Lipponen arvostelee kokoomusta imagokampajasta
8.4.2005 klo 13:10 | Päivän poliittiset
Niinistön ilmoitus lähteä kokoomuksen ehdokkaaksi pressanvaaleihin näin aikaisin pakotti muut puolueet reagoimaan ennakoitua aikaisemmin. Odotan pian Matin ja kesällä Tarjan ilmoittautumisia.
Lipponen jatkaa SDP:n kritiikkilinjalla. Kokoomuksen politiiikka ei Paavon mielestä tuo konkretiaa esimerkiksi ulkopolitiikassa. Demarit toivovat, että kokoomus ottaisi teemakseen Naton jäsenyyden, joka johtaisi demareiden voittoon. Suomessa on pinttynyt mielipide Natosta ja siksi olisi lähinnä heikkoa poliittista arviointikykyä siihen liiaksi itseään sitoa. Katainen siksi ilmoittikin, ettei se tule olemaan kokoomuksen pääteema. Halosen kampanjastakin on paikallaan todeta, että se jos mikä oli imagon kiillotusta.
Tilanne on jatkossa kokoomukselle potentiaalinen, sillä Saulin astuminen jo näin varhain esiin oli irtiotto muista ehdokasspekuloinneista. Saulin pitää saada taaksensa huomattavasti viime vaaleja kattavampi kansanliike, puoluerajat on ylitettävä. Pelkillä kokoomuslaisten äänillä ei päästä edes toiselle kierrokselle. Suurimmaksi kysymykseksi nousevat naisten äänet, sillä ne ratkaisevat vaaleissa todennäköisesti tälläkin kertaa.
Mielenkiintoinen huomio oli STT:n uutinen, jossa kerrottiin, että äänestäjillä on nyt mahdollisuus valita jos jonkinlaisesta parisuhteesta itselleen presidentti. Matti on eronnut, Sauli on leskimies, Tarja on naimisissa (mutta mies ei ole tyttären isä), Heidi on avoliitossa ja Soini naimisissa.
Saulin nettisivut ovat osoitteessa www.niinisto.net
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.