Median hallitus 2004
3.1.2004 klo 15:13 | vaalikokous, hallitus, Groteski, Kuppala, pikkujoulut, Kunelius, Risto, Suomen journalistiliitto
Median ry:n tuleva hallitus vuodelle 2004 valittiin viime perjantaina Kuppalassa sangen sopuisissa tunnelmissa. "Puheenjohtajakilvan" voittajaksi selviytyi ennakkosuosikki Jussi Pullinen, joka korosti vaalipuheessaan viestinnän laitoksen kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä.
Pullisen hallitukseen puolestaan valittiin seuraavat henkilöt: Mikko Kuusisalo, Laura Nenonen, Joanna Palmén, Aleksi Alku, Mari Haavisto, Aleksi Moisio, Emilia Erkinheimo, Heli Pessala, Marja Ollikainen, Salla Laaksonen. Uusi hallitus aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta.
Kokouksessa perustettiin vanhaan tuttuun tapaan myös toimikuntia. Ensi vuonna kaikki halukkaat voivat siis osallistua Media ry:n toimintaan mm. alumni-, juhla- ja matkaprojektitoimikunnan kautta. Tarkempaa informaatiota toimikunnista sekä niihin liittymisestä seuraa myöhemmin.
Myös ainejärjestölehtemme Groteskille valittiin tekijät ensi vuodeksi. Päätoimittajan virkaa hoitaa ensi vuonna rautaisa Timo Nurmi ja Olli Varis -aisapari. Taittajina puolestaan häärävät Aleksi Alku ja Aleksi Moisio. Groteskin toimitusneuvosto päätettiin tänä vuonna jättää perustamatta kokonaan.
Media ry:n opiskelijaedustajaksi Suomen journalistiliittoon valitiin toisen vuoden opiskelija, väistyvä kulttuurivastaava Sara Henttonen.
Kaiken edellämainitun lisäksi kokouksessa esitettiin kaksi pontta. Tuleva puheenjohtaja ehdotti Media ry:n sääntöjen muuttamista siten, että vaalikokouksen koollekutsumista muutetaan vastamaan Ylioppilaslehden nykyistä ilmestymistiheyttä. Toisessa ponnessa velvoitettiin Groteskin tulevat päätoimittajat tekemään henkilöhaastattelu tiedotusopin professori Risto Kuneliuksesta. Molemmat ponnet hyväksytiin yksimielisesti.
Kommentit
Jos joku haluaa käydä katsomassa miten lokarin yhdistäminen, jo olemassa olevaan sivustoon etenee niin vierailkoon täällä.
Niin. Ajattelin sitten tosiaan myös samantien laittaa SSI:n ja XHTML:n mukaan pakettiin :)
Miksei kukaan uskalla kommentoida? Ei tämä systeemi pure - ainakaan kovin pahasti :)
Mun nimi on tuolla alhaalla, hui :D
Etkös sä lupautunut avustamaan tässä? Näin ainakin muistelinkin :)
Olisin siis todellakin kiitollinen, jos jaksaisit auttaa muutamissa sivuissa, mutta puhun näistä vaikka lisää ensi viikon hallituksen kaatajaisissa.
Lokari-uutissivusto alkaa muuten pikkuhiljaa olla valmis. Ja nyt tämän pitäisi toimia myös 800x600 resoluutiolla :)
Juu messissä ollaan :) Muista nakittaa toinenkin Aleksi tuonne alakertaan... Ihan hyvin pelittää 600x800 ja tällä rupukoneella kotihämeessä. Noi avainsanat hämää. Mua ei pitäisi päästää irti tällaisissa paikoissa... :D
Mikäs avainsanoissa hämää? Mä olen kovin kovin tykästynyt avainsanaideaan. Helpottaa nimittäin aivan mielettömästi uutisten ryhmittelyä. Esimerkiksi klikkaamalla pöytäkirja-avainsanaa saa kaikki pöytäkirjatagilla määritellyt artikkelit näkyviin. Übercool.
Ai että tämmönen nyt sitten. Pikku viilailua vielä ehkä, mutta tämähän näyttää jo nyt oikein kivalta. Niin ja huomaa, että ne avainsanat on Aleksi sun mielestä übercool - oot sitten panostanut niitten selityksiin aika tosissaan :)
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.