Rönsyjä, ajopuuteoria ja epäluottamuslause
6.4.2009 klo 2:08
TÄMÄ ON SUUREN KONSISTORIN SÄHKÖPOSTILISTALLE MA 6.4. LAITTAMANI VIESTI Hyvät kollegat, on suuri ilo nähdä, että Wilhelmsson, Niiniluoto, Niemi, osa pienen konsistorin jäsenistä ja pari muuta uuden lain ja johtosäännön aktiivista tukijaa ovat viimeinkin tulleet kuorestaan ulos ja osallistuneet tähän tärkeään ja kauaskantoiseen keskusteluun. Kovin kummoisia argumentteja emme kuitenkaan ole vielä nähneet. Käyn läpi lyhyesti keskeiset esitetyt argumentit ja niiden ongelmat.
1. Uusi on hyvää, vanha huonoa. Tämä argumentti nojaa uskoon lineaariseen ja väistämättömään edistykseen. Se pätee ainoastaan jos uskotaan minkä tahansa muutoksen olevan välttämättä hyvä ja kannatettava. Riippumatta mikä kunkin maailmankuva ja arvot ovat, on aina helppo löytää vastaesimerkkejä muutoksista, jotka eivät edustaisi edistystä. Esimerkiksi aniharva suomalainen kannattaisi siirtymistä sotilasdiktatuuriin vain sen takia, että se on ”uutta” (ironisesti, eikö vanhanaikaisen edustuksellisen demokratian puolustaminen olisi vain ”bunkkeripuolustuslinjoihin jumiutumista”?). Niille, joiden mielestä Pinochet-tyyppinen ankara hallinto olisi sittenkin hyvä yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitämisessä, voi löytää muita esimerkkejä, jotka toimivat täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Yleisesti pätee, että lineaarinen ja väistämätön edistysusko ei auta antamaan arvostelmaa, jos on valittavana kaksi aivan erilaista suuntaa. Ehdotettujen muutosten hyvyys pitää osata perustella muutoin kuin vain viittaamalla ajan etenemiseen. Ei-lineaarisesta edistysteoriasta käsin koko asetelman voi sitä paitsi kääntää ylösalaisin. Suomessa on ollut viime vuosikymmenet maailmanhistorian yksi edistyksellisemmistä yliopistolaitoksista. Sen demokraattiset periaatteet vastaavat tiedeinstituution sisäistä logiikkaa, jonka mukaan tieteelliset kiistat ratkaistaan kriittisen dialogin ja hyvien argumenttien voimin, ei hallinnollisen pakon kautta. Nyt tätä edistyksellistä järjestelmää ollaan muuttamassa primitiivisempään suuntaan sellaisilla myöntyväisyysargumenteille, jotka olisivat hävettäneet jopa kaikkein taantumuksellisimpia vanhasuomalaisia sata vuotta sitten.
2. Haasteisiin ja toimintaympäristön muutoksiin täytyy vastata. Kaikella kunnioituksella, tämä on aikakautemme tyypillisintä fraseologiaa, jolla aniharvoin on mitään oikeata sisältöä. Kuten esimerkiksi Mårten Wikström jo totesi, jotta tämänkaltaisella argumentaatiolla olisi mitään kantavuutta, täytyy tarkkaan täsmentää mistä “haasteista” tai “toimintaympäristöstä” puhutaan, ja miten ja miksi niihin “vastaaminen” edellyttää juuri tietyntyyppisiä muutoksia. Ilkka Niiniluoto tyytyi vain toteamaan, että lukekaa yliopiston strategia 2010-2012 (sen sijaan että olisi esittänyt jonkin argumentin itse), mutta ei sielläkään mitään selvennystä asiaan ole, vain ylimalkaisia luonnehdintoja, joilla ei voi perustella mitään.
3. Ulkopuolisten tuominen johtokuntaan on hyvä asia, koska ulkopuoliset ajattelevat yliopiston asiaa – ja voivat jopa olla dosentteja. Jos yliopiston asian ajatteleminen ja akateeminen pätevyys ovat olennaisia näkökohtia, on itsestään selvää, että silloin on parempi pitäytyä yliopistolaisten itsehallinnossa.
4. Rönsyjen vähentäminen. Rönsy-metafora on helppo heittää keskusteluun, mutta on syytä pysähtyä pohtimaan, mitä se oikein tarkoittaa ja mitä seurauksia sillä on yliopistopolitiikan kannalta. Puutarhanhoidossa tai maanviljelyssä rönsy on usein ongelma, koska rönsyilevä kasvi imee helposti muiden kasvien tarvitsemat ravinteet ja veden – varsinkin jos kysymys on rikkakasvista eli viljelysmailla vastoin viljelijän tahtoa kasvavasta, viljelyä haittaavasta ja vaikeasti torjuttavasta kasvista. Mutta ei kaikki rönsyily ole välttämättä ihmisille mikään ongelma, päinvastoin. Esimerkiksi mansikat leviävät myös rönsyjen kautta. Teknisesti rönsyily on vain tapa levitä, ei muuta. Kun yliopistopoliittisessa retoriikassa käytetään sanaa ”rönsy”, niin silloin tyypillisesti oletetaan, että kyse on rikkakasvien rönsyilystä, siis jotakin, joka haittaa yliopistopuutarhan tai -maatilan hoitoa. Ongelma tässä retoriikassa on se, että ”rönsyt” ovat samanlaisia kuin itse puutarhurikin, eli oletetut ”rikkakasvit” ovat professoreita, lehtoreita ja tutkijoita ihan niin kuin nekin, jotka väittävät olevansa oikeita puutarhureita. Kuka siis HY:ssä on se ”puutarhuri”, jolla on oikeus ja mahdollisuus päättää siitä, että yliopiston muut osat ”haitallisia rönsyjä”? JOKAINEN voi ajatella, että jos vain saataisiin noiden muiden ”tarpeettomien” osuutta rahoituksesta ja tuesta pienemmäksi, niin meidän oma osuutemme kakusta voisi lisääntyä. JOKAISELLA tieteenalalla on taipumusta arroganssiin eli ylimieliseen uskoon oman itsensä hyvyydestä ja tärkeydestä ja kilpailevien tai vieraiden toisten huonoudesta. Jos annetaan diktatorinen valta jollekin, joka edustaa yhtä tulkintaa siitä mikä yliopistossa on tarpeellista ja hyödyllistä ja mikä ei, niin varmasti saadaan aikaan leikkauksia, jotka voidaan tulkita ”rönsyjen poistamiseksi”. Mutta mistä tiedämme että juuri tämä tulkinta on oikea? Diktaattorin ei tarvitse perustella näkemyksiään tai käydä niistä keskustelua toista mieltä olevien kanssa, riittää että hän toteaa, että ”tämä on uusi suunta” ja että ”haasteisiin ja toimintaympäristön muutoksiin vastaaminen vaatii juuri tätä”. Nykyisessä yhteiskunnallis-poliittisessa tilanteessa yliopistodiktaattorit ovat tyypillisesti kiinnostuneita eniten niistä aloista, jotka ovat välittömimmin kaupallistettavissa tai muuten hyödynnettävissä. Luonnontieteellinen ja muu perustutkimus sekä kriittiset ihmistieteet ovat kaikkein suurimmassa vaarassa. Minusta tämä on vaarallinen kehityssuunta ja sotii vapaan ja itsehallinnollisen yliopiston kehitystä vastaan. Koko rönsy-metafora olisi syytä kitkeä keskustelusta pois!
5. Kilpailu muita yliopistoja vastaan. Tämä retoriikka voi ilahduttaa johtajia, jotka saavat bonuksia siitä, kun heidän yliopistonsa nousee esimerkiksi Shanghain Jiao Tong yliopiston ranking-listalla muutaman pykälän. Meille, jotka harjoitamme tutkimusta ja opetusta, kollegat muissa yliopistoissa ovat kumppaneita, joiden kanssa tehdään yhteistyötä, luodaan projekteja ja harjoitetaan väittelyitä, joiden tavoitteena on totuus sekä paremmat tulkinnat ja argumentit maailmasta. Universitas on ihmiskunnan yhteinen instituutio, jonka tavoitteena on kollektiivisen oppimisen edistäminen. On hyvin lyhytkatseista yrittää matkia niitä yliopistoja, jotka ovat ranking-listalla Helsingin yliopiston edellä. Päinvastoin, suomalaiset yliopistot voisivat hyvin toimia mallina muille opiskelijoiden korkean tason, akateemisen vapauden ja demokraattisten instituutioiden vuoksi. Suhteellisen pienillä voimavaroilla on saatu paljon aikaan! Mitä pidemmälle muut rämpivät uusliberalisaation suossa, sitä houkuttelevammaksi Suomi monille tulee (tai tulisi, jos suunta olisi toinen). Kun uusliberalismi tulee tiensä päähän, niin joskus 10 tai 20 vuoden kuluttua pitää sitten ”uudistaa” taas kerran kaikki, vain jotta päästään takaisin siihen, missä nyt jo ollaan. Sillä välin on ehditty tehdä monta järjetöntä ”uudistusta”, joihin uppoaa merkittävä osa ihmisten ajasta ja energiasta, ja jotka entisestään rapauttavat yliopiston moraalista perustaa. Jo nyt on ehditty saada aikaan paljon vahinkoa, jota ei ole helppo korjata.
6. Hallinnollisten prosessien kuvaus ja täsmennykset yksityiskohtiin. Niiniluoto, Wilhelmsson, Tikkanen ja Kola ”perustelevat” myöntyväisyyslinjaansa ensisijaisesti sillä, että hallinnolliset prosessit eivät ole tarjonneet heille mitään vaihtoehtoa – tätä voisi kutsua näiden yliopistomuutosten ”ajopuuteoriaksi”. He kertovat, miten tuota ja tätä yksityiskohtaa on onnistuttu hiomaan matkan aikana paremmaksi ja antavat ymmärtää, että tämä on paras mitä näissä olosuhteissa olisi voitu tehdä. Olen eri mieltä. Minusta pikemminkin vaikuttaa, että Helsingin yliopiston johto on itse ollut aktiivisesti mukana suunnittelemassa näitä muutoksia, ja että heidän myötämielisyytensä on keskeinen syy sille, että tilanne on edennyt näin pitkälle. Helsingin yliopiston johto on avainasemassa koko Suomen yliopistomaailman kannalta. Olennaista on, että yliopistomme johto ei ole missään julkisesti ottanut kriittistä etäisyyttä käynnissä oleviin muutoksiin, vaan on päinvastoin julkisuudessa kertonut – totuuden vastaisesti – yliopistolaisten seivovan niiden takana. Eikö olisi oikeampaa sanoa, että ”minä seison näiden takana, mutta en tiedä muista”, kuten Hannele Niemi nyt on viimein tehnyt (tosin ilman yhtään kunnollista perustetta tuelleen)? Minä en voi päätellä tästä kaikesta muuta kuin sen, että ”ajopuuteoria” on vain tapa yrittää kiistää oma toimijuus sekä moraalinen ja poliittinen vastuu tilanteesta.
Epäluottamuslause Helsingin yliopiston johdolle on nyt verkossa allekirjoitettavana:
http://www.ipetitions.com/petition/epaluottamuslause/
Lauantain ja sunnuntain aikana sen on ehtinyt allekirjoittaa jo melkein 600 yliopistolaista. Toivon, että liitytte joukkoon!
Parhain terveisin,
Heikki Patomäki
PS. Korostan vielä, että vaalikollegio pitäisi mielestäni valita uudelleen, ennen kuin mahdolliset uudet vaalit pannaan toimeen – muuten nykyinen legitimaatiokriisi ei ratkea. Sen jälkeen johtosääntöä pitää muuttaa niin, että tulevaisuudessa myös rehtori ja kansleri valitaan suorilla kolmikantavaaleilla.
Tämähän olisi hieno juttu opiskelijoille! Opiskelijat voisivat äänestää henkilökunnan, ja ennen kaikkea professorit, kumoon rehtoria ja kansleria valittaessa! Mahtavaa.
Suorat vaalit eivät sinänsä muuta kolmikantaperiaatetta. Jos suhdeluvut pidetään ennallaan, opiskelijoiden äänet ratkaisisivat 30% pisteistä, joiden mukaan valinta tapahtuu.
On hyvä ja kannatettava periaate, että ”kiistat ratkaistaan kriittisen dialogin ja hyvien argumenttien voimin”. Siinä hengessä (kysymykset argumenttiesi numerojärjestystä noudattaen):
1) Kuka on argumentoinut, että uusi on hyvää ja vanha huonoa, ja missä?
2) Oletko sitä mieltä, että toimintaympäristön muutoksiin ei millään tavalla täydy vastata, vai onko tämän argumentin vastustaminen leimaamalla se tyhjäksi fraseologiaksi kanslerin yhden (1) puheenvuoron perusteella pelkkää laiskuutta?
3) Miten niin on itsestään selvää? Tämä väite edellyttää sitä, että mm. uskoo parhaan akateemisen pätevyyden asiassa kuin asiassa löytyvän juuri Helsingin yliopistosta. Toisekseen dosenttien käyttämisen peruste on ollut se, että heillä valmis kytkös Helsingin yliopistoon yhdistyy kokemukseen ulkomaailmasta, ei niinkään se, että heillä on tietty määrä tieteellisiä julkaisuja. Tämän ovat ymmärtäneet kaikki, jotka ovat halunneet sen ymmärtää.
4) Rönsyjen kasvattaminen vie energiaa hedelmien tuottamiselta. Jos tarkoitus on saada satoa eikä vain peittää mahdollisimman suuri pinta-ala, rönsyilyä kannattaa rajoittaa. Muutoin tämä kohta on argumentti lähinnä sen puolesta, että yliopistolaisilta pitäisi viedä loppukin itsehallinto, koska he eivät kykene ajattelemaan muuta kuin omaa kapeaa intressiryhmäänsä. Olen tästä kovin eri mieltä.
5) Kollegat muissa yliopistoissa ovat paitsi kumppaneita, myös kovia kilpailijoita. Näin ainakin luonnontieteiden puolella, missä tutkimus yleensä rakentuu vanhan tutkimuksen päälle. Yhteiskuntatieteissä tilanne voi olla hiukan erilainen, mutta epäilen, tokko sielläkään puolella silkka veljeys vallitsee. Ja joka tapauksessa, jos eri tieteenalojen tilanne on näinkin erilainen, olisi ehkä hyvä, ettei oman kahvipöytäseurueen kokoonpanoon perustuen toitotettaisi, mitä ”universitas” on tai ei ole.
6) Demokraattisesti valittujen elimien lausunnot yliopistolain muutoksesta ovat olleet pääosin myönteisiä. Hallintouudistuksesta pidettyihin avoimiin keskustelutilaisuuksiin on tullut melko vähän väkeä, ja sekin vähä on ollut aika rauhallisin mielin. Mistä yliopistojohdon olisi pitänyt päätellä, että yliopistoyhteisö ei seiso lakimuutoksen takana? Siitä, että joku professori ja hänen kaverinsa sanovat niin? Mitä demokratiaa se muka on?
Tässäpä reaalikuvausta nykyisestä "riippumattomasta" tieteenharjoituksesta (Iltalehti 8.4.09):
Virantäytön tekee mielenkiintoiseksi se, että Ekroos toimi Fortumin lausunnonantajana, kun Turun käräjäoikeus pui joulukuussa 2001 tapahtunutta suurta huomiota saanutta öljyvahinkoa Fortum Oilin Naantalin jalostamolla.
Lausunnossa Ekroos piti mahdollisena tulkintaa, jonka mukaan Fortum ei ollut vahinkotapauksessa toiminut lain vastaisesti.
Kaikki oikeusasteet läpi käynyt oikeusjuttu päättyi viime vuonna, kun Korkein oikeus katsoi Fortumin tai nykyisin taas Neste Oilin syyllistyneen ympäristön turmelemiseen ja määräsi yhtiölle 500 000 euron yhteisösakon."
Vastaan lyhyesti Saija Jokelalle.
Olennainen kysymys koskee tässä sitä, että kenelle kuuluu todistamisen taakka. ”Uudistajat” ovat kerta toisensa jälkeen vain tyytyneet pelkkien hallinnollisten prosessien kuvaukseen, tyhjään uutuus- ja haasteretoriikkaan, sekä orwellilaiseen kaksoispuheeseen autonomian lisäämisestä.
”Uudistajien” pääargumenttina tuntuu olevan henkilökohtaiset syytökset niitä vastaan, joiden mielestä vapaa, itsehallinnollinen ja demokraattinen yliopisto on hyvä asia. Varsinaisia perusteluja sille, miksi vapautta, demokratiaa ja omaehtoisuutta vähentävät muutokset pitäisi hyväksyä, ei yleensä anneta – todennäköisesti, koska julkisesti esitettäviä hyviä perusteita ei ole olemassa. On vain sellaisia perusteita, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Yritys siirtää todistamisen taakka ja taipumus henkilökohtaisiin syytöksiin tai leimaamiseen pätee myös Saija Jokelaan.
Yritän kuitenkin pitää keskustelun asiatasolla ja vastaan kysymyksiin suoraan.
(1) Esimerkiksi Leena Palotie suuren konsistorin keskusteluissa argumentoi, että ”katsoen asiaa maailmalta, minusta osa kollegoista on nyt valinnut bunkkeripuolustuslinjan, jossa muutosta vastustetaan vain sen takia etta vanha takki tuntuu mukavammalta kuin uusi”. Muuta argumenttia muutosten puolesta hänellä ei ollut.
(2) Kysymys on liian abstrakti, jotta siihen voisi vastata. Täytyy ensin täsmentää, että mistä asiasta on kyse, kuka on toimija, mikä on tuon toimijan ”ympäristö”. Abstraktilla tasolla tällainen on vain tyhjää retoriikkaa, jolla voi perustella mitä vain -- ja siten ei mitään.
(3) Helsingin yliopistoa koskevien asioiden paras asiantuntemus löytyy Helsingin yliopistosta. Tutkimusta ja opetusta koskevissa asioissa kukaan ei voi korvata yliopistolaisia. Monien arvostelmien antaminen edellyttää oppineisuutta, jonka voi saavuttaa vain vuosia kestävällä työllä.
Ja lisäksi: (i) jokseenkin jokainen Helsingin yliopiston professori ja yliopistolehtori on myös dosentti ja (ii) jokaisella yliopistolaisella on kokemusta myös ”ulkomaailmasta” (yliopisto ei ole mikään eristetty luostari). Miksi niiden dosenttien, jotka eivät ole riittävän päteviä yliopistovirkoihin tai kiinnostuneita niistä, pitäisi saada päättää yliopiston asioista?
(4) Et ole ymmärtänyt lukemaasi. Koko rönsymetafora on tässä väärässä paikassa.
Kerro mieluummin selkokielellä, mitä oppiaineita haluaisit leikata tai kitkeä yliopistoista, ja keistä professoreista, lehtoreista ja tutkijoista sinusta pitäisi päästä eroon?
(5) Helsingin yliopisto ei kilpaile missään mielekkäässä mielessä esimerkiksi Uppsalan yliopiston tai RMIT-yliopiston kanssa, ellei johtoportaan intoa tuijottaa ranking-listoihin oteta huomioon.
Ainoastaan kun yliopisto on kaupallistettu ja alkaa kilpailla maksavista opiskelijoista, analogia markkinakilpailuun toimii, mutta silloinkin vain osittain.
Tutkimus ja tieteellinen argumentaatio tähtää julkisiin tuloksiin ja argumentteihin, jotka ovat kaikkien opittavissa, eli ihmiskunnan yhteiseen kollektiiviseen oppimiseen.
(6) Monet meistä ovat oppineet välttämään hallinto- ja yliopistojohdon tiedotus- ja propagandatilaisuuksia. Niissä kaava on aina sama. Johto puhuu liturgista tai orwellilaisen kaksoiskielistä retoriikkaa (jonka läpi useimmat näkevät) suurimman osan ajasta, ja lopussa olevalla muodollisella ”vapaalla” keskustelulla ei ole mitään merkitystä yhdenkään päätöksen tai prosessin kannalta.
Et ymmärrä, kuinka suuri luottamuskuilu tätänykyä yliopistossa vallitsee!
En pysty käsittämään miksi kukaan täysijärkinen ihminen voi olla suurista suuntaviivoista samaa mieltä Heikki Patomäen kanssa. Kyllä mies kirjoittaa osaa, mutta mitä hyötyä siitä on jos sanat ovat täysin järjettömiä.
Heikki Patomäki pystyy kritisoiman kovaan ääneen. Mutta mitä sanotaan ihmistä, jotka keskittyvät kritosoimaan muita: He ovat ajattelun höynhensarjalaisia, joilla ei ole mitään innovatiista sanottavaa.
Kun Heikin ajatuksia seuraa, on pakko olla samaan mieltä Paavo Lipposen kanssa: Heikki Patomäki on todella Suomen johtava anti-intellektuelli ja salaliittoteoreetikko.
Hyvä Markku V. Mielestäni Heikki Patomäen kommentti oli selkeä ja hyvin perusteltu. Omasta viestistäsi unohtuivat sekä perustelut että nimi. Nämä kaksi unohdusta liittyvät sangen usein yhteen...
Vastaan hieman pidemmin Heikki Patomäelle. Vastaan aluksi numeroituihin väitekohtiin ja sen jälkeen eräisiin muihin väitteisiin.
(1) Esimerkiksi nostamasi Leena Palotie ei väitä, että uusi on parempaa kuin vanha. Palotie katsoo esittämäsi sitaatin perusteella (hieman yksinkertaistaen) lain vastustajien uskovan väitteeseen ”vanha on parempaa kuin uusi” ja näyttää pitävän väitettä virheellisenä. Kyseessä on olennaisesti eri väite kuin: ”uusi on parempaa kuin vanha”. Odottelen yhä esimerkkejä niistä lukuisista tapauksista, jossa uudistusta on perusteltu sillä, että uusi on parempaa kuin vanha.
(2) Kysymys onkin liian abstrakti, että siihen voisi vastata. Tämä ei estänyt sinua hylkäämästä koko argumenttiryhmää viittaamatta yhteenkään sen sisältämään argumenttiin, saati että olisit kumonnut jonkin argumentin.
Lisäksi on kritiikkisi Niiniluotoa kohtaan: Pidit kyseenalaisena viittaamista yliopiston strategiaan. Niiniluoto olisi toki voinut 1) siteerata suoraan kokonaisuudessaan strategiassa esitetyt haasteet ja toimintaympäristön muutokset, 2) pukea kaikki em. haasteet ja muutokset omin sanoin uuteen muotoon tai 3) esittää yksittäisen osan argumentaatiosta. Vaihtoehto 1 on argumentin sisällön kannalta sama kuin viittaaminen strategiaan, vaihtoehto 2 taas kohtuuton. Vaihtoehto 3 antaa olettaa, että asiasta voidaan erottaa jokin yksittäinen argumentti, jota käsittelemällä koko asia voidaan ratkaista. Oletus ei ole mielekäs näin laaja-alaisessa asiassa.
Odotankin jonkin yliopiston haasteen tai sen toimintaympäristön muutoksen analyysin kritiikkiä.
(3) Väitit kirjoituksessasi, että ”Jos yliopiston asian ajatteleminen ja akateeminen pätevyys ovat olennaisia näkökohtia, on itsestään selvää, että silloin on parempi pitäytyä yliopistolaisten itsehallinnossa.” Et ole esittänyt yhtään perustetta, miten akateemisen pätevyyden vaatiminen toisi Helsingin yliopiston hallitukseen juuri yliopiston itsensä työntekijöitä.
Vastauksessasi yritit siirtää argumentin yliopistojen asian ajamisesta ja akateemisesta pätevyydestä asiantuntemukseen Helsingin yliopistoa koskevissa asioissa. Helsingin yliopistoa on kuitenkin syytä käsitellä osana tiedeyhteisöä (joka ei rajoitu HY:n sisäpuolelle) eikä ”Helsingin yliopistoa koskevia asioita” voida erottaa maailmanlaajuista tiedeyhteisöstä niin voimakkaasti, että vain HY:n sisällä voi niistä jotakin ymmärtää. Ei kai ole perusteltua väittää, että vain jenkki voi ymmärtää Yhdysvaltojen politiikkaa?
Jos esittämiäsi kriteerejä oppineisuudesta sovelletaan HY:n henkilökuntaan ja opiskelijoihin jäävät riittävän päteviksi käytännössä vain professorit. Onko siis niin, että esittämäsi kriteerit soveltuvat vain yliopiston ulkopuolisiin vai tulisiko niiden perusteella karsia myös yliopiston sisäistä edustusta? Jos ne soveltuvat vain ulkopuolisiin, miten ne perustelevat rajanvetoa ulkopuolisten ja sisäisten ryhmien välillä?
(4) Mielestäni näkemyksesi, että ”JOKAISELLA tieteenalalla on taipumusta arroganssiin eli ylimieliseen uskoon oman itsensä hyvyydestä ja tärkeydestä ja kilpailevien tai vieraiden toisten huonoudesta” puoltaa sitä, että yliopiston sisäistä kamppailua tieteenalojen resursseista ovat ratkomassa sellaiset asiantuntijat, joilla ei ole oma lehmä ojassa. Vaikkapa yliopiston hallituksessa.
Sinä taas yrität vaihtaa puheenaihetta. En minä ole kitkemässä mitään oppiainetta. Tätä voitaisiin pitää retorisena temppuna, jolla kanssakeskustelija yritetään leimata laitosten lopettajaksi, mutta onneksi tällaisessa asiallisessa keskustelussa sellaisia temppuja ei käytetä.
(5) Helsingin yliopisto kilpailee lukuisilla tutkimusaloilla lukuisten yliopistojen kanssa. Helsingin yliopisto organisatorisena rakenteena kilpailee muiden yliopistojen kanssa kyvyssä kannustaa ja edistää tätä tutkimusta (opetusta toki unohtamatta).
Myönnät itse asian todetessasi, että ”Mitä pidemmälle muut rämpivät uusliberalisaation suossa, sitä houkuttelevammaksi Suomi monille tulee (tai tulisi, jos suunta olisi toinen).” Pyrit siis perustelemaan, että suomalaiset yliopistot voisivat olla ”uusliberalismin suossa” rämpiviä yliopistoja houkuttelevampia, eli kilpailukykyisempiä, jos politiikan linja olisi toinen.
Pyrit myös esittämään kaiken puheen kilpailusta tarkoittavan markkinakilpailua. Kaikki kilpailu ei kuitenkaan ole markkinakilpailua ja sinäkin esität suomalaisille yliopistoille menestysreseptejä kilpailussa. Kilpailumetaforan oikeutus näyttääkin olevan kiinni esittäjästä, ei niinkään väitteiden sisällöstä.
(6) Tarkoitatko, että kriitikkojen ääni on jäänyt piiloon koska he ovat tietoisesti ja tarkoituksella jättäytyneet pois asiaa käsitelleistä tilaisuuksista? Toistan kysymykseni: Mistä yliopistojohdon olisi pitänyt päätellä, että yliopistoyhteisö ei seiso lakimuutoksen takana? Lisäksi haluaisin tietää pidätkö kohtuullisena, että yliopiston johtoa kritisoidaan siitä, ettei se ole kuunnellut kritiikkiä, joka on tarkoituksella jätetty esittämättä.
Lopuksi pari asiaa muista esittämistäsi väitteistä:
1) Todistustaakka Sinulla on kiistatta todistustaakka väittäessäsi, että muutokset vähentävät ”vapautta, demokratiaa ja omaehtoisuutta.” Muita asioita, joissa sinun on yhä esitettävä tukea väitteillesi, olen käsitellyt yllä.
2) Henkilökohtaiset syytökset ja leimaaminen En minä ole leimannut sinua tai syyttänyt sinua henkilökohtaisesti, toisin kuin vastauksessasi väität. Sinä taas olet mm. väittänyt uudistuksen kannattajien esittävän syytöksiä ”niitä vastaan, joiden mielestä vapaa, itsehallinnollinen ja demokraattinen yliopisto on hyvä asia.” Yliopiston johtoa olet syyttänyt orwellilaisen kaksoiskielisestä retoriikasta. Kummastakaan et ole esittänyt edes esimerkkejä. Toistaiseksi ne ovatkin vain perustelemattomia syytöksiä.
Kriittistä ja asiapitoista keskustelua kaivaten.
(1) Tässä tapauksessa vanha järjestelmä on paitsi parempi niin myös edistyksellisempi kuin uusi. Jos tämän väitteen kumoaa vain vetoamalla ajan etenemiseen niin joutuu olettamaan, että uusi on aina parempaa kuin vanha.
(2) Todistamisen taakka on niillä, jotka väittävät yliopiston "toimintaympäristön" muutoksen vaativan juuri näitä muutoksia. Olen nähnyt väitteen usein, mutta en perusteluja yhtään kertaa. En käy kamppailua tuulimyllyjä vastaan, mutta keskustelen mielelläni asiasta, kunhan on ensin joku sisällöllinen asia mistä keskustella. ("Toimintaympäristön muutos" voi tarkoittaa ihan mitä vain; ja riippumatta miten se spesifioidaan, se voi esimerkiksi olla irrelevanttia vallitsevien käytäntöjen tai instituutioiden kannalta; tai se voi tehdä aiemmista rakenteista aiempaa toimivampia tai "funktionaalisempia", sikäli kuin taustalla on evoluutioteoreettinen analogia).
(3) Toivoton onnea ja menestystä saada Yhdysvaltain kongressissa sellainen lakimuutos läpi, että 50% ministeripaikoista pitää antaa ulkomaalaisille (ja osa vaikka mielellään suomalaisille dosenteille tai sellaisille poliitikoille, joilla on kokemusta pankkikriisin hoidosta).
Minusta pätee yleisesti, että yhdistysten ja organisaatioiden omaehtoisuus ja autonomia tarkoittaa, että niiden johto valitaan niiden omasta piiristä. Tosin poliittisten puolueiden tapauksessa erot ovat nykyään usein niin pieniä, että se että sosiaalidemokraatit valitsisivat kokoomuslaisen puheenjohtajan ei muuttaisi paljon mitään, joten poikkeuksia voi ajatella. En kuitenkaan pidä yliopistoja sellaisena tapauksena.
(4) Ei ole totta. Kyse ei ole puheenaiheen vaihtamisesta. Akateemiset "rönsyt" koostuvat oppialoista ja niiden professoreista, lehtoreista, tutkijoista ja opiskelijoista. Kitkemällä "rönsyjä" lopetetaan tieteenaloja tai erotetaan tai muuten poistetaan ihmisiä. Kaikkialla missä uuden julkisjohtamisen periaatteita on sovellettu yliopistoihin on käynyt niin. Suurimmat kärsijät ovat ne perustutkimusta tekevät alat, joiden ei ole helppo osoittaa välittömiä kaupallisia sovellutuskohteita, ja (varsinkin kriittiset) ihmistieteet. Väitän vielä, että vaikka osa voi puhua "rönsyistä" ajattelemattomasti ja antaa metaforan johtaa itseään harhaan, osalla on taustalla jo varsin hahmottunut agenda siitä, mitä aloja aletaan nostaa esille ja mitä ajaa alas kunhan tämä vaihe on saatu läpi.
(5) Mitä tarkoitat kilpailulla? Kyse ei ole juoksukilpailusta eikä edes (ainakaan ihan vielä) kilpailusta koulutusmarkkinaosuuksista tai samoista tutkimusrahoista (muutamaa EU:n rahoitusmahdollisuutta lukuunottamatta, jotka ovat pienen pieni murto-osa HY:n budjetista). Mistä siis kilpaillaan?
Aktiiviset tutkijaopettavat kommunikoivat ja tekevät yhteistyötä joka päivä eri yliopistojen ihmisten kanssa. Monista kollegoista eri puolilla maailmaa on vuosien saatossa tullut läheisiä ystäviä. Näissä verkostoissa tapahtuu usein paljon enemmän oppimista kuin "omalla laitoksella".
Tai jos omia kokemuksia vähän kärjistää, niin pahimmat kilpailut ja riidat näyttäisivät olevan usein Helsingin yliopiston sisällä (poikkeuksena vain joku tutkijakollegium) -- eikä vähiten juuri viime aikojen muutosten takia, jossa hallinnollisen pakon ja uudistusten takia ollaan käytännössä rapautettu yliopiston moraalista perustaa ja luotu lisää tilaa egoistisille manöövereille.
Sen sijaan varsinainen tieteellinen kommunikaatio ja yhteistoiminta tapahtuu maailmanlaajuisissa verkostoissa, joissa on edelleen paljon kollegiaalisuutta, oppineisuutta ja ystävyyttä, asioita, jotka mielestäni kuuluvat yliopistoon. Aktiivisena tutkijana minun on mahdotonta mieltää itseäni Helsingin yliopiston edustajaksi jossain ihme "kilpailussa".
(6) Tämä ei ole ensimmäinen mullistus, vaan pitkän "uudistus"sarjan kulminaatiopiste. Lue tämän blogisivun arkistosta esimerkiksi UPJ:tä koskeneista kamppailuista. UPJ ajettiin läpi laajasta protestista ja enemmistön mielipiteestä mitään välittämättä. Järjestettiin lukuisia keskustelutilaisuuksia, jossa kritiikki tehtiin johdolle - ja erityisesti Niiniluodolle - enemmän kuin selväksi. Kyse oli täsmälleen samojen periaatteiden vastustamisesta kuin nytkin.
Eduskunnan oikeusasiamies kumosi kanteen perustuslain vastaisuudesta sanomalla, että olemme kaiken perusteella oikeassa, mutta että asiasta ei vielä ole riittävästi empiiristä evidenssiä. Kanteen oli kirjoittanut joukko Suomen johtavia oikeusoppineita.
Nyt sanotaan, että saadaan lisää autonomiaa päättää omista asioista itse - mutta se ei tietenkään päde esimerkiksi UPJ:n lakkauttamiseen, koska valtiohan vaatii sitä. Jne.
Sen sijaan "autonomia on ulkopuolisten hallintaa". Siinä sinulla samalla esimerkki orwellilaisesta kaksoiskielestä.
Terveisin Melbournesta, HP
(1) Et ole edelleenkään esittänyt yhtäkään esimerkkiä uudistuksen perustelemisesta sillä, että ”uusi on parempaa kuin vanha”. Lisäksi vihjasit, että joku on vedonnut argumenttina vain ”ajan etenemiseen”. Tästäkin toivoisin sinun esittävän edes esimerkin. Toistaiseksi et ole vastannut eri mieltä olevien argumentteihin vaan itse kasaamiisi olkiukkoihin.
(2) Kannattaa aloittaa vaikka selvitysmiesten raportista (minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Yliopistojen_taloudellisen_ja_hallinnollisen_aseman_uudistaminen.html) ja hallituksen esityksen perusteluista (minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/Yliopistolaitoksen_uudistaminen/liitteet/HE_yliopistolaki.pdf). Sieltähän noita löytyy. On löytynyt jo pitkään.
(3) USAn äänioikeuden peruste ei riipu siitä, että ”asiantuntemus Yhdysvaltoja koskevista asioista edellyttää useiden vuosien asumista Yhdysvalloissa.” Pahasti puutteellinen analogiasi onkin lähinnä yritys muuttaa keskustelunaihetta. Perustelit sisäisten ryhmien monopolia päätöksentekoon asiantuntemuksella ja minä vastasin, ettei asiantuntemus edellytä instituution sisään kuulumista.
Esitit myös, että ”Minusta pätee yleisesti, että yhdistysten ja organisaatioiden omaehtoisuus ja autonomia tarkoittaa, että niiden johto valitaan niiden omasta piiristä.”Voit olla tätä mieltä, mutta se ei vastaa esimerkiksi Suomessa vallitsevaa tulkintaa yliopistojen autonomiasta (kts. vastaukseni uudempaan kirjoitukseesi). Väitteesi edellyttää siis perusteluja, eikä ole mitenkään itsestään selvästi pätevä, varsinkaan yleisesti.
(4) On. Siitä, että pitää yliopistolle edullisena, että mahdollisia rönsyjä voidaan karsia, ei seuraa, että on pakko alusta asti tavoitella jonkin tietyn alan tai henkilön karsimista.
(5) Osaamisesta, arvostuksesta, hyvästä maineesta, uusista tuloksista, hyvistä opiskelijoista, tutkijoista, opettajista, jne. Riippuen alasta ja yksiköstä. Et sinä ehkä olekaan HY:n edustaja (tässäkin olisi hyvä selventää, mitä tarkoitat edustajalla) kilpailussa siitä, missä yliopistossa tehdään esim. korkeatasoisinta uutta tutkimusta. Yliopisto voisi kuitenkin periaatteessa ajatella, että jos sinä tekisit korkealaatuista tutkimusta, se toisi mainetta, kunniaa ja arvostusta vertaisten silmissä myös Helsingin yliopistolle ja houkuttelisi ehkä yliopistoon uusia lahjakkaita opettajia, tutkijoita ja opiskelijoita. Ehkä menestys tieteen eturintamassa poikisi sellaisia mahdollisuuksia ja resursseja, joita ei sekundatutkimusta tekevälle yliopistolle tule vastaan.
”Tai jos omia kokemuksia vähän kärjistää, niin pahimmat kilpailut ja riidat näyttäisivät olevan usein Helsingin yliopiston sisällä”
Mikä puoltaisi sitä, että yliopiston sisäiset jäsentenväliset konfliktit rahasta ratkaistaisiin siten, että mukana olisi sellaisia asiantuntijoita, joilla ei ole omaa lehmää ojassa.
Kerro myös, miten viime aikojen muutokset ovat luoneet ”lisää tilaa egoistisille manöövereille.” Yliopistohistoria tuntee sen verran kovaa kamppailua resursseista kautta aikojen, että esimerkki resurssikamppailusta ei ole mikään osoitus resurssikamppailun pahenemisesta.
(6) Tarkoitatko, että kerran uudistuksessa tappiolle jääneet voivat sitoutua irti demokraattisista periaatteista? Ei kai voi olla niin, että jos päätöksenteossa ei kerran tehdä kuten jokin ryhmä haluaa, se voi sitoutua irti kaikkien muidenkin muutosten valmistelusta ja sitten vaatia, että sitä kuunnellaan, vaikka se kieltäytyy puhumasta?
Annat myös väärän todistuksen apulaisoikeusasiamiehen lausunnosta. Lausunnossa ei todeta, että kantelussa oltiin ”kaiken perusteella oikeassa”. Lausunnossa todetaan: ”Käytettävissäni olevan aineiston valossa katson, ettei minulla ole ainakaan tässä vaiheessa perusteita epäillä, että UPJ:n käyttöönotosta aiheutuisi sellaisia vaikutuksia yliopistojen itsehallinnolle ja tieteen vapaudelle, jotka edellyttäisivät puoltani toimenpiteitä.” Virheellinen tai harhaanjohtava siteeraaminen ei ole kovin hyvää argumentaatiota.
Mitä esimerkkiisi orwellilaisesta uuskielestä tulee, viittaan vastaukseeni uudempaan kirjoitukseesi. Se, että autonomia edellyttäisi hallituksen jäsenten tulevan yliopiston sisäpuolelta, ei vastaa Perustuslakivaliokunnan nykyistä tulkintaa autonomiasta. Ulkopuolelta valittujen osuuden kasvattaminen hallituksessa ei vähennä autonomiaa. Kaksoiskieliesimerkkisi onkin lähinnä retorinen temppu, joka perustuu siihen, että autonomian käsitettä käytetään vähän missä merkityksessä milloinkin.
Minusta on jotenkin kuvaavaa, että yksi tämän hetken suurimmista suomalaisista asuu melko täsmällisesti toisella puolella maailmaa Melbournessa. En tiedä mikä muiden keskustelijoiden status täällä on, mutta sanon opiskelijana, että minä ja kaikki opiskelijatoverini seisomme Patomäen takana ja olemme iloisia siitä, että joku antaa meille edes mahdollisuuden ilmaista epäluottamuslauseemme yliopiston johtoa kohtaan. Opiskelijan näkökulmasta Niiniluoto ja Palotie ovat harhailleet kauaksi siitä, mistä yliopistossa ja akateemisessa vapaudessa (ajattelussa) piti olla kysymys. En tahdo tässä aloittaa uutta keskustelua; tahdon vain henkilökohtaisesti kiittää Heikki Patomäkeä siitä, että hän on pysynyt lähellä opiskelijoitaan ja osoittanut toiminnallaan suurta rohkeutta.