TIEDOTE
22.2.2007

Kokoomusopiskelijat: Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia kehitettävä

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus perustuu 70-prosenttisesti opiskelijoiden määrään ja 30-prosenttisesti suoritettuihin tutkintoihin, minkä johdosta ammattikorkeakoulut käyttävät nykyisin jopa useita prosentteja budjetistaan mahdollisille uusille opiskelijoille suunnattuun mielikuvamainontaan. Kokoomusopiskelijoiden mielestä ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta tulisi kehittää nykyistä enemmän tulosrahoituksen suuntaan eli opetuksen laadukkuudesta palkitsevammaksi.

Kokoomusopiskelijoiden mielestä ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin kehittämisen myötä siirryttäisiin myös kohti asetelmaa, jossa osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman kohtaanto-ongelmat vähentyisivät. Korkeasti koulutettujen työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaamattomuus on niin yhteiskunnan kuin yksilön kannalta rajallisten resurssien hukkaan heittämistä.

Kaikkein pahimmalta tuntuu vastavalmistuneiden nuorten työttömyys, sanoo Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jussi Salonranta.

Lisätietoja:
Jussi Salonranta, puheenjohtaja, 040 5365290
Markus Söderlund, pääsihteeri, 040 7626809

Edit