Kiitos taas Nuutti
8.1.2007 klo 16:00 | Muuta sälää
Joulu tuli ja meni. Hirveällä kiireellä väännettiin työt loppuun, jotta päästiin joulua viettämään. Minä lähdin mustaa joulua pakoon Carcassoneen Ranskaan aivan Espanjan rajan lähelle. Kävimmekin sitten Barcelonassa pikavisiitillä.
Vuosi alkoi valmistautumisella eduskuntavaaleihin. Puolueen vaaliohjelmaa valmistellaan, mutta taustalla tehdään muitakin pienempiä raportteja ja selvityksiä. Sain yhden sellaisen luonnosteltavakseni, joten otin parikymmentä senttiä paksun läjän papereita lomalle mukaan.
Barcelonassa käydessä autostamme puhkesi rengas. Oli muuten aikamoinen yllätys kun avasin takakontin ja odotin löytäväni sieltä vararenkaan niin kas kummaa kontti olikin tyhjä. Sitten ajattelin, että rengas on varmaan ripustettu auton alle (aikanaan meillä oli sellainen viritys Renaultin Espacessa). Vaan ei ollut. Lyhyen ohjekirjaan tehdyn tutustumisen jälkeen minulle selvisi, ettei mallin mukana tullut vararengasta, vaan korjaussetti ja paineilmaa.
Ilmeeni oli varmasti aika valokuvauksellinen kun epätoivoisesti täyttelin rengasta paineilmakompressorilla, joka piti aivan järjetöntä mölyä. Sitten ajoin lähimmälle huoltoasemalle, josta minut ohjattiin korjaamolle. Siellä ei tietenkään ollut nähtykään talvirenkaita, joten tilalle jouduttiin laittamaan kesärengas. Pitkän säätämisen jälkeen (renkaan vaihtaminen kesti pitkään kun kavereiden laitteet hajosivat kesken korjauksen) pääsin uudelleen liikkeelle. Vanhasta renkaasta jouduttiin pesemään pois se paineilmamössö, joka todettiin samalla myös syövyttäväksi aineeksi. Korjaamon laskussa taisi olla pieni nk. "vitutuslisä".
Onneksi rengastapaus ei vaikuttanut itse kaupunkiin tutustumiseen tai paluuseen takaisin Ranskaan.
Carcassonesta pitää mainita ensimmäisenä sen huikea linna. Työkavereiden kanssa on pelattukin useaan otteeseen kaupungin nimeä kantavaa lautapeliä, jossa rakennellaan linnoja ja teitä ja luostareita.
Yllätäviä asioita oli tänä vuonna (aiempina vuosina en ole kiinnittänyt huomiota), että Carcassonen eikä Barcelonan kaupoissa alkanut joulun jälkeen mitään alennusmyyntejä. Se ei kuitenkaan hidastanut tuhlaamista, joten syvää pelkoa tuntien odotan seuraavaa Visa ja Masteri laskua.
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.