TIEDOTE
16.3.2007
Kokoomusopiskelijat: Keskustaopiskelijoiden kirnuaminen ei voita kermaksi takaisin muuta – Keskustan opintorahalupaukset edelleen katteettomia
Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen ja kulttuuriministeri Tanja Saarelan (kesk.) opintorahalupaukset ovat katteettomia, sillä sekä Vanhanen että opintotukiasioista vastaava Saarela äänestivät opintorahan 15 prosentin korotusta vastaan eduskunnan budjettiäänestyksessä viime joulukuussa.
Voiksi mennyttä kermaa Keskustaopiskelijat eivät voi enää kermaksi muuttaa, vaikka kuinka kirnuaisivat, vastaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jussi Salonranta Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajan Juha Iso-Ahon tuoreisiin väittämiin. Keskustan merkittävin opiskelijapoliittinen ”saavutus” tällä hallituskaudella on korkeakouluopiskelijoiden opinto-aikojen rajaaminen, jota kaikki opiskelijajärjestöt vastustivat, Salonranta muistuttaa.
Keskustaopiskelijoiden kirnuaminen ei myöskään muuksi muuta sitä, että Keskustan koko eduskuntaryhmä äänesti kansanedustaja Antti Kaikkosta (kesk.) myöten opintorahan korottamista vastaan. Kaikkonen oli yhdessä kuuden muun kansanedustajan kanssa tehnyt opintorahan korotuksesta budjettiesityksen, mutta hänkin äänesti omaa esitystään vastaan.
Vanhasen hallituksen ohjelmassa luvattiin kohentaa opiskelijoiden opintososiaalista asemaa, mutta korotusta opintorahaan punamultahallitus ei saanut aikaiseksi. Kansa ei unohda myöskään peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (kesk.) ennen viime eduskuntavaaleja antamaa lupausta eläkkeiden 300 euron korotuksesta, mitä voidaan pitää keskustalaisten vaalilupausten symbolina.
Lisätietoja:
Jussi Salonranta, puheenjohtaja, puh. 040 536 5290








