TIEDOTE
24.8.2006

Kokoomusopiskelijat: Opintotukea leikataan yli 8 miljoonalla eurolla

Päähallituspuolueet Keskusta ja Sosiaalidemokraatit lisäävät opiskelijoiden ahdinkoa. Hallitusohjelmassa luvattiin kohentaa opiskelijoiden opintososiaalista asemaa. Opintotuen määrärahoja kuitenkin leikataan yli 8 miljoonalla eurolla vuoden 2007 budjetissa.

OPINTORAHA

Valtakunnalliset korkeakouluopiskelijajärjestöt ja kokoomusopiskelijat ovat koko kevään ajan vaatineet hallitusta toteuttamaan hallitusohjelman tavoitteita opiskelijoiden toimeentulon parantamista. Opiskelijajärjestöt vaativat opintorahan korottamista 15 prosentilla.

TULORAJAT

Saarela esitti budjettiriihessä opintotuen tulorajojen korottamista ensi vuoden budjettiin. Kokoomusopiskelijat tukivat tätä Saarelan näkemystä, jonka mukaan opintotuen tulorajoja tulisi korottaa 20 prosentilla.

Tänä vuonna yli 35000 opiskelijaa sai opintotuen takaisinmaksuehdotuksen vuodelta 2004, koska heidän ansiotulonsa olivat ylittäneet opintotukeen oikeuttavat vuositulorajat. Kansaneläkelaitoksen takaisinmaksukertymä kasvoi viime vuodesta lähes 5 miljoonalla eurolla, yhteensä yli 38 miljoonaan euroon.

TERVEYDENHOITO

Hallitus leikkaa opiskelijoiden terveydenhoitokustannuksia. Leikkaus koskee Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n tilavuokria. Leikkaus aiotaan rahoittaa opiskelijoiden maksuosuutta kasvattamalla ja käyttömaksujen korottamisella. Hallituksen tulisi ymmärtää, että käyttömaksujen korottamisen tulee olla viimeinen vaihtoehto YTHS:n rahoitusvajeen parantamiseksi.

TUTKIMUS & TUOTEKEHITYS

Hallitus rahoittaa 115 miljoonan lisäpanostukset tutkimus & tuotekehitykseen valtionyhtiöiden myymisestä saatavilla varoilla. Mistä rahat otetaan seuraavana vuonna?, kysyy Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jussi Salonranta.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jussi Salonranta, 040 5365290

Edit