Mielipidekirjoitus julkaistu Kauppalehdessä 2.3.2007.

Eikö avustajakaan tiedä mikä on työllisyysaste?

Työministerin ja valtionvarainministerin erityisavustaja Ismo Kainulainen (sd.) on väittänyt julkisuudessa työllisyysasteen olevan nykyisin jo yli 70 prosenttia, vaikka tilastokeskuksen työmarkkinatilastojen mukaan työllisyysaste oli 68,9 prosenttia vuonna 2006. Tilastokeskuksen tiedot ovat tammikuulta 2007. Yhden prosenttiyksikön ero työllisyysasteessa on sama asia, kuin väittäisi valtion velan tasoksi alle 40 miljardia euroa 59 miljardin euron sijaan. Tätäkö on poliittisten avustajien asiantuntijuudentaso työ- ja valtionvarainministeriöissä?

Työministeriön (14.2.) julkaistaman Työvoima 2025 -raportin mukaan työllisyysaste nousee työllisyyden peruskehityksellä yli 70 prosentin vasta 2010-luvun alkupuoliskolla. Valtionvarainministeriön mukaan viime vuoden työllisyysaste on alle 69 prosenttia ja tänä vuonna sen ennustetaan kohoavan aavistuksen verran yli 69 prosentin. Valtiovarainministeriön nyrkkisäännön mukaan kokonaistuotannon pitäisi kasvaa runsaat neljä prosenttia vuodessa, jotta työllisyysaste voisi kohota yhdellä prosenttiyksiköllä.

Jussi Salonranta

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 12.3.2007.

Kokoomuslaista loanheittoa

Kokoomuksen opiskelijapomo Jussi Salonranta kirjoitti perjantain 2.3. Kauppalehdessä minun suuhuni laittaen sekä Suomen työllisyysasteeseen liittyen virheellisiä tietoja. Hän väitti minun julkisuudessa esittäneen työllisyysasteen olevan yli 70 prosenttia. En ole tuosta asiasta missään puhunut enkä lehtiin siitä kirjoitellut.

Mikäli hän viittaa blogissani olleeseen kirjoitukseen, niin siitäkin voi todeta, että olen sinne asiaa jo aikoja sitten tarkentanut, ettei väärinkäsityksiä syntyisi.

Tämän lisäksi blogisivuillani (www.ismokainulainen. blogspot.com) on tuota työllisyyskehitystä ja työllisyysastetta käsitelty aika monta kertaa vielä tarkentamisen jälkeen, joten senkin osalta Salonrannan väitteet, että en tunne työllisyysastetta ovat ihmisten harhaan johtamista.

Mikäli Salonranta olisi kirjoittanut tekstinsä reilulla mielellä, olisi hän voinut kertoa tilastokeskuksen uusimpiin tilastoihin viitaten, että kausitasoitettu työllisyysaste on nyt 69,6.

Tosin Salonrannan kirjoitus on aivan sama kuin helmikuun puolivälissä hänen johtamansa järjestön kotisivuilleen laittama tiedote. Ehkäpä se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa henkilön kirjoitusmotiiveista näin vaalien alla. Varsin lapsellista ja halpaa touhua.

Ismo Kainulainen

Helsinki

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit