Plagiointi on toisen ihmisen ideoiden, ajatusten, kirjoitusten, keksintöjen jne. kopiointia ja esittämistä ominaan ja se on aina loukkaus hyvää tieteellistä käytäntöä sekä asianomaista opettajaa kohtaan. Plagiointi on rangaistava teko ja siihen puututaan lievimmissäkin tapauksissa.
Plagiointi on kiellettyä opintojen kaikissa vaiheissa ja kaikilla opintojaksoilla. Perustaitoihin kuuluu, että osaa tehdä eron oman ja lainatun tiedon välillä, eikä toisen tekijänoikeuksia saa loukata. Toisten töihin tulee viitata laitoksen ohjeiden mukaan. Epäselvissä tapauksissa kannattaa kysyä neuvoa opettajalta.
Toimenpiteet plagiointiepäilyissä
- Epäilyn esittäjä (esim. kurssin opettaja) vie asian laitoksen johtajalle.
- Johtaja käynnistää selvityksen - opiskelijaa kuullaan.
- Jos epäily on aiheeton, asian käsittely lopetetaan, päätös ilmoitetaan epäillylle ja epäilyn esittäjälle.
Toteen näytetystä vilpistä aiheutuvat seuraamukset
Kun epäilty on myöntänyt syyllistyneensä vilppiin tai plagiointi on muutoin näytetty toteen, niin toimitaan seuraavasti:
1. Johtaja päättää mihin toimenpiteisiin ja seuraamuksiin ryhdytään. Huomioon otetaan loukkauksen vakavuus ja mahdollinen toistuminen taikka piittaamattomuuden aste. Sanktiot (yksi tai useampia):
- opintosuorituksen hylkääminen (esim. essee, seminaarityö, harjoitustyö tai vastaava kirjallinen työ)
- kirjallisen työn tekeminen uudesta aiheesta
- opintojakson suorittamiskarenssi
2. Tapaus saatetaan aina dekaanin tietoon, joka päättää jatkotoimista. Vilpin vakavuudesta riippuen, dekaani kutsuu vilpin tekijän kuultavaksi tai antaa hänelle kirjallisen huomautuksen.
3. Vakavammassa tapauksessa esim. tutkielmien kohdalla dekaani ilmoittaa asiasta rehtorille yliopistolain 19 §:n ja yliopistoasetuksen 20 §:n mukaista kurinpitomenettelyä varten. Rehtori voi erottaa opiskelijan määräajaksi.