III-olutta aamu viideltä

  • Keskioluesta säädetään omassa laissa. Muista alkoholeista säädetään alkoholijuomalaissa. Aikoinaan kun keskiolut vapautettiin jäi keskiolutlakiin kuitenkin erikoinen porsaanreikä, sillä laissa ei määrätty milloin sitä sai myydä. Niinpä kapakat tyhjennettiin reippaasti neljän aikaan yöllä, ja kohtuullisen siis noin tunnin kestäneen siivouksen jälkeen asiakkaat laskettiin takaisin sisään.

CMX joutui vaihtamaan nimensä

  • Nykyisin tuntemamme CMX oli alun perin nimeltään Cloaca Maxima, kuten bändin levyistä käy ilmi. Nimi lyhenettiin nopeasti, kun ihmiset äänsivät nimen "sloasa maksimaksi". Toinen turha tieto on, että Ismo Alanko talloo maan kamaraa numeroa 52 kokoisilla kengillä.

Napoleon perusti ensimmäiset Lyseot

  • Napoleon on varmasti ollut kaikkien aikojen yksi suurimmista hallinnon uudistajista. Hänen yksi suurista ajatuksistaan oli luoda sotilaskoulutusta antavia lyseoita, joista valmistuvat täydentäisivät hänen Suurta Armeijaansa. Niinpä vielä tänäkin päivänä näkyy hänen kädenjälkensä lukiolaisten arjessa.

Suodatinkahvi ja pannukahvi ovat epäterveellisiä

  • tutkimusten mukaan suodatin- ja pannukahveista löytyy muutamia grammoja rasvaa. Pannukahvissa rasva jää keltaiseksi vaahdoksi kahvin pinnalle ja suodatinkahvissakin sitä on. Terveellinen vaihtoehto onkin espresso-keittimen hankkiminen, sillä sen aromikkaassa tuotoksessa ei näitä epäterveellisiä rasvoja löydy.

Eduskunnassa kilometreittäin käytäviä ja tuhansia portaita

  • Harvoin tulee ajatelleeksi, että eduskunnan käytäviä voisi samoilla lähemmäs 20 kilometriä, samoin portaita voisi juosta aina 60 000 askelmaa. Erikoiselta tuntuu myös tieto, että talossa on 200 edustajan lisäksi lähes 1000 virkamiestä.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit