OSYn yhdistyksen syyskokous teki eilen tärkeitä päätöksiä ja valitsi vuodelle 2006 johtokunnan, piirikokousedustajat, tilintarkastajat, yhteyshenkilön naisliittoasioihin, sekä hyväksyi vuoden 2006 toimintasuunnitelman ja talousarvion.
OSYn uudeksi puheenjohtaksi valittiin valtiot. yo. Tiina Hiltunen. Varapuheenjohtajana toimii valtiot. yo. Joonas Rahkola.
Johtokunnan jäsenet ovat Mikko Sauli, Katariina Kohonen, Anssi Häkkinen, Lauri Holappa, Elisa Lipponen, Kaisa Vatanen, Piia Vaara. Varajäseniä ovat Olof Cantell, Nanna Jussila ja Hanna Sìren.
Piirikokousedustajamme SDP:n Helsingin piirissä ovat vuonna 2006 Tiina Hiltunen ja Lauri Holappa. Ensimmäisenä varajäsenenä toimii Jenni Erola ja toisena Anssi Häkkinen.
Tilintarkastajiksi tilivuodelle 2006 valittiin Katri Söder ja Vesa Vuorenkoski.
Naisliittoyhteyshenkilömme on Piia Vaara, ja varana toimii Katariina Kohonen. Onnea valituille!
Kokouksessa myönnettiin myös tänä vuonna puheenjohtajana toimineelle Paavali Kukkoselle ero yhdistyksen johtokunnasta ja puheenjohtajan tehtävästä. Syynä eroanomukseen oli siirtyminen Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n pääsihteeriksi.
Samalla katsottiin myös, että joulukuun ajan puheenjohtajan tehtäviä voi hoitaa varapuheenjohtaja Lauri Holappa (lauri.holappa(at)helsinki.fi, lauri.holappa(at)demarinuoret.fi, p. 050 540 9170). Erikoisjärjestelyjä ei katsottu tarvittavan. Uusi, vuoden 2006 johtokunta aloittaa toimintansa Tiina Hiltusen johdolla vuoden vaihteessa.




