1952
27.3.2008 klo 19:24
1952 oli Miss Suomi Satu Tuomiston mukaan Suomen itsenäistymisvuosi.
Ilta-Sanomien keskustelupalstalla Tuomistoa haukutaan joko a) pelkästään tyhmäksi tai b) haukutaan edelleen tyhmäksi, mutta kerrotaan samalla, että hänenhän onkin tarkoitus olla vain kaunis.
Jep, Tuomistolla näyttää olevan heikohko yleissivistys. Mutta tavallaan on suunnattoman jännittävää nähdä, että kaikki ihmiset eivät vain koe samoja asioita tärkeiksi. Luultavasti suurin osa suomalaisista ajattelee, että jokaisen täytyy muistaa maamme itsenäistymisvuosi. Täytyy muistaa jo pelkästään siksi, että sitä ei ikään kuin voi olla tietämättä.
Mitä tapahtuu, jos Suomen itsenäistymisvuotta ei tiedä? Eräs lukioaikainen luokkatoverini viittasi abivuonna historiantunnilla ja kysyi, käytiinkö talvisota 1800- vai 1900 –luvulla. Hän menestyi kirjoituksissa erinomaisesti, ei kylläkään vastannut historian kysymyksiin. Lukion jälkeen hän hankki korkeakoulututkinnon ja on käsittääkseni kaikin puolin varsin onnellinen ihminen.
En väitä, etteikö huonosta yleissivistyksestä voisi olla vahinkoa. Mielestäni on kuitenkin hassua, että Tuomiston sanomisista nousee niin paljon keskustelua samalla kun Suomen Pankin ekonomisti voi lausua Hämeen Sanomissa 25.3 näin:
”Kiinan suurimpina riskeinä näkisin ympäristöongelmat ja yhteiskunnallisen vakauden horjumisen.”
Alkuun yleistys: oletteko ikinä nähneet jonkun lehden keskustelupalstalla fiksua kommenttia? (Okei joo, siis blogeja ei lasketa :))
Mitä on yleissivistys? Onko se tietämystä historiasta, politiikasta, kulttuurista jne.?
Vai pitääkö tietää myös luonnontieteistä tai matematiikasta?
Onko yleissivistykseni siis puutteellinen, jos tiedän talvisodan päivämäärät ja antiikin Kreikan pylväsmallit mutta en muista valkovuokon latinankielistä nimeä?
Onko koko käsite muuttumassa? Vai voiko sen määritellä omista lähtökohdistaan käsin?
Missi Tuomisto tietää varmasti (?) minua paremmin tämän kevään trendiasiat tai vaikkapa uusimmat julkkisjuorut. Eikös jo Kekkonenkin pitänyt yllä yleissivistystään lukemalla naistenlehdet säännöllisesti?
Minusta on erityisen hassua, että yleissivistys tuntuu paljon useammin olevan lukuja kuin asioita lukujen takana, vaikka yleissivistys termin pitäisi kai viitata laajoihin kokonaisuuksiin (?) Esimerkiksi tuo Suomen itsenäistymisvuosi. Sitä pidetään "yleisesti selvänä", että se on tiedettävä. Mutta olen aika varma, että jos itsenäistymiseen johtaneet tapahtumat/sen vuoden tapahtumat yleensä pitäisi selittää, vastaus muuttuisi vaikeammaksi aika monelle muullekin kuin missille..
En voi olla muistelematta tässä sitä, että meidän piti yläasteella opetella ulkoa kaikkien Etelä-Amerikan maiden väkiluvut ja jopa vuotuiset sademäärät.
Mulla on sellainen mielikuva siitä, miten noita juttuja tehdään, että tykitetään 100 "itsestäänselvää ja helppoa" kysymystä ja heti kun missi tai muu stereotyyppisen tyhmäksi leimattava henkilö vastaa väärin yhteen kysymykseen, vaikka se olisi vain yksi sadasta, tartutaan tähän ja päivitellään "miten hän ei voi tietää, että X".
Olisi hauskaa, jos samantyyppinen "helppo yleistietotesti" tehtäisiin suomalaisille yritysjohtajille ja poimittaisiin parhaimmat palat. Mutta eihän sellaista haluta tehdä.
Ihanaa että joku osaa ajatella näinkin! Kuinkakohan usein näitäkin juttuja tulee että joku julkkis tai vähemmän julkkis ei tiedä Suomen itsenäistymisvuotta/päivää. Mutta usein se opetetaan koulussa eikä tätä vuotta sen jälkeen kuule, joten miksi se pitäisi osata? Ja niin, eihän Tuomisto olekaan missään "fiksussa ammatissa", vaan malli, eikä tuo tieto ehkä ole se kaikista tärkein siinä ammatissa. Sitä paitsi nainen on tätini ystävä ja kuulemma luonteeltaan niin mukava kuin vain mukava voi olla. Senhän se tärkeintä pitäisi olla! Yhdyn kirjoitukseesi alusta loppuun saakka täysin. Kiitos toisenlaisesta näkökulmasta, vihdoin :----)