Helsinki, 15.3. Politiikka stt 319

Oppositio syytti tiistaina eduskunnassa hallitusta välinpitämättömästä asenteesta kuntien taloudelliseen hätään ja työllisyystilanteen kohentamiseen. Valtion tulevien vuosien menokehyksistä käydyssä keskustelussa hallitus sai moitteita myös kehitysyhteistyömäärärahojen supistamisesta ja työnantajamaksujen keventämisen lykkäämisestä.

Kokoomus luonnehti kehyspaperia mahalaskuksi. Ryhmäpuhuja Maija Perho (kok.) arvioi hallituksen joutuneen hylkäämään työllisyyslupauksensa jo kauan sitten. Kun työllisyyskehitys on avain talouskasvun tukemiseen, hallitus on hänen mielestään joutunut laatimaan ensimmäisen leikkauslistansa kehityspäätöstä tehdessään.

Kokoomus oli pettynyt myös siihen, ettei liikenteeseen ja väyliin herunut kehysriihestä lisärahaa. Ainoaksi myönteiseksi asiaksi Perho nimesi yhteensä 50 miljoonan euron lisäpanostuksen tutkimukseen ja kehitykseen.

Vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes kyseli, onko hallitus yksisilmäinen ja sukupuolisokea. Hän katsoi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) vastanneen globaaliin haasteeseen supistamalla kehysriihessä kehitysyhteistyömäärärahoja ensi vuonna 5 miljoonalla eurolla.

Siimeksen mukaan päätös merkitsee sitä, että hallituksen alkuvuodesta Aasian hyökyaaltokatastrofin uhreille lupaamat 50 miljoonaa euroa ovat pois erityisesti Afrikan köyhiltä.

Halpatyön tukeminen

pois kuntataloudesta

Toisin kuin kokoomus, vasemmistoliitto ei pidä matalapalkkatyön tukemista rakennepoliittisesti oikeana valintana. Rahaa tarvittaisiin ryhmän mielestä ennemminkin naisten pääosin tekemän kunnallisen hoiva- ja hoitotyön tukemiseen.

Vihreiden Anni Sinnemäki kannusti eduskuntaa lisäämään kehitysyhteistyömäärärahoja niin, että YK:n tavoite eli 0,7 prosenttia bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä saavutetaan. Hän huomautti hallituksen "kiinnittäneen erityistä huomiota" kotimaan köyhien asemaan, mutta jättäneen tarvittavat päätökset tekemättä.

Vihreiden mielestä kehyspäätökset merkitsevät satojen juna- ja bussivuorojen lakkauttamista, vaikka hallitusohjelmassa on tavoitteena joukkoliikenteen osuuden kasvattaminen. Myös tässä asiassa ryhmä haluaisi eduskunnan turvaavan rahoituksen omilla päätöksillään.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen näki hallituksen köyhyyspaketin jääneen vaille sisältöä, kun vähimmäistoimentuloa ei parannettu eikä sen asumiskulujen omavastuuosuutta pienennetty. Hänen mielestään rahat hassattiin ylimitoitettuihin tuloverokevennyksiin ja hätiköityyn alkoholiveron alennukseen.

Perussuomalaisten Timo Soini päätteli, että hyväksytyillä kehyksillä kansalaisten ja alueiden välinen elintasokuilu jatkaa kasvamistaan. Hän luonnehti eriarvoisuutta kiihtyvällä vauhdilla kasvavaksi ongelmaksi.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit