Epäluottamuslause
2.4.2009 klo 1:01
Helsingin yliopiston suuren konsistorin kokous pidettiin keskiviikkona 1.4.2009. Erilaisten asiasta nopeasti kirjoitettujen raporttien mukaan kokous oli "surullinen näytelmä" ja "surkea farssi", joka päättyi laajamittaiseen ulosmarssiin, kun rehtori Wilhelmsson kieltäytyi lukuisista kehotuksista huolimatta katsomasta, kuinka moni kannattaa oikeustieteellisen dekanaatin ehdotusta säilyttää yliopistolaisten virkamiesasema ja yliopiston vaaleilla valitut päätöksentekoelimet. Vaikka ennen kokousta monet professorit epäilivät onko epäluottamuslause liian voimakas ele ja saadaanko sellaiselle riittävästi tukea edes tässä tilanteessa, aika voi nyt hyvinkin alkaa olla kypsä seuraavalle vaiheelle. Tämä teksti on ehdotukseni epäluottamuslauseen sisällöksi. Ne teistä, jotka kannattavat nimikirjoitusten keräämistä tälle tekstille, voivat joko laittaa kommentin alle tai sähköpostia suoraan minulle. Jos kannatusta on tarpeeksi, laitan tekstin internetiin allekirjoitettavaksi.
Heikki Patomäki
Epäluottamuslause Helsingin yliopiston johdolle
1.4.2009
Jos eduskunnan käsittelyssä oleva yliopistolaki ja konsistorin linjaama johtosääntö hyväksytään esitetyssä muodossa, niin me tutkija-opettavat menetämme muunmuassa oikeutemme osallistua yliopistomme yhteisiä asioita koskevaan päätöksentekoon sekä virkamiesasemamme, joka on tähän asti varjellut sekä akateemista vapautta että työpaikkoja.
Helsingin yliopiston johto on yksiselitteisesti asettunut tukemaan uudistuksia, perustellen niitä sekä ulkoisilla pakolla että taloudellis-hallinnollisen autonomian lisäämisellä. Kuitenkin ulkoisia pakkoja on vahvasti liioiteltu.
Sen sijaan että rehtori Thomas Wilhelmsson, kansleri Ilkka Niiniluoto ja muu yliopiston johto olisivat puolustaneet tiedeyhteisön vapautta ja itsehallinnollisuutta, he ovat katsoneet tehtäväkseen panna toimeen ministeriöiden virkamiesten tahtoa jo ennen kuin uudesta yliopistolaista on edes tehty sitovia päätöksiä.
Helsingin yliopiston johto on myös julkisuudessa esittänyt yliopistolaisten tukevan uudistushankkeita, vaikka kyselyyn vastanneista professoreista vain noin viideosa ilmaisi tukensa niille ja ylivertainen enemmistö vastusti. Ei ole mitään perusteita olettaa, että tukea löytyisi keskiryhmien tai opiskelijoiden keskuudesta yhtään enemmän.
Ulkopuolisten tuominen yliopiston johtoon ei ole yhteensopiva autonomian lisäämisen tavoitteen kanssa. Lisäksi rehtori, kansleri ja pienen konsistorin edustajat ovat jättäneet sanomatta, että muodollinen taloudellinen itsenäisyys tulee käytännössä lisäämään yliopiston riippuvuutta tutkimuksen ja koulutuksen markkinoista eli rahoittajien tahdosta. Näin on jo tapahtunut niissä maissa, joista uudistusten malli on kopioitu. Muutos siis käytännössä vähentää akateemista vapautta.
Meistä allekirjoittaneista on aivan erityisen perusteetonta käyttää taloudellisen itsenäisyyden lisäämistä perusteluna purkaa yliopiston sisäinen kolmikantademokratia ja siirtyä hierarkkiseen johtamismalliin, joka on täysin yhteensopimaton vapaan yliopiston idean kanssa.
Niinpä me allekirjoittaneet Helsingin yliopiston professorit, lehtorit, tutkijat ja opiskelijat esitämme – normaalien demokraattisten periaatteiden mukaisesti – epäluottamuslauseen yliopiston johdolle. Se on kehotus yliopiston johdolle erota ja panna toimeen uudet vaalit.
Perimmäisenä tavoitteena on aloittaa johtosääntäuudistulsen valmistelu alusta ja samalla vaikuttaa uuden yliopistolain muotoutumiseen.
Allekirjoittaneet:
Nimi Allekirjoitus Professori/keskiryhmä/muu työntekijä/apurahatutkija/opiskelija
Kannatan nimikirjoitusten keräämistä. Toivottavasti niitä vain saataisiin tarpeeksi. Koko homma haiskahtaa Platonin Valtiolle, päätökset jemmassa junailtu hallitsijoiden taholta ja aivopesu käynnissä.
Menestystä hankkeelle!
Eikus ryminä käyntiin.
Hyvä, Heikki!
(Voisihan sitä uudenkin suuren konsistorin kutsua...)
Kiitos hienosta aloitteesta, Heikki! Totta kai tämä kannattaa julkaista allekirjoitettavaksi jo nyt heti, eihän siitä mitään haittaakaan ole joka tapauksessa. Pyörät siis pyörimään!
Allekirjoitutettavaksi, kiitos!
Joo, ei mitään uudistuksia vaan vallankumous!
Haluanpa nillittää yhdestä jutusta Heikki Patomäen epäluottamuslauseessa. Yliopistojen virkasuhteissa on tosiaan se etu, että ne suojaavat tutkimuksen ja opetuksen vapauden kannalta epäilyttäviltä irtisanomisilta.
Mutta miksikään työpaikkojen yleissuojelujärjestelmäksi virkasuhteista ei yliopistoissa ole ollut pitkään aikaan. Vakinaisessa virassa oleva professori varmaan tuntee olonsa suojelluksi, mutta kuilu heidän ja suunnilleen koko muun opetus- ja tutkimushenkilökunnan välillä on tässä suhteessa revennyt aika suureksi.
Pahimmillaan virkasuhde _estää_ ihmisten palkkaamisen vakituisesti, koska vakinaiseen virkaan pitää löytää rahat ainakin niin kauan kuin virassa on joku. Mikä yliopisto pystyy vakinaistamaan ihmisiä tähän tapaan tätä nykyä? Ja onko odotettavissa aika, jolloin tämä muuttuisi?
Ajatus on hyvä, mutta viimeisen kommentin ottaen huomioon, niin pitää viilata ja esitystä ja laittaa allekirjoitettavaksi.
Tämä on ainoa oikea tapa toimia tässä tilanteessa.
Teksti vain allekirjoitettavaksi!
Voisi toki harkita onko tämä sellainen asia, jossa kaikki yliopiston opettajat voisivat olla mukana, ei vain professorit ...
Kiitos kommenteista ja palautteesta. Koska innostusta tuntuu löytyvän - olen saanut myös lukuisia sähköpostiviestejä, jotka ovat auttaneet hiomaan tekstiä eteenpäin - olen laittanut kansalaisaddressin internetiin allekirjoitettavaksi.
Se löytyy osoitteesta:
http://www.ipetitions.com/petition/epaluottamuslause/
Levittäkää sanaa!
Kiitos,
Heikki
Ei ole sinänsä yllättävää, että valtaosa virkasuhteessa olevista kannattaa virkasuhteiden säilyttämistä. Kirjoittaja viittaa "akateemisen vapauden ja työpaikkojen" varjeluun, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa vapautusta tulosvastuusta professoreille. Oletankin, että tuo viidesosa professoreista, joka kannattaa uudistusta, on juuri se eniten julkaisuja tuottava ryhmä. Heillähän ei mitään hätää olisi vaikka jonkinlainen tulosvastuu lanseerattaisiinkin.
Monet pelkäävät, että lakiuudistus vaarantaa perustutkimuksen rahoituksen. Tässäkin valittajilla on oma lehmänsä ojassa: tieteenaloilla, joilla on myös kaupallisia sovelluskohteita (ts. Viikin, Meilahden ja Kumpulan kampuksilla) perustutkimus tulee aina saamaan rahoitusta. Varmasti myös vaikkapa humanistinen perustutkimus on jossain määrin hyödyllistä, mutta on turha odottaa, että kapitalistisessa yhteiskunnassa tiedon lisääminen tiedon vuoksi voisi koskaan olla arvo sinänsä. Opiskelijankin olisi syytä kysyä itseltään seuraava kysymys: jos opiskelemani ala ei saa rahoitusta ulkopuolisilta sponsoreilta (joiden asema siis korostuu uudistuksen myötä), ovatko nuo tahot sitten kiinnostuneita osaamisestani valmistumiseni jälkeen?
Oletuksesi on täysin vastoin totuutta. Uudistuksia kannattaa lähinnä ne eläkeikää lähentelevät professorit, joista monet ovat hylänneet tieteen tekemisen hallintouran vuoksi.
Olen muuten aina vastustanut tämäntyyppistä nimimerkkikirjoittelua blogisivuilla. On paljon parempi kirjoitella kritiikkiä ihan rohkeasti vain omalla nimellä - ellei sitten nimimerkin takaa yllättäen paljastukin johtoportaan edustaja.
En kuitenkaan poista tätä viestiä, koska siitä välittyy hyvin nyt vallitsevat kovat asenteet suhteessa kaikkeen sellaiseen tutkimukseen ja opetukseen, joka ei saa ulkopuolisia sponsoreita tai ole instrumentaalisesti "hyödyllistä".
Juuri tämän takia meidän täytyy taistella demokraattisen ja vapaan yliopiston puolesta ja hierarkkisia johtamisjärjestelmiä vastaan.