Nokia-sali?
7.2.2008 klo 20:17
Uutinen Helsingin yliopistosta 6.2.2008
Yliopisto selvittää tilojen hyödyntämistä osana varainhankintaa
Rehtori asetti työryhmän 29.1.2008 selvittämään yliopiston tilojen
hyödyntämistä osana varainhankinnan kehittämistä. Työryhmä määrittelee
helmikuun loppuun mennessä yliopiston tasolla ne yleiset periaatteet,
joiden puitteissa nimikkosalitoimintaa voidaan harjoittaa sekä tekee
esityksen toimintamallista, jolla se voidaan toteuttaa.
Kauppakorkeakoululla on tunnetusti eri yritysten nimillä varustettuja saleja, mutta vastaavaa käytäntöä on totuttu yliopistolla vastustamaan. Kieltämättä päärakennuksen salien nimeäminen trendikkäillä yritysten nimillä tuntuisi jo itsestään hassulta. Oikea syy vastustaa nimikkosaleja on tietenkin sama kuin vastustus ulkopuolisen rahoituksen lisäämiseen tai gradujen muuttumiseen ei-julkisiksi eli halu säilyttää tieteen riippumattomuus.
Tieteen riippumattomuus on arvo sinänsä ja tietenkin ensisijaisen tärkeää koko yliopistolaitoksen olemassaololle. Kuvitellaan kuitenkin, että saataisiin tietää huomattavan osan alempaa koulutusta tai sitä ollenkaan vaativia töitä tekevien humanistien haluavan päästä nykyistä helpommin
yrityssektorille töihin ja tätä helpottaisi yliopistojen ja yritysten
lähempi yhteistyö sekä se, että opinnäytetöistä voitaisiin tarvittaessa
tehdä salaisia.
Mitä pitäisi tehdä? En tiedä. Jotenkin vain häiritsee se,
että yritysmaailmasta ja yliopistosta ei voi puhua samaan aikaan ilman,
että tuntisi rikkovan oman alan perusperiaatteita, kyseenalaistavan oman
humanistisen identiteettinsä tai suunnilleen ryhtyvän riistokapitalismin
puolestapuhujaksi.
Ja kun kuitenkin se yliopistolla olo päättyy joskus. Sitä ennen tehdään
gradu, jonka jonkun muun alan ylioppilaat ehkä tekevät jonnekin
yritykseen, saavat siitä palkkion ja ehkä pääsevät sinne yritykseen
töihin. Niitä graduja saattaa lukea joku muukin kuin tekijä, ohjaaja ja
opponentti. Ja ne saattavat silti olla myös tulevien tieteentekijöiden
luettavina.
Yhtä lailla myös humanisti tai valtiotieteilijä valmistuu joskus.
Läheskään kaikki eivät halua ryhtyä tutkijoiksi eikä se olisi valtion
rahoituksella edes mahdollista. Kaikki eivät ole tehneet järjestötyötä tai
muutenkaan halua järjestösektorille töihin ja valtiollekin taitaisi olla
aika paljon töihin tulijoita.
Ylipäätänsä kansantalouden pyörimisen kannalta on absurdi ajatus, että
joidenkin tieteenalojen edustajien on hämmästyttävän vaikeaa päätyä
yksityiselle sektorille töihin.
Vielä monimutkaisempi on se yhtälö, että voiko ihminen samanaikaisesti
vaatia lisää julkista rahoitusta yliopistoille (vain omalle vai
esimerkiksi TKK:lle, jonka joillain osastoilla ulkopuolisen rahoituksen
osuus on jo 80%?), vaatia samalla lisää rahaa valtiolta moneen muuhun
asiaan alkaen opintorahasta kehitysyhteistyöhön, muistaa, että
veroprosentin nosto saattaa hidastaa työllisyyden kasvua ja samalla
vastustaa ulkopuolisen rahoituksen lisäämistä tai hiukan abstraktimmin
vaikeuttaa yksityisen sektorin työnantajia tajuamasta, että heilläkin saattaisi olla yhteiskuntatieteilijöille käyttöä?
Jos ajatellaan, että yliopistojen ja yritysten yhteistyö ei kuitenkaan edistäisi humanistien palkkaamista yksityiselle sektorille, niin ei kai sitten tarvitse olla huolissaankaan yritysten vaikutuksesta tieteen riippumattomuuteen näillä aloilla?
Koska tiedän jo valmiiksi, että tästä kirjoituksesta tullaan pillastumaan, haluan muistuttaa a)oma mielipiteeni on tunnetusti aiemmin ollut erilainen eikä se edelleenkään ole täysin muuttunut vaan b)tähän kirjoitukseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kokemukset siitä, että samaa järjestösektorin työpaikkaa on saattanut hakea yli 100 muuta ihmistä c)jos on jo useamman kerran ollut täyspäiväisessä työssä, josta saa 900€/kk (humanististen alojen harjoittelupalkka valtion organisaatioissa yms.), niin menee varsin mielellään yksityiselle sektorille töihin jo pelkästään taloudellisista syistä. d)tämä kirjoitus on ylipäätänsä ajateltu nykyisten rakenteiden puitteissa eikä välttämättä vastaa käsitystäni muuten ihanteellisesta yhteiskunnasta..
Toivottavasti omien kirjoitusten kommentointi blogissa ei ole yhtä noloa, kun omalle seinälle kirjoittaminen Facebookissa..
Koska en itse todellakaan ole varma, missä määrin yritysten ja yliopistojen suurempi yhteistyö parantaisi yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien työllistymistä, olisin kiinnostunut kuulemaan joltain nimikkosaleja, tilausgraduja yms vastustavalta, että millä keinoilla sitä työllistymistä voisi parantaa? (Siis niin että sisäänottomääriä tarvitsisi laskea vain vähän tai ei ollenkaan.)
Ja toinen superpopulistinen asia.. kun katsoo vaikka Suomen vanhustenhuollon tilaa, onko yliopistojen rahoitus todellakin se, minne rahaa on valtion taholta lisättävä? Varsinkin jos sitä voisi saada esim yrityksiltä? Tiedän, että on hölmöä asettaa nämä kaksi vastakkain, mutta jos oikeasti pitäisi olla päättämässä, mistä leikataan ja minne laitetaan.
Yksi ajatus lisää tähän soppaan: ehkä juuri tilojen ja rakennusten ja muun infran yksityinen rahoittaminen olisi tieteen (yhtä lailla kuin taiteen) vapauden kannalta turvallisempi ajatus kuin tilausgradut ja muu toiminnan ja työn rahoittaminen. Vähemmän mahdollisuuksia ohjailla tieteen sisältöjä ja enemmän mahdollisuuksia olla vain hyväntekijä? Eli pitäisikö kannustaa tai painostaa yksityisiä tahoja (myös apurahasäätiöitä?) osallistumaan enemmän juuri tämän tyyppiseen yhteistyöhön?
Tieteentekijät tekevät niin paljon ilmaista työtä joka koituu yleiseksi hyödyksi, että voi kaiken kohtuuden nimissä odottaa, että sentään tiloihin löytyy rahaa. Riippumattomaan tieteeseen kannattaa panostaa, kyse on isosta asiasta. En suoraan sanottuna usko, että yritysyhteistyö on mitenkään erityisen hyvä tapa saada humanistit työllistymään, ja käsittääkseni valtsikalaisilla ei ole kovin hankalaa löytää duunia valmistuttua. Kirjoituksesi on ideologisesti todella oikealla.
Tiian pointti oli musta erinomainen.. tila tuntuu tosiaan aika eri luokan asialta salaiseen tilausgraduun verrattuna, vaikka tila olisi kuinka paljon näkyvämpi asia. Ainakin näiden kaikkien, lahjoitusprofessuurit mukaan lukien vaikutuksia pitäisi joka tapauksessa tosissaan analysoida.
Vielä noista yritityksistä, ainakin kirjallisuustieteessä ollaan mielestäni oltu tosi innoissaan siitä, että kustantamojen (yrityksiähän nekin on) kanssa ollaan nykyään takavuosia tiiviimmin yhteistyössä. Ja luulisi, että sellaisiakin kulttuurintutkimuksen opiskelijoita olisi, jotka mielellään neuvoisivat vaikka bisneksen teossa eri kulttuurien välillä, vaikka nyt ensisijaisesti jonnekin muualle haluaisivatkin töihin.
Koska olen opintoviikkoja mitattaessa enemmän valtiotieteilijä kuin humanisti, olen hakenut myös sellaisia valtiotieteilijöiden työpaikkoja, joihin on varmasti hakeneet muutkin kuin vasta kandiksi valmistuneet ja niihin on tosiaan ollut tunkua. Ja samaa on saanut kuulla muualtakin. Riippuu tietty mikä pääaine on ollut, poliittinen historia on huomattavasti tilasto- tai kansantaloustiedettä vähemmän työllistävä, en nyt viitsi ruveta veikkailemaan, että mistähän se johtuu.
Eikä tämän työllistymisjutun pitänyt muutenkaan olla tässä pääpointti, oli tarkoitus pohtia enemmän tieteen riippumattomuutta suhteessa nimikkosaleihin ja valtion budjettiin yleensä, mutta meni kieltämättä aiheesta hieman ohi..
Salien nimeäminen ei välttämättä tarkoita, että rahoittajan on yritys. Esimerkiksi Kumpulan suurin sali on nimetty suomalaisen matemaatikon Lars Ahlforsin mukaan. En tiedä, onko hänen perikuntansa rahoittanut matematiikan ja tilastotieteen laitoksen toimintaa. Ainakin Ahlforsin voittama Fieldsin mitali on luovutettu laitokselle.
Riippumattomaan tieteeseen kannattaa toki panostaa, mutta rohkenen epäillä, että yritysten vaikutus tieteen sisältöön jää pieneksi, jos tutkijat pitävät seminaareja tilassa, jonka nimi ei olekaan PIV, vaan Finnair-sali.
Tilat ja salit taitavat olla jo olemassa. Pointti on ymmärtääkseni siitä, voiko niiden uudelleen nimeämisellä saada rahaa yliopiston yleiseen toimintaan. Kyse ei siis olisi siitä, että jonkin alan opiskelijat työllistyisivät paremmin. Rahoittajienkin mielessä on varmaan enemmän oman yrityksen mielikuva kun työvoiman rekrytointi.
Niin siis en mäkään usko, että salien nimeämisellä olisi työllistämisvaikutuksia muuten kuin ehkä että jos Finnair jostain kohtuullisen käsittämättömästä syystä päättäisi alkaa rahoittaa humanistista tutkimusta, niin todennäköisyys että sinne myös humanistit hakisivat ja pääsisivät töihin sattaisi mielestäni kasvaa. Tai että saisivat keskittyä tutkimukseen niillä yrityksen rahoilla. Mutta salien nimeäminen kuuluu pohjimmiltaan samalle skaalalle tilausgradujen ja lahjoitusprofessuurien kanssa, joista tilausgraduilla on selkeästi työllistävä vaikutus (ja samalla varmasti suurimmat ongelmat tieteen riippumattomuudelle.) Ja yleensä näitä kaikkia tavataan vastustaa yhdessä.
Tästä humanisteista ja työllistymisestä vielä sellainen hassu esimerkki, että tätä edeltävässä postauksessa nimimerkki T (joka on varmaan itse teknisellä tai kaupallisella alalla) luettelee "humanisteille tuntemattomia yhtiöitä". Joukossa sattuu olemaan yhtiö, jossa aloitan itse työt viikon päästä. Musta on suorastaan ärsyttävää, että joitain yhtiöitä saatetaan pitää humanistille täysin vieraina =mahdottomina tulevina työpaikkoina, vaikka kaikista yrityksistä yleensä löytyy esimerkiksi viestintä- tai HR -osasto, jossa ei välttämättä tarvi osata koota polttomoottoria.
Tämä blogikirjoitus kumpusi oikeastaan siitä, että Sitvasin sähköpostilistalla yks henkilö kirjoitti, että Mannerheim-sali rupeaa kuulostamaan miellyttävältä Nokia-saliin verrattuna. Ja aloin mielessäni miettiä, että kumpi nyt on oikeastaan pahempi asia ja ennen kaikkea miksi.
Miksi tilausgraduilla olisi ongelmia tieteen riippumattomuudelle (en siis väitä, ettei olisi, -haluan vain perusteluja)?
Olen kirjoittanut ainejärjestölehteen jutun salaisiksi julistetuista toimeksiantograduista. Niiden tekijät eivät nähneet siinä mitään epäeettistä: he olivat miltei poikkeuksetta saaneet työnantajaltaan aineiston, joka oli luottamuksellinen. Graduja ei voitu pitää julkisina tietosuojasyistä. Toinen syy salailuun on yritysten liikesalaisuuksien varjeleminen.
Koen, että monet toimeksiantograduja tekevät henkilöt ovat kuitenkin tutkimuslaitoksissa ja -projekteissa, eivätkä yrityksissä. En sitten tiedä, kummalla on suurempi halu vaikuttaa gradujen johtopäätöksiin: yksityisellä yrityksellä vai puolueellisella tutkimuslaitoksella (ovathan esim. ETLA ja Palkansaajien tutkimuslaitos aika värittyneitä)?
Onko julkinen apurahoihin perustuva rahoitus mielestäsi tae riippumattomalle tieteelle? Voiko olla niin, että apurahatutkijan ensisijainen tavoite ei ole saada merkittäviä tuloksia vaan työpapereita, joilla voi osoittaa rahoittajalleen projektin edistyneen?
Tämä Faizin viimeisin kommentti oli hyvä tiivistys siitä, mikä mun mielestä on koko ongelman ydin. Tieteen edistys vs. yksilön etu, ne todellakin näyttävät joskus olevan ainakin lyhyellä tähtäimellä ristiriidassa keskenään, niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Voidaanko me oikeasti esimerkiksi sitvasissa vastustaa tilausgraduja? Tilausgradut vaikeuttaa tieteen tekoa, koska tulokset eivät ole julkisia eikä niitä siten voida tiedeyhteisön sisällä hyödyntää. Muuta yhteiskunnallista hyötyä niistä tosin saattaa olla, mutta tämän analysoiminen on ehkä edelleen ei-julkisen materiaalin takia hankalaa.
Mutta mitä jos moni taloudellisissa ongelmissa painiskeleva humanisti oikeasti _haluaisi_ tehdä tilausgradun? Se syvällisempi kysymys on mun mielestä se, missä määrin jokaisen opiskelijan on osallistuttava tieteen edistämiseen? Onko huolimattomasti, väkipakolla, työnteon ohessa tehty gradu rikos tiedettä vastaan?(:
Hyvä kirjoitus taas kerran. Itse uskon, että suurimmassa osassa tapauksia yritysyhteistyö parantaisi juuri opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Perustutkimuksen vapaus ei minusta järjettömästi vaarannu salaisesta gradusta.Aika lailla usein tällaiset yhteistyöt voisivat myös auttaa tutkijauralle aikovia ymmärtämään (eikä siis yltiöpäisesti demonisoimaan) liiketoimintalogiikkaa. Tärkein toimenpide uhkakuvien laimentamiseksi olisikin ohjaajien ja laitosten esimiesten koulutus yhteistyöneuvotteluja varten. Pakko kuitenkin myöntää, että yritysten mukaan nimetyt salit yliopiston päärakennuksessa tuntuisivat minusta hiukan etovilta.
Tai olisiko tärkein toimenpide sittenkin antaa poliittisille päätöksentekijöille koulutusta siitä, mitä tiede on. Kyllä mä luulen, että moni tutkijanuralle aikova ymmärtää liiketoimintalogiikan - ja myös sen, ettei se sovi jokapaikkaan. Kaikkea tietoa ei voi myydä kovalla rahalla, ei se silti tee sen tuottamisesta merkityksetöntä, maailmassa kun on niin paljon muutakin. Ja voi kun odotan sitä päivää, että laitoksen esimiehet ja ohjaajat voisivat keskittyä opetukseen, ohjaukseen ja omaan tutkimukseen neuvottelujen ja liiketoimintalogiikkakoulutusten sijaan - etenkin kun neuvottelut käydään usein virkamiesten ja poliitikkojen kanssa, jotka eivät ymmärrä tieteestä mitään. Ehkä gradutkin sitten valmistuisivat nopeammin ja opiskelijoilla jäisi enemmän energiaa solmia suhteita työelämään muulla tavoin kuin tekemällä salainen gradu jonkun yrityksen liiketoiminnan edistämiseksi.
Gradua ei ainakaan nykyään saa salaiseksi sen perusteella että se on tehty tilaustyönä yritykselle. Jos se sisältää yrityssalaisuuksiksi luettavia asioita, ne tulee kirjoittaa erikseen siten, että varsinainen gradun sisältö voidaan julkaista ja salassapidettävät tiedot ovat liitteessä erikseen.
Istuessani tiedekuntaneuvostossa käyttäytymistieteellisessä havaitsin, että vaikka sielläkin tehtiin useita tilausgraduja esim. Nokialle, salaiset gradut olivat enimmäkseen kliinistä psykologiaa tai rikostutkinnan psykologiaa koskevia, joissa sisältö salattiin tutkimuskohteen anonyymiteetin tai esimerkiksi poliisin tutkimustapojen suojelemiseksi. Yrityksille tehdyissä graduissa aniharvoin edes osaa vaadittiin salaisiksi. Yleensä yritykset tiesivät jo etukäteen että gradu on julkinen työ, joten tutkimuskohde rajattiin sen mukaisesti. En siis näe niin suurta ongelmaa siinä, että graduja voisi tehdä tilauksestakin kunhan pelisäännöt ovat selvät.