16.1.2010

Ennustan Antti Rantakankaan nousua Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Vanhanen jatkaa pääministerinä ja Korhonen puoluesihteerinä Rantakankaan kesän puoluekokouksen valinnankin jälkeen. Antti Rantakangas yksinkertaisesti vetoaa eniten Keskustan nyt vuotavaan perälautaan. Jäätteenmäki ja Väyrynen ovat jo olleet puheenjohtajana ja ovat kanssa eri sukupolven ihmisiä, myös Pekkarinen. Kaksarissa löisin kuitenkin Rantakankaan ja Pekkarisen puolesta vetoa.

Keskusta on seuraavassa hallituksessa vaikka häviäisikin vaalit. Mikäli Kokoomus on suurin puolue, niin nykyinen hallituspohja jatkaa. Mikäli Sdp onnistuisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi niin siitä seuraisi punamulta, vaikka Kokoomus olisikin toiseksi suurin puolue. Vanhasen vetäytymisellä molemmat vaihtoehdot hallituspohjasta ovat mahdollisia Keskustalle. Mikäli Keskusta on suurin puolue niin se pääsee valitsemaan hallituskumppaninsa. Näin Keskusta voittaa joka tapauksessa.

Yleisellä valtakunnallisella kannatusosuudella ei ole juuri merkitystä ennen 2015 tasauspaikkajärjestelmää. Paljon tärkeämpää keskustalle on saada maakuntien vaalipiireistä yli 45 kansanedustajaa. Keskustalla on Helsingistä vain yksi kansanedustaja 21 mahdollisesta ja Uudeltamaaltakin vain neljä 34 mahdollisesta.

Nämä 5 edustajaa saavutetaan vaikka puheenjohtajana olisi kuka tahansa.

Kommentit

  1. Markku 16.1.2010 klo 19.33 | #

    Perustuuko arviosi mahdollisesta punamullasta Rantakankaan mieltymyksiin vai siihen, että kok+kesk -koalitiossa keskusta menettää kannatustaan, kun taas sdp+kesk -koalitiossa näin ei kävisi? Syntyisikö punamulta jos sdp+kesk < 100 edustajaa?

  2. Epeli 17.1.2010 klo 10.29 | #

    Millä perusteella sinipuna on poissuljettu vaihtoehto kaikissa tilanteissa?

  3. Antti Vesala 10.2.2010 klo 19.17 | #

    Ei taida tulla Rantakankaasta puheenjohtajaa, tämänpäiväisen ilmoituksensa perusteella ainakaan.

    Sitä vastoin näyttää siltä, että Paavo Väyrysen mahdollisuudet vain kasvavat. Tänään Jarmo Korhonen ilmoitti, että hänellä on kyllä kandidaatti jonka nimi ei olisi kenellekään uutinen. Paavo Väyrynen puolestaan on julkisesti tukenut Jarmo Korhosta tämän ollessa ehdolla nykyiseen tehtäväänsä. Korhosen suosituksilla ja vihjauksillakin on merkitystä, ottaen huomioon, että hän on kahdesti tullut valituksi puoluesihteeriksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä. Jos menossa oleva rikostutkinta (tai jokin vielä paljastumatta oleva käänne) ei kaada häntä - ja mitenkä on onnistunut yksikään aikaisemmistakaan käänteistä? - jatkokausi on kirkossa kuulutettu. Ketään ei kiinnosta lähteä Korhosta haastamaan, koska siinä joutuu melkoisen vastakampanjoinnin kohteeksi, ja vain masokisti haluaa sellaista osalleen.

    Selkeästi vahvempien ehdokkaiden puuttuessa Keskustan puoluekokousväki valitsee Väyrysen ja on ylpeä valinnastaan.

    Väyrysen valinta saattaa tukkia perälautaa ja vedota tyytymättömiin ydinkannattajiin mutta samalla se kääntää lopullisen tuntuisesti suunnan pois kaupungeista. Maakunnissakin vaalit ratkaistaan koko ajan vahvemmin nimenomaan maakuntakeskuksissa, joissa Keskusta ei pysty juuri hyödyntämään maaseutukunnissa olevaa poliittista ilmaherruuttaan vaan joutuu kohtaamaan päävastustajansa tasavertaisessa ilmapiirissä.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit