Ostin tällä viikolla akateemisesta kolme teosta: uusimman Le Monde diplomatiquen, Tommi Uschanovin "Mikä vasemmistoa vaivaa?" sekä Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön toimittaman "Puolueiden kriisi" kirjan. Ennakolta kaikkein mielenkiintoisin oli Tommi Uschanovin "Mikä vasemmistoa vaivaa?" pamfletti, jonka sainkin jo luettua ja ajattelin kirjoittaa siitä mietteitäni myöhemmin. Tosin ennen sitä täytyy ainakin osittain lukea uudestaan erittäin loistava Osmo Soininvaaran "Vauraus ja aika" pamfletti. Luin Puolueiden kriisin esipuheen ja löysin sieltä oheisen kivan lapsuksen. Esipuheen kirjoittaneet ovat tarkoittaneet juuri päinvastaista.

"Kunnallis- ja EU-vaaleissa monilla äänestyspaikoilla reilusti alle puolet äänioikeutetuista jättää äänestämättä. Äänestämättä jättäminen on yhteydessä huono-osaisuuteen..." Puolueiden kriisi, s. 9.

Eli ts. monilla äänestyspaikoilla reilusti yli puolet äänioikeutetuista äänestää kunnallis- ja EU-vaaleissa, ja äänestäminen on yhteydessä hyvä-osaisuuteen. Tämä on todellakin uhka meidän demokratialle.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit