Akavan opiskelijavaltuuskunnan puheenvuoro määräaikaisista työsopimuksista ja työelämän tasa-arvokysymyksistä Akavan liittokokouksessa
24.5.2005 klo 14:53
PUHEENJOHTAJA, ARVOISA LIITTOKOKOUS,
Määräaikaiset työsuhteet, perhe ja muun elämän yhteensovittaminen, naisten ja miesten aito tasa-arvo työelämässä ja naisvaltaisen työtehtävien aliarvostus ja –palkkaus ovat vakavia asioita, joihin meidän pitää uskaltaa puuttua.
Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan palkansaajajärjestöt saavat kansalaisten selvän enemmistön tuen. Erityisesti nuoret korkeasti koulutetut luottavat ja turvaavat Akava-yhteisöön jäsentensä edunvalvojana. Tämä tutkimuksen viesti näkyy myös Akavan jäsenkunnassakin, sillä joka neljäs akavalainen on alle kolmekymmentävuotias. Kysymys kuitenkin kuuluu, että miten me ansaitsemme heidän luottamuksensa ja arvostuksensa?
Luin taannoin nuoren sukupolvikirjailijan, Amélie Nothombin, teoksen ”Nöyrin Palvelijanne”, joka olisi hyvin voinut olla aivan tavallinen kertomus nykypäivän suomalaisesta työelämästä, vaikka kirja sijoittuukin 1980-luvun Japaniin ja sen yrityskulttuuriin. Teos kertoo karusti tämän päivän korkeakoulutetun, nuoren naisen asemasta työelämässä ja hänen kohtaamista ongelmista. Tai ylipäätänsä siitä asenteesta työmarkkinoilla, että nuoren pitäisi olla kiitollinen ja nöyrä siitä työpaikastaan, vaikka se ei vastaisi mitenkään koulutusta tai jonka kestosta tai pysyvyydestä ei ole mitään varmuutta.
MÄÄRÄAIKAISET TYÖSUHTEET
Määräaikaiset työsuhteet ovat tulleet jäädäkseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Julkisuudessa pätkätöistä puhutaan edelleen epätyypillisinä työsuhteina, mutta mitä epätyypillistä niissä on, koska ne ovat monelle nuorelle ja vastavalmistuneelle se ainoa työsuhdemuoto, koska muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole olemassa.
Ammattiyhdistysliikkeenä olemme pääsääntöisesti aina valinneet tien, jolla puolustamme vakituisia työsuhteita, jotta mahdollisimman harva suistuisi ns. epätyypillisiin, määräaikaisiin työsuhteisiin. Tämä on täysin ymmärrettävää, mutta se sisältää osittain ristiriidan. Vakituisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden etujen puolustamisen ja ajamisen ohella, me emme saa sulkea silmämme erityisesti meidän pienten ikäluokkien ja nuorten vastavalmistuneiden pätkätyötodellisuudelta. Meidän on pakko tunnustaa ja sanoa ääneen, että pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen korkeakoulutettujen elämään.
Mitä me voimme tehdä?
Meidän on yksinkertaisesti taisteltava kaikin mahdollisin keinoin perusteettomia ja laittomia määräaikaisuuksia vastaan sekä yrittää parantaa määräaikaisissa työsuhteissa olevien sosiaalista asemaa ja sosiaaliturvaa.
VANHEMMUUDEN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN
Suomalaisen työelämän toinen eräs räikeimmistä häpeäpilkuista on perhepoliittisten oikeuksien ja velvollisuuksien jakautuminen naisten ja miesten kesken. Pieniä askeleita oikeaan suuntaan on jo otettu niin työmarkkinajärjestöjen kuin hallitusvallan toimesta, mutta vielä on pitkä matka oikeudenmukaiseen kustannustenjakoon.
Akavan opiskelijavaltuuskunnan mielestä tavoitteena tulee olla järjestelmä, jossa vanhemmuus ja lasten kasvattamisesta aiheutuvat kustannukset jakautuvat nykyistä tasaisemmin niin naisten ja miesten työnantajien kuin valtion kesken, koska nykyinen järjestelmä on johtanut yksinkertaisesti räikeään nuorten naisten syrjimiseen työmarkkinoilla. Syrjiminen näkyy erityisesti vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen naisten perättäisinä määräaikaisina työsuhteina ja palkkakehityksen jälkeenjääneisyytenä. Pätkätöiden kierteeseen joutuminen perheenperustamisvaiheessa luo aivan kestämätöntä taloudellista epävarmuutta ja estää oman elämän pitkäjänteistä suunnittelua. Tämän häikäilemättömyyden seurauksena ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut huomattavasti, ja keskimääräinen lasten lukumäärä perheissä on puolestaan laskenut.
Meidän pitää korostaa naisten ja miesten tasa-arvoisuutta työelämässä ja samalla vastuullisuutta yli sukupolvien, sillä meidän täytyy muistaa, että meidän lapsemme eivät ole meidän lapsia. Meidän lapsemme ovat vain meillä lainassa. Täten perhe- ja työelämän nykyistä parempi yhteensovittaminen on kansallinen projekti, johon niin hallitusvallan kuin työmarkkinajärjestöjenkin tulee osallistua.
NAISVALTAISEN TYÖTEHTÄVIEN ALIARVOSTUS JA -PALKKAUS
Suomen menestys on perustunut korkeatasoisen koulutukseen ja osaamiseen. Meillä Suomessa on voinut luottaa siihen, että julkisia palveluja hoitaa osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. Koulutettujen julkisen sektorin naisvaltaisten ryhmien ja työtehtävien aliarvostus on kuitenkin eräs suomalaisen työelämän räikeimpiä epäkohtia, jonka korvaaminen vaatii selkeitä ja jyrkempiä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.
Akavan "alipalkkaliitot" kysyivät jäsentensä mielipiteitä palkkauksesta lokakuussa 2004. Kyselyyn vastanneista peräti 96 % oli sitä mieltä, että hänen palkkauksensa on epäsuhdassa työtehtävän vaativuuteen nähden. Samoista vastaajista 91 % piti alan naisvaltaisuutta syynä palkkauksen huonoon tasoon. Työtaistelutoimenpiteisiin oli valmis selkeä enemmistö vastaajista. Samapalkkaisuusohjelma on askel oikeaan suuntaan, mutta entä jos se ei riitä? Mitä sitten? Olemmeko me valmiita taistelemaan oikeuksiemme puolesta?
Arvoisa liittokokous,
Akavan opiskelijavaltuuskunnan puheenjohtajana haluan uskoa, että me Akava-yhteisönä kykenemme muuttamaan työelämän mieshormooneilla kyllästettyjä rakenteita, vaikka se vaatisi meiltä kymmenkertaisen työmäärän nykyiseen nähden, niin me kykenisimme puuttumaan niihin ja muuttamaan niitä. Sillä Me, Akavalaiset olemme tulevaisuudentekijöitä ja suunnannäyttäjiä niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin työelämässäkin.
Irlantilainen kirjailija George Bernard Shaw sanoi kerran, että ”Ihmiset syyttävät aina olosuhteitaan siitä, millaisia ovat. Minä en usko olosuhteisiin. Tässä maailmassa menestyvät ne, jotka etsivät haluamansa olosuhteet, ja luovat ne, elleivät niitä löydä.”
Arvoisa liittokokous,
Minä en usko, enkä syytä nykyisiä työelämän olosuhteita, mutta sanon sen, että Me, Nuoret tulemme luomaan uudet työelämän olosuhteet, ellemme löydä etsimäämme nykyisistä.
Kiitos.
Jussi Salonranta
Puheenjohtaja
Akavan opiskelijavaltuuskunta








Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.