TIEDOTE
29.8.2006
Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen edustajat kokoontuivat Helsingissä maanantaina käsittelemään hallituksen talousarvioesitystä. Järjestöt edustavat noin 500 000 opiskelijaa niin toisella asteella kuin korkeakouluissakin.
Hallituksen esitys vuoden 2007 talousarvioksi ei sisältänyt parannusta opiskelijoiden toimeentuloon. Opiskelijajärjestöjen edustajat eivät tyydy hallituksen budjettiriihen tuloksiin ja päättivät jatkaa työtä opintoraha-tavoitteen eteen. Opiskelijajärjestöjen edustajat vaativat 15 prosentin korotusta opintorahaan valtion vuoden 2007 talousarvioon. Järjestöt vetoavat eduskuntaan, jotta opiskelijoiden toimeentuloa parannetaan.
Jälkeenpäin luvattu ateriatuen korotus kompensoi tulevaa opiskelija-aterioiden enimmäishinnan korotusta. Korotus on tervetullut, mutta se ei paranna opiskelijoiden taloudellista asemaa eikä kosketa toisen asteen opiskelijoita lainkaan.
Nouse jo! on valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen kampanja opintorahan korottamiseksi. Osana kampanjaansa opiskelijajärjestöt ovat keränneet internetissä nimiä adressiin opintorahan korottamiseksi. Adressissa on tällä hetkellä jo reilusti yli 100 000 allekirjoittajaa. Adressi luovutetaan eduskuntaryhmille 12.9. ennen valtion talousarviokäsittelyn alkamista.
Nouse jo! -kampanjan sivut ovat osoitteessa http://www.opintoraha.fi








