Tieteen kriisi ja uusi suuri yhtenäisteoria
9.8.2006 klo 21:21
Tiedettä instituutiona oikeuttaa usko sen arvosta koko ihmiskunnan kehitykselle. 2000-luvun alussa kriittistä järkeä tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan. Silti tiede instituutiona on kriisissä niin Suomessa kuin muuallakin. Ei pelkästään tiedeinstituutio vaan myös jokainen tieteenala on pirstaloitunut pienen pieniin erikoistumisen saarekkeisiin, joista monet mielellään myös myyvät taitojaan parhaiten tarjoavalle. (Lyhennelmä tästä kirjoituksesta julkaistiin kolumnina Helsingin yliopiston verkkolehdessä syyskuun 2006 alussa.)
Mikään ei enää tunnu yhdistävän tiedettä kokonaisuutena; humboldtilaiset ideaalit ovat hävinneet, koska niitä ei opeteta eikä niiden mukaan eletä. Myös siksi yliopistot ovat niin voimattomina alistuneet kaupallistamiselle ja New Public Management –opeille. Samaan aikaan kaikessa hiljaisuudessa on nousemassa uusi suuri yhtenäisteoria koko maailmankaikkeuden historiasta. David Christianin upea yli kuusisataasivuinen Maps of Time. An Introduction to Big History (2005, University of California Press) esittelee tämän teorian perusteet kaikkien tieteenalojen edustajille ymmärrettävällä tavalla. Maailmalla on alku; tieteenalojen tutkimuskohteet edustavat emergenttejä kompleksisuuden tasoja maailmankaikkeutemme kehityksessä.
Fysikaaliset perusvoimat erottuivat yli 13 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksen ykseydestä. Alkuräjähdyksessä syntyi vain kahta ainetta, vetyä ja heliumia. Kaikki muut alkuaineet ovat peräisin aurinkojen pätsistä, varsinkin niiden elinkaaren loppuvaiheesta. Korkeimmat alkuaineet ovat peräisin supernovaräjähdyksestä, joka yksin pystyy synnyttämään riittävän kuumuuden. Me olemme siis muodostuneet tähtipölystä.
Yhdessä muiden voimien kanssa gravitaatio synnyttää tähtiä, jotka tuottavat uusia aineita, joiden varaan sitten rakentuu kemiallinen kompleksisuus esimerkiksi maapallolla. Maapallo syntyi, kun supernovaräjähdyksen jälkeinen kaasu- ja pölypilvi tiivistyi pyöriväksi pilveksi, josta raskaimmat aineet erottuivat ja tiivistyivät planeetoiksi. Niin alkoi maapallon geologinen ja kemiallinen historia, joka on tuottanut yhä kompleksisempia rakenteita eli emergenttejä, korkeampia tasoja.
Yksisoluinen elämä astui kuvaan mukaan pian. Elämä vaikuttaa maapallon kemiallisen monimuotoisuuden kehittymiseen. Esimerkiksi ilmakehän happi on elämän tuottamaa. Evoluutio synnytti ensin hyvin hitaasti mutta sitten kiihtyvällä vauhdilla lisää kompleksisuutta. Syntyi monimutkaiseen solujen väliseen yhteistyöhön ja työnjakoon perustuvat monisoluiset oliot ja niiden muodostamat ekojärjestelmät.
Pitkän ja hitaan evoluution tuloksena syntyi myös yhteiskunta. Ensin yhteiskuntia syntyi biologiseesti (esim. muurahaiset, mehiläiset), mutta lopulta muista apinoista erkaantuneet ihmiset alkoivat kehittää työnjakoa paljon nopeamman kulttuurillisen oppimisen kautta.
Kun selitetään eri kulttuurien ja sivilisaatioiden nousua ja laskua maataloustuotantokauden eli viimeisen 10 000 vuoden aikana, niin usein ratkaiseva etu on ollut joku teknologia, jota muilla ei ole siinä vaiheessa vielä ollut – se on sitten levinnyt ajan kuluessa. Tässäkään ei kuitenkaan ole mitään yksinkertaista edistyskaavaa. Esimerkiksi paimentolaiset olivat monessa mielessä primitiivisiä ja parasiittisiäkin, mutta hevoset – ja tietynlaisen satulateknologian kehittyminen – antoivat heille sotilaallisen ylivoiman tietyssä vaiheessa suhteessa paljon monimutkaisempiin ja tuotannollisesti tehokkaampiin sivilisaatioihin. Mongolit valloittivat melkein koko vanhan maailman, vain persialaiset haarniskoidut ritarit pystyivät vastarintaan. Mongolit myös edistivät globaalin talouden syvenemistä luomalla pohjan laajalle vaihdolle Euraasiassa.
Viimeisen tuhannen vuoden aikana asteittain noussut teollinen tuotanto edustaa uutta emergenttiä vaihetta: ihmiskunnan käyttöönsä valjastama energia on moninkertaistunut, ja samalla maa ei ole enää tuotannon ja vaurauden pääasiallinen lähde.
Tieto on myös valtaa. Tieteellis-teollinen kyky tuottaa ja tuhota on aiheuttanut ihmiskunnan ja maapallon nykyiset ongelmat. Kamppailut eettis-poliittisen oppimisen suunnasta ratkaisevat mikä monista tulevaisuuden mahdollisuuksista toteutuu.
Tämä visio tieteen perimmäisestä ykseydestä ja vastuusta voisi olla – suomennettuna – kaikkien yliopistoon pyrkivien yhteinen pääsykoekirja ja heidän opintojensa lähtökohta.
Hei,
Komeata tekstiä
Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, mutta eipä näytä siitä täällä moni kirjasto (jos juuri yksikään) kiinnostuneen. Yksi nide "löytyi" ja se oli hävinnyt. Sähköisenä ei kukaan(?) lue 664 sivua. :(
En ole huomannutkaan, että kirjaa ei ole kirjastoissa - täytyy tilata ainakin HY:n kirjastoon. Teoksesta on kuitenkin saatavilla kirja-arvioita ja esseitä, eritoten kannattaa katsoa Journal of World History -aikakausikirjaa (ainakin maaliskuun ja syyskuun 2005 numeroista löytyy arvio). Tässä olisi loistava tilaisuus myös jollekin uskaliaalle kustantajalle ja suomentajalle avata kokonaan uusia uria...
Toinen uusia uria avaava - ja vielä tuoreempi - kirja on Joel Primackin ja Nancy Ellen Abramsin The View from the Centre of the Universe. Discovering our Extraordinary Place in the Cosmos (Fourth Estate/Harper Collins: London, 2006). Se on eettis-poliittinen puheenvuoro, joka pohjautuu uusimpien fysiikan teorioiden merkityksen tulkintaan metaforien ja symbolien kautta (Lakoffin ja Johnsonin toisen sukupolven kognitiotieteen ideoita seuraten). Siinä myös hyödynnetään eri sivilisaatioiden mytologioiden luovaa uudelleen tulkintaa tieteellisestä näkökulmasta, perussanoman ollessa "think cosmically, act globally".
Miten ajatelet vapaasta tahdosta?
Onko vapaa tahtoa olemassa?
Jos / kun modernin tieteen mukaan vapaa tahto illusio, miten koet sen politiikassasi, opetuksessasi, valinnoissasi tai ym. ostosvalinnoissa?
Miten ajattelet sosiobiologiasta?
http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf
Olehan jo tutustunut pamflettiin?
Kirjani After International Relations. Critical Realism and the(Re)Construction of World Politics toinen osa käsittelee sosiaalista ontologiaa ja yhteiskuntatieteiden metodologiaa.
Kriitisen realismin näkökulmasta sosiobiologialla on taipumusta reduktionismiin, mikä on virhepäätelmä. Yhteiskunta on syntynyt luonnonprosesseista ja perustuu monella tavalla kehojemme biologiaan. Todellisuuden eri emergentit tasot ovat myös kausaalisessa vuorovaikutuksessa. Pienellä virheellä genetiikassa tai yhden verisuonen tukkeutumisella voi olla dramaattisia seurauksia tahtomme ja sosiaalisen toimintamme kannalta.
Silti on väärin yrittää palauttaa ihmisen toiminta, yhteiskunta tai viimeisen kymmenen tuhannen vuoden historia biologiaan. Osin pyrkimys reduktionismiin selittyy kausaliteettikäsityksellä. Jos maailma koostuu säännönmukaisten vaikutusten ketjusta, niin determinismi seuraa.
Ensinnäkin kausaaliset vaikutukset voivat jotaa emergenssiin, eli uusien todellisuuden tasojen syntymiseen. Kun kausaliteetti lisäksi ymmärretään vaikutusten tuottamiseksi avoimissa järjestelmissä, ja kun nähdään että toiminnan perusteet voivat olla myös toiminnan kausaalisia syitä, niin voidaan ymmärtää, kuinka sosiaalinen toiminta voi olla osin itseään tuottavaa ja määräävää. Juuri tästä vapaudessa on kyse. Emansipaatio tarkoittaa tällaisen vapauden lisäämistä.
Kirjoitat paremman tiedon puutteessa ja olet siksi erehtynyt isosti.
Kausaliteetti ei kuulu modernin tieteen terminologiaan koska se ja ajan virta olleet jo kauan historiaa: Eli virallisesti ei ole kuin yksi syy: eli BB, ja kaikki muu on sen seurausta:
http://www.tsv.fi/ttapaht/982/Valtaoja.html
Toinen kardinaalimunaus on se, kuinka sitten viittat kintaalle rekudtionismille, haluan perusteet miksi?
Esim Suomen Wikipedian mukaan: "Reduktionistinen materialisti katsoo, että kaikkeus on täysin palautettavissa atomeihin ja muihin pienempiin hiukkasiin, eikä ilmiöiden taustalla ole viime kädessä mitään muuta."
Kaipaat taikurien konsultointi jos haluat sovittaa sosialismin moderniin maailmankuvaan, me tiedeihmiset emme voi sinua auttaa!
Kiitos yrityksestä korjata "erehdykseni". Luin kiinnostuneena myös Valtaojan arvion David Deutschin kirjasta Todellisuuden rakenne.
En kuitenkaan ole varma, mitä kommentissasi oikeastaan haluat sanoa? Tarkoitatko, että Deutschin käsitys todellisuuden luonteesta on luonnontieteilijöiden yleisesti hyväksymä totuus, jota voidaan käyttää kumoamaan tyhmien ihmistieteilijöiden "erehdyksiä"?
En saanut Valtaojan kirja-arviosta vaikutelmaa, että Deutschilla olisi tällainen auktoriteettiasema, enkä ole missään muussakaan yhteydessä törmännyt sellaiseen käsitykseen. Päinvastoin, Valtaoja toteaa selkeästi Deutschin käsitysten olevan erittäin kiistanalaisia tai jopa melkein rinnastettavissa erilaisiin "huuhaa"-ajattelijoihin.
Itse olen kriittinen tieteellinen realisti, jolle emergenssi ja kausaliteetti ovat todellisia. Esimerkiksi sinä et ole minule vain kaikkien atomiesi summa, vaan biologisesti ja sosiaalisesti konstituoitu ihminen, joka sosiaalisaation ja koulutuksen kautta on oppinut monia asioita maailmasta, mikä mahdollistaa tämänkin keskustelun. Keskustelumme on kausaalisesti tuotettu, ja sillä on kausaalisia vaikutuksia monilla eri todellisuuden tasoilla, fyysinen mukaan lukien. Mahdollinen vastauksesikin on reaktio tähän merkitykselliseen viestiin, ja siten vaikutus.
Totean kuitenkin lopuksi, että minulla realistina on aitoja ongelmia tulkita kvanttimekaniikkaa. En ole esimerkiksi tyytyväinen Einsteinin realistiseen kvanttimekaniikan torjuntaan, eikä myöskään vaikkapa Christopher Norrisin kirja Quantum Theory and the Flight from Realism: Philosophical Responses to Quantum Mechanics riitä realistiseksi vastaukseksi.
Toistaiseksi tyydyn siihen hypoteesiin, että kausaliteettiin pätee jotain analogista Newtonin mekaniikan kanssa. Kun tieteen kehä laajenee ja syvenee, paljastuu sellaisia todellisuuden tasoja, joissa aivan peruskäsitteitä kuten tilaa, aikaa tai kausaliteettia täytyy tulkita uudelleen tai jopa korvata jollain paljon yleisemmällä. Suhteellisuusteoria ei kuitenkaan kumonnut Newtonin mekaniikan todenmukaisuutta siinä maailmanpiirissä, jossa me ihmiset elämme. En usko uusien teorioiden myöskään kumoavan kausaliteettia ja sen perustavaa asemaa useimmissa selittävissä tieteissä, ihmistieteet mukaan lukien.