Talentit tuulipuvussa

8.10.2007 klo 15:23

Katsoin eilen sunnuntaina Nelosen talent -ohjelmaa.
Kilpailuun osallistui kaksi 13-vuotiasta tyttöä, jotka ennen
ohjelmanumeroaan kertoivat harrastaneensa telinevoimistelua
maajoukkuetasolla sekä tanssia.
Tyttöjen ohjelmanumero oli sekoitus kilpa-aerobicista, voimistelusta ja tanssista poimittuja liikkeitä.

Tytöt olivat pukeutuneet pieneen urheilutoppiin ja trikoisiin.
Esityksen jälkeen yksi tuomareista halusi kutsua tyttöjen äidit lavalle ja alkoi sitten paheksua tyttöjen pukeutumista liian seksikkääksi ja peräsi äitien vastuuta tyttöjen "liian niukasta pukeutumisesta". Äidit
puolustautuivat sanomalla, että koreografia on tyttöjen oma ja
telinevoimistelutausta on vaikuttanut asuvalintaan.

Jokainen voi nyt käydä googlettamassa kilpa-aerobicin maailmanmestarin Tiia Piilin ja katsoa mitä hänellä on päällään. Vähemmän. Ja kyse on urheilulajista, ei strippaamisesta. Kilpavoimistelussa taasen käytetään vartalon peittävää voimistelupukua, mutta silloin jalat jäävät täysin paljaiksi.

Olisiko tyttöjen pitänyt pukeutua tuulipukuun tanssiesityksen ajaksi, jotta inhat sedät eivät saisi outoja taka-ajatuksia? Jos on kyse urheilusta, mielestäni lapsella pitää olla mahdollisuus esiintyä samassa asussa kuin lajin aikuisten harjoittajien, tietenkin. Mikäli näin ei saa tehdä, silloin lajin katsoja ei enää ajattele kyseessä olevan urheilusuoritus. Tytöt tuskin ajattelivat asullaan keräävänsä tuomari Timo Koivusalolta ylimääräisiä ääniä.

Eri asia on kulttuurin yleinen erotisoituminen. Se, että jo kahdeksanvuotiaat lapset meikkaavat, yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita ja niin edelleen. Lapset kuitenkin vain toistavat sitä mallia, minkä he aikuisilta saavat. Eivät he ajattele eikä heidän pidäkään, mitä joku sairas aikuinen näkee minihameisessa lapsessa. Lapsi on lapsi siitä huolimatta, mitä hänellä on päällä.

Kommentit

  1. Ihan vaan anonyymi 8.10.2007 klo 18.15 | #

    Enpä nyt muista tyttöjen koreografiaa tarkemmin, mutta erään tuomarin mielestä se oli kopioitu parissa päivässä suoraan rap-videoista. Minusta sellaista ei voida kutsua voimisteluksi tai miksikään muuksi urheiluksi.

    Minkä takia lapsilla täytyisi olla oikeus pukeutua samalla tavoin kuin aikuisten? Kysehän on kahdesta täysin erilaisesta ryhmästä. Voidaan myös ihmetellä, minkä takia he _eivät_ olisi voineet pukeutua vaikka niihin mainitsemiisi kokovartalotrikoisiin. Mikä estää? Mikä pakottaa 13-vuotiaan esiintymään napa paljaana telkkarissa? Oliko se ihan välttämätöntä esityksen kannalta?

    Lapsella on toki oikeus pukeutua miten haluaa, mutta vanhemmilla on vastuu siitä, ettei perverssit kiihotu ja hyökkää kimppuun. Kun niitä pervoja kaikesta huolimatta kuitenkin on olemassa.

  2. Pinja 9.10.2007 klo 02.09 | #

    Anonyymi kirjoitti:

    ”Enpä nyt muista tyttöjen koreografiaa tarkemmin, mutta erään tuomarin mielestä se oli kopioitu parissa päivässä suoraan rap-videoista. Minusta sellaista ei voida kutsua voimisteluksi tai miksikään muuksi urheiluksi.”

    Katsoin videon uudelleen äsken Ilta-Sanomien sivuilta. En kyllä kuullut kenenkään sanovan koreografiaa rap –videoista kopioiduksi. Yksi tuomari sanoi sitä viikossa tehdyksi. Hän sanoi tytöille myös positiiviseksi palautteeksi, että he ovat ”suloisia ja kivoja.” (Tämä tuskin oli tyttöjen kaipaama palaute.) Katja Ståhl sanoi jotain, että hänelle tuli jossain vaiheessa yhtäkkiä MTV:n videot mieleen.

    Sanoinkin jo tuossa kirjoituksessani näkemykseni tyttöjen esityksestä. Siinä oli mukana akrobatiaa, kilpa-aerobicin liikkeitä varsinkin lattiatasolla ..ja muuten ainakin suurimmilla helsinkiläisillä tanssikouluilla on joku ”MTV video clip” –tyyppinen laji ohjelmistoissaan. Ei tanssimisessa ole kyse seksistä, vaan vartalonhallinnan ja musiikin mukaan liikkumisen tuottamasta ilosta. Tytöt itse näyttivät käsittävän esityksensä voimistelun ja tanssin välimuodoksi ja siltä se minustakin näytti. ”Minkä takia lapsilla täytyisi olla oikeus pukeutua samalla tavoin kuin aikuisten? Kysehän on kahdesta täysin erilaisesta ryhmästä. ”

    Pitäisikö tyttölasten esimerkiksi voimistelulajeissa pukeutua tiettyyn ikään asti verkkareihin myös kilpailuissa ja sitten määritellään joku ikä tai ruumiillinen tunnusmerkki, jolloin saa vetää lajiin kuuluvan voimisteluasun päälle??? Mä kirjoitin: ”Jos on kyse urheilusta, mielestäni lapsella pitää olla mahdollisuus esiintyä samassa asussa kuin lajin aikuisten harjoittajien, tietenkin.”

    Kun eihän URHEILUSSA jaeta ihmisiä lapsiin ja aikuisiin, konteksti asiassa on olennainen. Ajatus olisi siinäkin mielessä outo, koska monessa lajissa ihminen on parhaimmillaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Voimistelijoiden asuvaatimuksia voidaan mielestäni kritisoida vain kritisoimalla niitä kaikkien ikäryhmien kohdalla. Ja tällöinkin ollaan täysin väärin jäljillä, jos asuja aletaan kritisoida seksikkyyden perusteella. Tiukkojen vaatteiden altistaminen syömishäiriöille on se oikea huolenaihe. Voimistelulajeissa kilpailtaessa olennaista on kuitenkin vartalonhallinnan näkyminen ja sen arvioiminen vaan sattuu olemaan helpompaa, jos voimistelijalla ei ole säkkiä päällä. Ajatus siitä, että johonkin voimisteluun lajina tai siinä käytettävään asuun liittyisi joku seksuaalinen vivahde, on ihan käsittämätön.

    ”Voidaan myös ihmetellä, minkä takia he _eivät_ olisi voineet pukeutua vaikka niihin mainitsemiisi kokovartalotrikoisiin. Mikä estää?”

    No ei varmasti mikään! Enhän minä tiedä, miksi he päättivät pukeutua noin. Pari arvausta muista mahdollisista asuvalinnoista: kilpa-aerobic: heillä olisi ollut vieläkin vähemmän päällä (ei trikoita, sortsit ja urheilurintsikoiden näköinen toppi), rytminen/telinevoimistelu: heillä olisi ollut pelkkä jumppapuku päällä –esityksen tanssillinen ulottuvuus olisi kadonnut ja se olisi näyttänyt vain voimistelulta, ns. tanssiasu –ei käytetä juurikaan muissa kun ihan klassisessa ja modernissa, eikä yleensäkään yhdistetä akrobatisiin eikä voimistelullisiin esityksiin. He eivät silti välttämättä olleet päättäneet yhdistellä asuja toisiinsa, vaikka esityskin oli useamman eri lajin yhdistelmä, vaan he saattavat olla hyvinkin tottuneita voimistelemaan tuossa asussa treenatessaan.

    ”Mikä pakottaa 13-vuotiaan esiintymään napa paljaana telkkarissa? Oliko se ihan välttämätöntä esityksen kannalta?”

    No ei tietenkään. Mutta ei se minusta mikään katastrofikaan ollut. Hassua muuten, miten paljas napa nähdään paljon pahempana asiana kuin paljaat reidet.

    ”Lapsella on toki oikeus pukeutua miten haluaa, mutta vanhemmilla on vastuu siitä, ettei perverssit kiihotu ja hyökkää kimppuun. Kun niitä pervoja kaikesta huolimatta kuitenkin on olemassa. ”

    Tämä ei nyt taas varmaan liittynyt tähän urheiluun? Jos tälle tielle joka tapauksessa lähdetään, niin se on sitten varsinainen suo. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin aivan normaaleja eikä lasten kimppuun hyökkäileviä hulluja ja on kai aika lailla tutkittu oleva asia, että verhoutuminen ei vähennä väkivaltaa saati, että syytä voitaisiin hakea väkivallan kohteesta itsestään

  3. Anu 1.11.2007 klo 13.58 | #

    Niillä tytöillä on pitkät trikoot ja topit. Ei se nyt mielestäni ole mitenkään kamalan paljastavaa. Toppi ei ole mikään kauhean iso, mutta onko muka normaalien bikinien yläosa? Tuon ikäiset käyttävät bikinejä uimarannoilla ja julkisissa uimahalleissa, ja siellä jos missä on kyttääviä pervoja. Jos niillä tytöillä olisi ollut hirveän isot rinnat, ja ne olisi erityisesti heiluttanut tissejään pienen pienessä topissa, niin sitten se esitys olisi ollut ehkä oudon rajamailla.

    Ehkä se juttu lähti siitä, että ne aikuiset tuomarit haluaisivat ajatella 13-vuotiaat vielä ihan täysin lapsiksi eivätkä olleet siksi valmiita esitykseen ja toppeihin? Onhan viime aikoina ollut ainakin jotain keskustelua yleisestä erotisoitumisesta ja nuorten vaatteista, joten mahdollista että ne tuomarit veti itse homman yli. Onhan 13-vuotias tietenkin ”vaikean” ikäinen, kun henkinen kypsyys ei ole lähelläkään aikuista, mutta fyysinen olemus ja suorittaminen voivat jo olla aikuisen kaltaisia. Ehkä ne tuomarit paljastivat itsestään inhan ajatuksen ajatusrikoksesta?

    Näin muuten Talentista pätkän viime sunnuntaina, siellä oli bändi jossa soittajat olivat kaikki aika nuoria, mutta rumpali oli vasta 9-vuotias. Ei ne tuomarit alkaneet kysellä miksi poika saa soittaa rokkia, vaan heitti bändin jatkoon. Samalla mallilla kun niitä tyttöjä kohdeltiin, niin voisi ehkä vähän miettiä onko ”parental advisory”-materiaalia sisältävä musiikki sellaista mitä 9-vuotiaan pitäisi soittaa tai edes kuunnella. Eihän 9-vuotias osaa edes englantia, joten mitä se tietää mistä se laulaa, kuinka pimeätä se on??? Tuomareiden olisi voinut odottavan puuttuvan asiaan, ja laittaa ne himaan soittamaan ”päivänsädettä ja menninkäistä”.

    Tulee taas mieleen ikäviä feministisiä ajatuksia siitä, että pojat saa kyllä soittaa rokkia, mutta tytöt ei saa tanssia topeissa.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Etusivu | Arkisto

Edit