Kuntatalouden kriisi?
17.3.2005 klo 9:55 | Päivän poliittiset
Jo reilu vuosi sitten julkaisi Kuntalehti mielenkiintoisen kirjoituksen kuntatalouden kovista ajoista. Jutussa käytiin läpi kuntatalouden kriisit parin vuosikymmenen ajalta.
Muutama viikko sitten hallitus ilmaisi vihdoin huolensa kuntatalouden tilasta. Ongelmaan ei aiemmin punamullassa ollut halua tarttua, sillä kunnallisvaalien alla olisi ollut ikävää käydä vaaleihin kriisi niskassa. Totuus on kuitenkin se, ettei kriisi syntynyt vaalien jälkeen, vaan on pitkän ajan muhinut kunnissa.
Syy kriisiytymiseen löytyy kunnille kaadetuista uusista velvoitteista, joita vielä aiotaan lisätä jatkossakin. Samalla kun hallitus on ilmoittanut antavansa ties kuinka paljon lisää rahaa kunnille, se on kuitekin toisella kädellään pitänyt piiskaa. Velvoitteiden rahoituksesta valtio ei ole kieltäytynyt, mutta kun se ei maksa usein kuin puolet kuluista, jolloin kunnalle jää toinen puoli maksettavaksi.
Ei tarvittu kovinkaan montaa uutta velvoitetta niin jo oli tilanne kunnissa kaatumassa käsiin. Hallituksen über odotuksilla leivotut verotuotto- ja kuluodotukset kun eivät toteudu. Viime vuonna verotulot kasvoivat vain 1 prosentin verran ja kulut jopa 5 prosenttia. Hallituksen odotus oli kulujen osalta 4 prosenttia, mutta myös verotulojen odotettiin kasvan saman verran.
Kun odotuksista ei olla valmiita tinkimään, on tilanne kestämätön. Tietenkin voidaan vakuutella ihmisiä jonkin aikaa, mutta sekään ei pitkälle vie. Nähtäväksi jää saako hallitus pidettyä tilanteen piilossa aina eduskuntavaaleihin 2007 asti, sillä seuraavalle hallitukselle ollaan nyt kasaamassa aivan omaa luokkaansa olevaa jätelastia.
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.