29.9.2005

Europassin avulla työntekijä tai opiskelija voi esittää osaamisensa ja muodollisen pätevyytensä laaja-alaisesti EU:n jäsenmaissa. Europassin ydin on eurooppalainen ansioluettelomalli, jonka liitteeksi työntekijä tai opiskelija voi valintansa mukaan koota muita Europassi-asiakirjoja.

Europassi on kehitetty EU:n ammatillisen koulutuksen Kööpenhamina-prosessin puitteissa, mutta se on tarkoitettu kaikille oppijoille ja työntekijöille iästä ja koulutusasteesta riippumatta.

Europassin ydin on eurooppalainen ansioluettelomalli, jonka liitteeksi työntekijä tai opiskelija voi valintansa mukaan koota muita Europassi-asiakirjoja. Työnantajien on kuitenkin tunnettava Europassi, jotta sillä on merkitystä henkilöstöä rekrytoitaessa.

EU:n opetusneuvosto on Europassin lisäksi hyväksynyt Kööpenhaminan prosessissa valmistellut suositukset osaamisen tunnustamisesta, opinto-ohjauksen kehittämisestä ja ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksesta.

Suomen puheenjohtajakauden haasteeksi koulutuksen alalla on nousemassa eurooppalainen tutkintojen viitekehys - EQF (European Qualifications Framework), joka on parhaillaan lausunnoilla jäsenmaissa ja työmarkkinajärjestöissä.

EU:n komission esitys viitekehykseksi perustuu kahdeksaan tutkinto- ja pätevyystasoon, jotka on määritetty oppimistulosten perustella. Alimmat tasot vastaavat oppivelvollisuutta ja kolme ylintä noudattelevat Bolognan prosessin yhteydessä sovittuja kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritasoja. Suomalaiset ammatilliset perustutkinnot sijoittunevat noin tasolle 4.

Tutkintojen perusteena työelämään tuotettu osaaminen, ei koulutusjärjestelmän hierarkia

Oppimistulosten nostaminen tutkintojen ja pätevyyksien arviointivälineeksi tarkoittaa, että tutkintoja olisi tarkasteltava työelämään tuotetun osaamisen, ei koulutusjärjestelmän hierarkioiden pohjalta. Käytännössä on mahdollista myös sekamalli, jossa ammatilliset tutkinnot arvioidaan osaamisen mukaan ja korkeakoulututkinnot muilla kriteereillä.

Viitekehyksen tavoitteena on parantaa eri tutkintojen ja pätevyyksien arvioitavuutta yli kansallisten ja toimialarajojen. Tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua, pääsyä koulutukseen ja ennen kaikkea kansalaisten liikkuvuutta. Esityksessä suositellaan, että jäsenmaat kehittäisivät omat kansalliset järjestelmänsä, jotka perustuvat oppimistuloksiin eivät opintoaikaan.

Viitekehystä on valmisteltu Koulutus 2010 –työohjelman puitteissa. Opetusministeriö järjestää 19.10 Helsingissä seminaarin lausunnolla olevasta EQF-esityksestä. Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n elinikäisen oppimisen työryhmä valmistelee lausuntonsa esityksestä 23.11 kokouksessa.

STTK:n koulutuspoliittinen asiamies Petri Lempinen on edustanut EAY:ä komission työryhmässä, joka valmisteli EQF-esityksen.

EU:n Komission konsultaatio päättyy ensi jouluna, jonka jälkeen komission yhdessä asiantuntijaryhmän kanssa viimeistelee esityksensä. Tämän jälkeen asia siirtyy koulutuskomiteaan poliittiseen valmisteluun. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan asiasta voidaan päättää Suomen puheenjohtajakaudella vuonna 2006.

Lisätietoja:
http://www.oph.fi/europassi
http://europa.eu.int/comm/education/policies/2010/consultations_en.html

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit