Vanha UPJ uudessa paketissa
10.1.2006 klo 9:16
Uuden tarkennetun sopimuksen mukainen UPJ on olennaisesti sama palkkajärjestelmä kuin se mitä toimeenpantiin talvella 2005 ja mitä vastaan protestoitiin samana keväänä. Muutamien palkkaehtoja koskeneiden ongelmien sekä teknisten ja kosmeettisten muutosten takia koko prosessi pitää kuitenkin aloittaa alusta. Tehtävien vaativuudet ja henkilökohtaiset suoritukset arvioidaan uudelleen 15.4.2006 mennessä.
UPJ-esityksen arviointia (”Yliopistojen palkkausjärjestelmä 16.12.2005 – tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus”)
Syvän henkilökohtaisen vastenmielisyyden voitettuani olen lukenut ja analysoinut tarkentavan virkaehtosopimuksen ja työehtosopimuksen sisällön. Mikä – jos mikään – on muuttunut edellisestä versiosta? Minusta näyttää, että tekstistä voidaan löytää viisi jonkin verran muuttunutta sääntöä ja periaatetta:
1) Opetus- ja tutkimushenkilökunnan osalta arvioinnin tiheyttä on periaatteessa mahdollisesti vähennetty. ”Arviointikeskustelut käydään muun henkilöstön osalta vuosittain ja opetus- ja tutkimushenkilökunnan osalta vähintään kolmen vuoden välein” (lihavointi HP). Tämä kuitenkin jättää sen mahdollisuuden auki, että arviointi tehdään myös tutkija-opettajille käytännössä joka vuosi kuten se tehdään muulle henkilökunnallekin.
2) Periaatteena on edelleen, että kutakin henkilöä arvioi hänen lähin esimiehensä. Nyt kuitenkin ”arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muodostamaa asiantuntijaryhmää”. Tehdäänkö niin ja miten se käytännössä toteutettaisiin jää sopimuksen ulkopuolelle. Varsinaisissa lomakkeen täyttöohjeissa ei näy jälkeäkään asiantuntijaryhmän roolista.
3) Äkkiä katsottuna selkein ja merkittävin parannus on se, että nyt yleisenä periaatteena sanotaan olevan puhtaasti akateemisten ansioiden painottaminen. Opetuskin esitetään tässä tutkimuksesta riippuvaiseksi toiminnaksi. ”Järjestelmässä arvioitavien tehtävien tulee painottua tieteelliseen tutkimukseen tai sen johtamiseen tai siihen perustuvaan yliopistolliseen tutkimukseen johtavaan opetukseen tai näihin tutkintoihin sisältyvien opinnäytteiden ohjaukseen.” Toisaalta henkilökohtaisen työsuorituksen arviointilomakkeessa tämä painotus ei näy, vaan opetukselliset, tutkimukselliset ja ”yhteiskunnalliset ja yliopistoyhteisölliset ansiot” esitetään erillisinä ja tasavertaisina arviointiperusteina. Tutkimuksellisiin ansioihin lasketaan mm. ”ulkopuolinen rahoitus”. Yhteiskunnalliset ja yliopistoyhteisölliset ansiot sisältävät mm. ”esimiestaidot” ja ”sidosryhmäosaamisen”. Johtajuus on siis arvo itsessään – akateemisesta pätevyydestä riippumatta – ja työn kannalta on olennaista, että tuntee merkittäviä ihmisiä muualla kuin yliopistossa.
4) Tehtäväkohtaiseen vaativuustasoluokitukseen on lisätty yksi ylin kategoria, jonka euromääräinen merkitys jätetään auki. Tämä voi tarkoittaa, että palkkahaitarin yläpäähän jätetään reilusti ”joustoa”, joka mahdollistaa poikkeuksellisen suuren palkan maksamisen joillekin.
5) Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on nyt yhdeksänluokkainen. Korkeimmillaan ja yli kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen henkilökohtainen osa voi olla maksimissaan 50% lisää palkkaa pelkkään tehtäväkohtaiseen osaan verrattuna.
Kohdat 1) ja 2) ovat mahdollisesti pelkkiä kosmeettisia muutoksia – lopullisesti sen osoittaa vasta käytäntö. Kohta 3) on periaatteessa parannus, mutta se ei näytä vaikuttaneen itse arviointia koskevaan ohjeistukseen. Kohdat 4) ja 5) näyttäisivät minusta merkitsevän, että uusi malli mahdollistaa jyrkemmät palkkaerot kuin alkuperäinen malli.
Merkittävä jousto ylöspäin lisää myös esimiehen arviointivallan vipuvoimaa ja siten jyrkentää hierarkioita. Tätä on myös mahdotonta toteuttaa käytännössä alentamatta joidenkin palkkoja, sillä ”neuvottelutuloksen korotusvaikutukseksi on laskettu 7,24 prosenttia”. Siirtymäaika kestää lokakuun 2009 saakka, jolloin ”palkkaus maksetaan täysimääräisenä uuden järjestelmän mukaisena”. Sopimuksen perusteella on ainakin minulle epäselvää, onko 7,24%:n korotusta edes indeksoitu, sillä bruttokorotuksena se vastaa vain inflaatiota samana aikana (olettaen historiallisesti erittäin alhaisen 2%:n inflaatiotason).
Kaikki ne olennaiset ongelmat, jotka toin esille näille blogi-sivuille 8.3.2005 laitetussa avoimessa kirjeessä Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluodolle, koskevat siis myös tätä hieman korjattua versiota UPJ:stä.
• ajankäytön suhteen voi olla tulossa osittainen helpotus suhteessa alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta tämä on epävarmaa
• järkevä rahankäyttö vs. eriarvoisuus: tässä suhteessa ongelmat ovat saattaneet jopa pahentua
• kommunikaatio ja oppiminen vs. taloudellinen rationaliteetti: ongelmat ennallaan
• sanan ja tutkimuksen vapaus: ongelmat ennallaan
• demokratia: ongelmat ennallaan
On siis varmaankin syytä tehdä uusi vetoomus. Jo syksyllä on ollut tekeillä ”Yliopisto yliopistolaisille”-sivut, jotka on nyt alustavasti julkaistu, ja johon myös vetoomuksen voi laittaa, jos sille on kannatusta. Yliopisto yliopistolaisille voi myös potentiaalisesti olla yliopiston sisäinen ryhmittymä, joka voi osallistua myös konsistorin ja rehtorin vaaleihin omilla ehdokkaillaan.
Yliopistoissa seurataan opettajien ja opiskelijoiden määräsuhdetta. Liekö kukaan laskenut hallinnoitsijoiden sun muiden byrokraattien määrää per opiskelija ja per tutkija, opetusministeriön ihmiset mukaan luettuna? Luulisi tämänkin tiedon jostain löytyvän, vaan enpä osannut hakea. Mielenkiintoista näin valtionhallinnon teho-ohjelman päivinä olisi seurata byrokraattien määrän kehitystä. UPJ-paperivuori ei siirtyne omalla painollaan.
Hallintohenkilökunnan määrästä saa jotain käsitystä esim. suraavista luvuista TKK:lta v. 2004 lopussa:
Tutkimushenkilöstö: 1390 henkilöä
Hallintohenkilöstö: 421 henkilöä
Hallintohenkilöstöön ei tässä ole laskettu opetuksen ja tutkimuksen apuhenkilökuntaa, joten puhataita hallintobyrokraatteja on melkein yksi jokaista kolmea tutkijaa kohti.
OLETTE VARMASTI HUOMANNEET TÄMÄN ILMOITUKSEN:
Tämä tilaisuus - yhdessä edessä olevien UPJ-arviointien kanssa - on aiheuttanut ainakin minulle eksistentiaalis-eettisen ja moraalisen dilemman.
On toki periaatteessa hyvä, että UPJ:stä edelleen keskustellaan yliopiston sisällä. Ja kun kokous kerran järjestetään, on varmasti hyvä, että siellä on mukana kriittisiä ääniä, jos ei muuten, niin muistuttamassa, että niitäkin on. Kuitenkin kun koko tilaisuuden kesto on 2h; ja kun rehtori Ilkka Niiniluodolle, hallintojohtaja Kari Suokolle ja henkilöstöjohtaja Kira Ukkoselle on varattu kullekin puheenvuoro; ja kun kysymyksiä on pyydetty kirjallisesti etukäteen; niin koen että kyse ei voi olla mistään aidosta dialogista. Lähinnä mieleen tulee 30-luvun näytösoikeudenkäynnit; tässä on analogisesti kyse pelkästä näytöskeskustelusta.
Olen harkinnan jälkeen päättänyt olla osallistumasta tilaisuuteen.
Muita ja parempia keskustelumahdollisuuksiakin on sitäpaitsi luvassa. Esimerkiksi Suomen sosiaalifoorumi järjestetään 1.-2.4. Arbiksella. Iltapäivällä su 2.4. on paneeli koulutuksen kaupallistamisesta, jossa alustajina on OPMi Antti Kalliomäki ja allekirjoittanut; koen, että esimerkiksi siinä voisi olla parempi tilaisuus aitoon keskusteluun.
Käytännön kokemukset UPJ:stä osoittavat sen olevan täydellinen farssi. Yritin kaikella vakavuudella arvioida tehtävieni vaativuustasoa, ja tulin siihen tulokseen, että se on yksiselitteisesti taso nro 4. Tähän minulle kuitenkin vastattiin, että minun on merkittävä kaavakkeisiin taso nro 3, koska nykyinen palkkani on niin pieni, että taso nro 4 merkitsisi liian suurta palkankorotusta. Myös suoriutumiseni on arvioitava olevan alle keskitason (todellisista ansioista riippumatta), ettei palkkaani tarvitse korottaa liikaa. Siis pyöritellään papereita, tehdään arviointeja ja käydään kehityskeskusteluja, mutta lopulta nykyinen palkka määrittää arvioinnin tuloksen, eikä mikään muutu. Järkevää, vai mitä? Tämänkin ajan olisin voinut tehdä sitä huippututkimusta...
Meillä olivat vuorossa henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnit. Tuntui vain kovin turhalta täytellä mitään kaavakkeita omasta suoritutumisesta, kun suoriutumistaso määräytyi nollasummapelinä, jossa paikkailtiin vaativuusarvioinnin mielivaltaisuuksia. Koska saman esimiehen saman virkanimikkeen omaaville, samanlaisia tehtäviä tekeville, saman koulutuksen ja kokemuksen omaaville henkilöille oli tullut eri vaativuustaso, kompensoitiin tilannetta henkilökohtaisilla suoritusarvioilla. Skaala ei tietenkään tähän riitä, mutta tulipa samalla osoitettua henkilökohtaisen suoriutumisenkin mielivaltaisuus.
Olisin yhtä hyvin voinut piirtää kaavakkeeseen kuvan apinasta tai kirkkovenheestä.
Tuntuu siltä, että järki on kadonnut maailmasta.
Edelliset kommentoijat ovat törmänneet täysin samoihin ongelmiin kuin omalla kohdallani myös oli. Vaativuus taso arvioinnin mukaan (valtakunnallinen ohje) ulkopuolisella rahoituksella työskentelevä ja itse työnsä tuloksista vastaava tutkija (DI) sijoittuu selkeästi tasoille 3 tai 4. Selviää kun lukee vaativuustasokartassa olevan lisäselityksen tasosta ja sen eroista edelliseen. Käytännössä hitaasti jatko-opintojaan suorittanut joutuu sijoittumaan tasolle 3, huolimatta siitä mitä tehtäviä omaan työn kuvaan kuuluu (vrt. ylemmät vaativuustasot).
Meidän yliopistolla vaativuustasokartta on kuitenkin todettu täysin paikkaansa pitämättömäksi ja laadittu sen tilalle sisäinen ohje. Nyt meneillään olevan arviointikierroksen tuloksena oli se, että vaativuustasoni putosi alimmalle tasolle, koska en ollut suorittanut riittävästi tieteellistä pätevyyttä kasvattavia suoritteita. Toisin sanoen ei ollut riittävästi julkaisuja tai opintopisteitä. Paradoksin tässä muodostaa se, että miten korkeatasoista tieteellistä tietoa voi tuottaa ilman tutkimusta. Toinen vaihtoehto on suorittaa opintoja ja tukia pelkästään julkaisuja, mutta se ei kohtaa rahoittajien intressejä, vaikka ne toimenkuvaan hallinnon näkökulmasta kuuluisivatkin. Arviointi kierroksen tuloksena oli se, että professorina toimiva henkilö pudotti esimieheni ja minun määrittelemän työnvaativuuden (3) alimmalle tasolle (1). Tässä herää kysymys, ” Miten tämä käytäntö motivoi työntekijää”? Taustaa tutkimustyöstä minulla kuitenkin on jo useamman vuoden verran ja koen pätevöityneeni jo tutkimusapulaista korkeampaan työnvaativuuteen.
Palkkausjärjestelmä kannustaa, ainakin jonkin tulkinnan mukaan, oikeaan tieteellisen työhön, jossa tekisin työni kammiossa ja saisin aikaan kaikessa hiljaisuudessa ”korkeatasoisen” väitöstyöni valmiiksi. Akateemisessa maailmassa pitäisi myös olla tilaa toisinajattelijoilla, koska korkeatasoisen keskustelun pohjalta syntyy uusia oivalluksia. Oma lähtökohtani tutkimuksen suorittamiseen perustuu erittäin vahvaan reaalimaailman ymmärtämiseen ja havaintojen liittämiseen tieteellisiin viitekehikoihin ja sitä kautta uusien oivallusten löytämiseen. Jos toimisin palkkaus järjestelmän mukaisesti, niin kentällä tapahtuvien ilmiöiden läheltä seuraaminen olisi täysin mahdotonta, koska palkkausjärjestelmä ei arvosta yritysyhteisyössä saatua hiljaista tietoa. Käytännön kokemuksista saatu tieto omalla tutkimusalallani on lähes elinehto, jotta voit olla vakuuttava yliopiston ulkopuolisten tahojen silmissä. Käyttöön otettava UPJ kuitenkin aktiivisesti pyrkii karsimaan toisinajattelijat ja ahtamaan kaikki samaan tohtoriputkeen, josta ei ole yhteyttä ulkomaailmaan.
Ylhäältä päin saneltavat päätökset romuttavat myös koko kehityskeskustelujen ajatuksen. Jos professoreilla ja hallinolla on valta päättää lopullinen työn vaativuus ja työssä suoriutuminen, miksi ihmeessä välille tarvitaan kasa lomakkeita ja muita byrokratian ilmentymiä. Helpointa olisi päättää jokaisen henkilöstöryhmän palkat suoraan yliopiston hallinnon tai ministeriön mahtikäskyllä. Samalla palattaisiin tosin entiseen systeemiin, mutta ainakin ajan mukanaan tuoma hiljaisen tiedon ja ymmärryksen lisääntyminen tulisi palkittua näin ikälisän muodossa.
PS. Maalaisjärki taitaa olla ainakin kadonnut, minkä puutetta ei paraskaan julkaisu korvaa.
(Perustus)laillisuudesta yleensä ja UPJ:stä erityisesti
Olivatko kansalaissodan aikaiset kenttäoikeudet ja toverituomioistuimet missään suhteessa ”laillisia” vai olivatko ne kaikki 100%:sesti perustuslain vastaisia? Mitä asiaan vaikutti se, että käynnissä oli sotaprojekti? Rintaman kummallakin puolella kaiken toiminnan laillisuus oli alisteista sotaprojektille. Ilmeisesti osasta kenttäoikeuksien tuomioista, mikäli niitä ei pantu toimeen välittömästi, oli mahdollista valittaa. Säilyneiden asiakirjojen mukaan pieni osa tuomioista muutettiin. Valtaosin, luultavasti, mentiin vain mihin nokka näytti, pohtimatta liikaa, mikä on laillista ja mikä ei.
Olisiko UPJ-hankkeessa käynyt samoin? Kun verkkosivun keskustelijat kiinnittävät huomionsa VAATI- ja HENKI- osioiden detaljeihin, he jäävät yksityiskohtien vangeiksi. Miksi kiistelemme siitä, minkälaisella puukolla teurastettuna sika iloisimmin mielin heittää henkensä – pohtisimme sensijaan sitä, haluammeko teurastuksesta luovuttavan kokonaan. Ei kai aina käy niin, että vaikka ”koirat haukkuvat, karavaani kyllä kulkee.”
Suomen valtio ei liene pohjimmiltaan mikään muodoton epäsikiö, jonka toiminta määrittyisi vain kasvottomista markkinavoimista ja kuppikuntien (korporaatioiden) välisistä päivän sopimuksista. Suomenhan ainakin tulisi olla kansalaisvaltio ja oikeusvaltio. Oikeusvaltiossa viranomaistoiminta saa oikeutuksensa vain voimassa olevasta lainsäädännöstä. Lait säätää Suomessa kansan valitsema eduskunta. Mielestäni merkillinen UPJ-keskusteluun liittyvä piirre on se, että tätä keskustelua ei käydä eduskunnassa – ei siitäkään huolimatta, että koko hankkeen perustuslaillinen oikeutus on asetettu kyseenalaiseksi.
Oikeusvaltiomme keskeinen sisältö on se, että viranomaisen virhe tai lainvastaisuus on oikaistavissa. Siksi viranomaispäätöksistä voi pääsääntöisesti valittaa. Useimmat päätökset eivät myöskään tule voimaan ja sovelletuiksi ennenkuin säädetyn odotusajan (ns. valitusaika) jälkeen. Lainmukaisuutta varmistaa sekin, että useimmista päätöksistä käy ilmi sen virkamiehen henkilöllisyys, joka voidaan mahdollisesti lainvastaisesta päätöksestä saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen.
Eräissä poikkeustapauksissa mitään valitusmahdollisuutta, valitusviranomaista ja/tai päätökseen liittyvää valitusaikaa ei ole. Ne meistä, jotka ovat valittaneet ns. pysäköintisakoista, muistavat harmistumisensa, kun hallinto-oikeuden päätös loppui toteamukseen: ”Tästä päätöksestä ei saa valittaa”. Silti varsinaisen valitusmahdollisuuden puuttuminenkaan ei tarkoita sitä, ettei mitään mahdollisuutta virheellisen päätöksen korjaamiseen enää olisi. Päinvaston, ”ylimääräisiä muutoksenhakukeinoja” on lukuisia.
Näistä ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista UPJ-prosessin yhteydessä keskeistä julkisuutta on saanut kantelu, jonka yliopistojen UPJ-sovellutukseen terveen kriittisesti suhtautuvat henkilöt toimittivat maamme korkeimmalle laillisuusvalvojalle, eli Suomen valtion oikeuskanslerille, jotta UPJ:n ja Suomen perustuslain välinen mahdollinen ristiriitaisuus tutkittaisiin. Pilatuksen lailla oikeuskansleri päätti pestä kätensä ja siirsi kantelun eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi.
Oikeusasiamiehen (-naisen) päätöksen odottamisesta ei välttämättä hyvä seuraa! Tutustuminen oikeusasiamiehen toimiston menneinä vuosina antamiin päätöksiin osoittaa, että oikeusasiamiehen on tavanomaista esittää hienovaraista, lievää kritiikkiä ja hurskaita toivomuksia. Silloinkin, kun kansan oikeustajun mukaan on menetelty selvästi lainvastaisesti, oikeusasiamies ei useimmiten anna kannellulle vastuuvirkamiehelle edes tukkapöllyä. Itseäni mietitytti erityisesti päätös, jossa oikeusasiamies monisanaisten perustelujen jälkeen antoi kunnan rakennustarkastajalle täydellisen synninpäästön, vaikka lopuksi kuitenkin totesi, että aivan samojen julkitulleiden tosiasioiden perusteella hänen olisi kyllä ollut mahdollista päätyä aivan vastakkaiseenkin ratkaisuun. Samantapainen päätös lienee tulossa tälläkin kertaa.
Mutta päätti eduskunnan oikeusasiamies mitä tahansa, siitä emme pääse mihinkään, että UPJ-prosessin eri vaiheissa tehdään koko ajan, ja monella eri taholla, viranomaispäätöksiä. Jokainen, oikein mennyt tai mahdollisesti virheellinen, päätös täytyy olla objektiivisesti arvioitavissa oikeaksi tai vääräksi. Jos päätös on väärä ja virheellinen, se täytyy olla oikaistavissa valittamalla korkeampaan viranomaiseen tai muuten.
Valtion virkamiesten tehtävien ja henkilökohtaisten ominaisuuksien lajittelu ja rekisteröinti ei tietenkään voi tapahtua siten, että päätöksestä ei edes voi valittaa! Ja melko selvää on sitäpaitsi, että vaikeimmissa tapauksissa lopulliseksi ratkaisijaksi joutuu juuri oikeuskansleri. Tässä mielessä on ollut jopa hyvä, ettei oikeuskansleri vielä sido käsiään sellaiseen ennakkopäätökseen, jonka perusteet ovat epäselvät. Nahkapäätöksiä tekevän eduskunnan oikeusasiamiehen on puolestaan vaikea ellei mahdotontakin antaa sellaista päätöstä, joka estää UPJ-järjestelmään siirtymisen yhteydessä odotettavissa olevan valitus-, kantelu-, purkupyyntö- ja oikaisupyyntörumban. Sielun silmin voimme jo nähdä, miten maamme oikeuslaitos haukkoo henkeään yrittäessään tukehtumaisillaan selviytyä oikeuksiaan peräävästä yliopistojen ja korkeakoulujen henkilökunnasta.
Ei siis liene mitenkään selvää, että UPJ:lle ei muka enää mitään voi. Oikeusvaltiossa ei tarvitse hyväksyä sitä, että virastotasolla VAATI- ja HENKI-pisteiden ylin päätösvalta annettaisiin hallintojohtajan johdolla istuvalle paikalliselle ”toverituomioistuimelle”. Yhtälailla ei tule hyväksyä sitä, että samanaikaisesti kun yksityisyyden suojan tärkeyttä korostetaan, ja kun esimerkiksi melko viattomien yksittäisten teletunnistetietojen huolimaton siirtely on riittävä peruste syytteeseen asettamiselle, UPJ-järjestelmän yhteydessä ja sen pysyväksi pohjaksi valtionhallintoon ollaan kuin ollaankin luomassa juuri sen tyyppistä massiivista henkilörekisteriä, jollainen on kielletty muussa lainsäädännössä. Joidenkin mielestä lähes lottoarvonnassa (~ on lottovoitto olla suomalainen), tosin manipuloidussa, annettujen arjalaisuuspisteiden perusteella valtion virkamiehet – näinhän se nyt taitaa olla - jaetaan joko vuohiin tai lampaisiin. Äsh, ei suinkaan se näin saa olla.
Conan O’Brien ja Franz Kafka taitavat olla käyneet meillä kylässä. Kunniakansalainen O’Brien lähti jo takaisin, mutta jääkö Kafka oikein asumaan?
Satunnainen tutkija:...nykyinen palkka määrittää arvioinnin tuloksen, eikä mikään muutu...
Näin meilläkin ja aikaa tärvääntyi useita tunteja/työntekijä. Enää en täyttele uusia papereita