Euroopan Unionin palkansaajien teemavuosi ajoittui osuvasti Suomen puheenjohtajuuskaudelle, jonka ohjelmassa korostetaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja kolmikantaiselle sopimiselle perustavan työmarkkinajärjestelmämme etuja. Ei siis ole ihme, että palkansaajakeskusjärjestömme ovat ilmaisseet Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmalle laajalti tukea - onhan suomalainen työmarkkinamalli eräänlainen menestystarina, ainakin meidän oloissamme ja mittakaavassamme.
Kolmikantainen, kollektiivinen sopiminen ja keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut ovat aina Liinamaa I:stä nykypäivään saakka tuoneet talouspolitiikkaamme lisää ennustettavuutta ja kasvattaneet osaltaan koko yhteiskunnan hyvinvointia. Ilman näitä tulopoliittisia kokonaisratkaisuja tai ylipäänsä ammatillista järjestäytymistä meillä ei olisi merkittäviä sosiaalisia etuuksia kuten seitsemän kuukauden äitiyslomaa, neljän viikon palkallista vuosilomaa tai nykyisen kaltaista ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, jonka pohjaosa kuitenkin perustuu tarveharkintaan. Näistä kaikista on sovittu kolmikantaisesti, yhteiskunnallisen konsensuksen vallitessa. Tosin Suomi ja muut Pohjoismaat ovat tässä suhteessa poikkeuksia Euroopan ja maailman mittakaavassa.
Vaikka työmarkkinajärjestelmässämme ja sopimuskulttuurissamme on paljon hyvää, ei siitä kuitenkaan sellaisenaan ole Made in Finland™ -vientituotteeksi maailmalle. Ymmärsin tämän viimeistään osallistuessani Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön EAY:n ja lähinnä ylempien toimihenkilöiden Eurocadrésin nuoriso- ja opiskelijatoimintaan, missä pääsin läheltä ja käytännössä tutustumaan siihen, miten valtavasti ammatillinen järjestäytyminen ja eri sopimuskulttuurit poikkeavat toisistaan Euroopan eri maissa. Eroavaisuuksistamme huolimatta eräät työmarkkinakysymykset kuitenkin koskevat meitä kaikkia palkansaajia, asuimme sitten omassa lintukodossamme tai maailmalla.
Yksi palkansaajien kannalta mielenkiintoisimmista ja keskeisimmistä kysymyksistä Suomen puheenjohtajuuskaudella on vuokratyödirektiivi, lähetettyjen työntekijöiden direktiivin tehostaminen sekä rajat ylittävä tilaajavastuu. Edistääkö Suomi aktiivisesti omalla puheenjohtajuuskaudellaan näitä kysymyksiä vai ovatko palkansaajien asiat vain sanahelinää puheenjohtajuuskauden ohjelman täytteenä? Vuokratyödirektiivin hyväksyminen on seissyt pitkään paikoillaan ministerineuvostossa ja Suomi voisi aktiivisella politiikallaan vaikuttaa sen etenemiseen.
Palkansaajajärjestöt ovat vaatineet vuokratyöntekijöille tasavertaista asemaa muihin työnteon muotoihin nähden. Asian voisi nostaa esille Suomen lokakuussa järjestämässä EU:n toimielinten ja työmarkkinajärjestön välisessä kolmikantaisessa sosiaalisessa huippukokouksessa. Ainakin asia sopisi teemaan, sillä huippukokouksen aiheeksi on suunniteltu joustoturvaa, työmarkkinoiden joustavuuden ja turvallisuuden yhdistämistä. Toivottavasti joustavuus tarkoittaa muutakin kuin työntekijöiden joustavuutta.
Työntekijöiden joustavuus voisi sisältää myönteisessä mielessä myös työntekijöiden liikkumisen - ei ainoastaan maan vaan myös unionin sisällä. Työntekijöiden liikkuvuutta ja sen pelisääntöjä pitäisikin kehittää entisestään: ammatillinen liikkuvuus unionin sisällä on ollut tähän asti lähes olematonta, vain muutaman prosentin luokkaa. Lähetetyt työntekijät ja työn perässä muuttavat ylemmät toimihenkilöt kohtaavat kuitenkin usein monia käytännön ongelmia kohdemaassaan. Suomen kaudella tulisikin viedä eteenpäin erityisesti ylempien toimihenkilöiden kohtaamia ongelmia, kuten tutkintojen ja ammattipätevyyksien tunnustamista, työaikojen joustavuutta työntekijöiden työsuojelun kannalta tarkasteltuna ja ylipäänsä työsuojelua. Komissio aikoo julkaista Suomen puheenjohtajuuskaudella työoikeuden vihreän kirjan, jolla linjataan eurooppalaisen työelämän kehittämistä lähitulevaisuudessa. Jo pelkästään tässä meillä kaikilla riittää seurattavaa ja etuja valvottaviksi.
Jussi Salonranta
Kirjoittaja on SVAL:n hallituksen jäsen.
Kolumni on julkaistu Valtiotieteilijä-lehden 3/2006 numerossa.