Narsismista ja bloggailusta
8.6.2005 klo 15:26 | Päivät Itsetutkiskelu Kesäkuu 2005
Ellen Allien - Alles Sehen
Heräsin tänään, vapaapäivänäni, kello kuusi ja viisitoista. Enkä saanut unta. Katsoin aamuteeveetä. Aloin siivoamaan, imuroin, pyyhin pölyt, järjestin tavaroita, hinkkasin hellan ja keittiötä. Vessan lattia pitää vielä pestä.
Sen jälkeen olen tutustunut erilaisiin päiväkirjablogeihin ja -journaleihin. Aina yhtä koukuttaviin. Jos viimeisin entry miellyttää, mun on luettava kaikki. Arkistoja myöten. Mietittävä toisen elämää ja koetettava päästä siihen käsiksi. Miettiä, mitä kirjoittaja on jättänyt kirjoittamatta ja vedettävä omia johtopäätöksiä. Mielenkiintoisia ihmisiä ja elämiä. Onko mun elämästä kadonnut sisältö, vai miksi mua kiinnostaa niin suunnattomasti lukea toisten elämää? Vai onko se ihan normaalia, eikö meissä kaikissa elä semmoinen pieni uteliaisuus, halu kurkata toisen elämään, toisen arkeen, ottaa osaa iloihin ja suruihin entryjä lukiessa?
Muita lukiessa on tietysti tullut mieleen jos jotakin ajatuksentynkää. Olen miettinyt, miksi nämä ihmiset kirjoittavat ja miksi he kirjoittavat tietyllä tavalla ja mikä on heidän sanomansa, mikä heidän missionsa? Ketä he tavoittelevat kirjoituksillaan? Miten he kokevat kirjoittamisensa, helpottaako se, onko se rutiini, josta ei voi luopua? Onko narsistista kirjoittaa omaa elämäänsä nettiin ja kuvitella että joku lukee sitä?
Kaikki nuo kysymykset koskevat tietysti myös itseäni. Miksi minä kirjoitan? Jaa-a, kunhan kirjoitan. Kirjoittaminen on ollut aina jotenkin terapeuttista. Kokoaa omat ajatukset, kun ne saa "paperille". Miksi sitten julkisesti? Kuvittelen, että maailmassa on muitakin kaltaisiani ihmisiä, jotka rakastavat "tunkeutua" salaa toisen elämään lukemalla siitä. Joku ehkä tykkää kirjoitustavastani. Mitään missiota mulla ei ole. Ei mitään sanomaa, jonka haluan välittää, ei mitään. Mulle kirjoittamisesta on tullut tapa, josta en halua luopua. On päiviä, jolloin ei ole yhtään mitään sanottavaa, silloin ei tee yleensä edes mieli kirjoittaa. Narsismia? Ehkä, varmaankin, ON!
Blogit & webisivut ovat siitä kivalla tapaa harmittomia että niiden olemassaoloon ei yleensä tarvita sen kummempaa selittelyä. Ei ole pakko olla visiota, missiota tai kohderyhmää eikä kirjoittamisen tarvitse olla terapeuttistakaan. Ne keitä joku juttu ärsyttää voivat (ainakin teoriassa) olla lukematta.
Se mitä ihmiset sitten itsestään ja ajatuksistaan julkisesti paljastavat, jättävät paljastamatta tai valehtelevat viestii joskus karustikin monesta asiasta. Joka tapauksessa se on äärimmäisen mielenkiintoista - jos ei aina yksittäisinä henkilöinä niin ainakin ilmiönä.
Sinä sen sanoit. Ilmiönä äärimmäisen mielenkiintoisia.
Olen jäänyt pohtimaan juuri tuota, mitä ihmiset julkisesti itsestään kirjoittavat ja mitä he jättävät kirjoittamatta. Ja sitä, mitä itse kerron ja jätän kertomatta.
Ja täyttävätkö muutkin ne kertomatta jätetyt "aukot" mielikuvituksellaan vai jättävätkö he ne vain huomioitta. (Minulla on ainakin tapana keksiä blogissa epäselville asioille oma tarinani ja uskoa siihen, oli se sitten totta tai ei.)
Oli miten oli. Mielenkiintoista. Addiktoivaa!