Dagens Nyheter ( DN16092007 ) uutisoi Ruotsin poliittisesta jakautuneisuudesta kunnittain ja siinä tapahtuneesta muutoksesta graafisen kartan avulla. Havainnekuvalla haluttiin osoittaa, että hallituskoalitio on menettänyt vasemmistooppositiolle kannatustaan useissa kunnissa. Mielipidetutkimuksen mukaan hallituskoalitiolla olisi nykyisin enemmistö ainoastaan väestökeskittymissä. Maantieteellisesti jakautunut poliittinen kannatus Ruotsissa muistuttaa suuresti Suomen tilannetta, jossa Keskustapuolue hallitsee maantieteellisesti suurta osaa Suomesta. Ohessa havainnekuva Suomen viime eduskuntavaalien 2007 suurimmasta puolueesta kunnittain.

Kommentit

  1. Niko 16.9.2007 klo 20.48 | #

    Piti oikein käydä katsomassa, että mikä tuo pirkanmaalainen kunta on, jossa perussuomalaiset olivat eniten ääniä saanut puolue. Ja löytyihän se: Kihniössä ääniosuus oli huikeat 43,8%

    Huh, huh, sanon minä.

  2. Pauli 16.9.2007 klo 22.25 | #

    Tuosta Kihniöstä pitää kommentoida, että kyse on käsittääkseni pitkälti vuosina 1983 -1994 eduskunnassa SMP:n edustajana istuneen Lea Mäkipään suuresta henkilökohtaisesta kannatuksesta.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit