei ole enää isää. Hän viettää vain vähän aikaa äitinsä kanssa, joka on tärkeässä asemassa kosmetiikkayrityksessä. Mutta hän vain leikkii pikku sotilailla ja vaikuttaa hartaan kiinnostuneelta maailman ja sodan representaatioista. Hänellä on vähän vajausta rakkaudessa, se on varmaa; mutta miten kiinnostunut maailmasta hän näyttääkään olevan!
Olittehan itsekin kiinnostunut maailmasta. Siitä on pitkä aika; pyydän muistelemaan sitä. Säännöt eivät enää riittäneet; ei voinut enää elää sääntöjen piirissä; piti siis astua taistelualueelle. Pyydän palaamaan takaisin siihen tiettyyn hetkeen. Siitä on kauan, eikö vain? Muistelkaa: vesi oli kylmää.
Nyt olette kaukana reunalta: kyllä vain! miten kaukana reunalta sitä onkaan! Pitkän aikaa sitä uskoi, että jossakin on toinen ranta; niin ei enää ole. Uimista vain kuitenkin jatkaa, ja jokaisella vedolla on lähempänä hukkumista. Happi loppuu, keuhkot pakahtuvat. Vesi vaikuttaa yhä kylmemmältä ja yhä karvaammalta. Sitä ei ole enää ihan nuori. Nyt te kyllä kuolette. Ei se mitään. Olen tässä. En päästä teitä vajoamaan. Jatkakaa lukemista.
Muistelkaa vielä kerran taistelualueelle astumistanne.
Houellebecq, Michel 1994. Extension du domaine de la lutte. Paris, Maurice Nadeau & J’ai Lu. Luku 3 (s. 12-14). (Ilmestynyt englanniksi nimellä Whatever. Serpent's Tail, 1998.)
This boy needs serious therapy. He may be beyond help. Washington Post
The book slips down easily, like a bad oyster. Guardian
Houellebecqin lukeminen piristää aina! (Ja kääntäminen on suorastaan suurta huvia.) http://www.houellebecq.info/
Suomeksi ilmestynyt Alkeishiukkaset ja Oikeus nautintoon.
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.