Helsingin Sanomien Kaius Niemi kirjoitti viime viikonlopun (HS 8.12.) kolumnissaan, että demokratia on kriisissä. Niemen analyysi oli pintapuolista mutta voin helposti yhtyä hänen havaintojensa oikeansuuntaisuuteen. Yhteiskunnallista aktiivisuutta, arvomaailmansa esiintuomista äänestämällä tai puolueen jäsenyyttä, ei yksinkertaisesti koeta tärkeäksi. En kuitenkaan usko, että suurin syy vallitsevaan tilaan löytyisi mediasta tai sen tavasta käsitellä yhteisiä asioitamme ja poliitikkoja, vaikka se osasyyllinen olisikin.
Niemi toi esiin myös huolensa nuorten passiivisuudesta ja siitä, että politiikasta kiinnostuneiden nuorten terävin kärki hylkää puolueet. Ollaksemme älyllisesti rehellisiä, niin osittainhan näin on käynyt myös oman puolueemme keskuudessakin.
En usko, että kestävää tai kokonaisvaltaista visiota yhteiskunnastamme voidaan rakentaa vaatimalla pidempiä rangaistuksia ja kemiallista kastraatiota seksuaalirikollisille, vastustamalla alkoholistien hoitokoteja ja huumeruiskujen vaihto-ohjelmia tai ajelemalla Hummerilla joutsenia metsästämässä ja työvoimatoimistoja lakkauttamassa.
Oheiset linjaukset ovat tietenkin nuorilta provokaatiota, mutten usko että puolueen kuvaa yhteiskunnallisena kehittäjänä tehdään niillä kiinnostavammaksi yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Yleisesti ottaen aivan samat haasteet kuitenkin koskevat puolueen molempia nuoriso- ja opiskelijajärjestöä.
Olen usein miettinyt miksi niin harvat kokoomuslaiset jaksavat kirjoittaa kirjaksi asti käsityksiänsä suomalaisesta yhteiskunnasta tai ylipäätänsä esittää visiotansa siitä ja sen tulevaisuudesta. Puolueemme entinen puheenjohtaja, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on kyllä kirjoittanut kaksikin kirjaa, mutta molemmat olivat lähinnä henkilökohtaisia muistelmia, mietteitä, eivätkä pyrkimyksiä ymmärtää tai mallintaa ympäröivää yhteiskuntaa.
Edellinen kokoomuslainen puhemies Riitta Uosukainen kirjoitti myös kaksi kirjaa, mutta nekin olivat lähinnä henkilökohtaisia muistelmia. Liehuvasta liekinvarresta muistamme varmasti kaikki, että sutia voidaan niin kauan kun lippulaiva plaanaa vesirajassa. Niin kiinnostavaa kuin tämä tieto onkin, en kuitenkaan usko, että se lisäisi ihmisten kiinnostusta politiikkaa tai arvokeskustelua kohtaan.
Samaan kategoriaan kuuluu Ben Zyskowiczin muutama vuosi sitten julkaisemat nuoren kansanedustajan sensuroimattomat päiväkirjamerkinnät - tänään näin Hilkan, eilen tapasin Mirkun ja huomiseksi olen sopinut treffit Maikin kanssa.
Kysymykseen palveleeko yhteiskunnallisen visioinnin ulkoistaminen erillisille think-tankeille poliittisilta liikkeiltä ja niiden toimijoilta, vastatessa olen kallistumassa omassa ajattelussani siihen suuntaan, että se voi jopa pelastaa meidät henkiseltä tylsistymiseltä.
Jussi Salonranta
Kirjoittaja on Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtaja ja Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen.